Kasvohermon tulehdus! Nimettäköön se yhdeksi viheliäisimmistä taudeista ikinä!!! Siis kun ensin kävin paikallisessa terveyskeskuksessa kysymässä aikaa huomiselle, sanottiin vain, että eivät he siellä voi tehdä mitään, mene jonnekin hemmetin pääterveysasemalle. No, ensiksi piti selvittää, missä se on. Sitten piti ajaa puoli tuntia sinne lähikaupunkiin, jossa se oli ja istua odottamaan. Ei ollut paha jonotusaika, puolisentoista tuntia vain ja sitten pääsin tapaamaan lääkäriä.

Lääkäri oli ihan kiva. Aika nuori (ja aika kivan näköinen, vaikka minä kyllä lääkärissä ollessani keskityn lähinnä siihen, että vaivaani hoidettaisiin) ja ystävällinen ja rauhallinen, eikä lainkaan kireän oloinen. Kyseli ja tarkasteli kaikenlaista. Katsoi korvia (ja totesi, että minulla on näköjään ollut jonkin verran korvatulehduksia aikaisemmin) ja katsoi kurkkua (ei tarvinnut sanoa "Aa", vaan "Heeei"). Kaikki oli okei. Sitten mies vetikin kumihanskat käteen ja tunki kätensä suuhuni. Tökki ja kokeili ja kaikkea ja kyseli samalla kysymyksiä, joihin yritin vastata mahdollisimman selvästi, vaikka suussani oleva lääkärin käsi vaikeutti asiaa jokseenkin.

Sitten hän vain totesi, että ei osaa sanoa varmasti, mistä on kyse, mutta että kyseessä voi olla kasvohermon tulehdus. Kyseli sitten sen takia, että olenko ennen kivun ilmenemistä ollut pitkiä aikoja pihalla. Ja jos huomasin kivun lauantaina, niin se oli päivä sen jälkeen, kun oltiin oltu niillä markkinoilla siellä jossain kaupungissa osastolta. Ja oltiin menty sinne linja-autolla ja olin istunut siellä ikkunapaikalla oikea poski välillä melkein kiinni ikkunassa.

Niin siis. Olen kärsinyt viime lauantaista epämääräisestä mutta voimakkaasta kivusta oikeassa poskessani. Paitsi että posken lisäksi myös leuan luissa, ikenissä ja hampaissa. Mutta siis vain oikealta puolelta keskelle asti. Tällä hetkellä kipein kohta on toinen etuhammas ja sen ympäristö. Siinä kohtaa menee kuitenkin ihmeellinen raja, eikä sen vasemmalla puolen esiinny minkäänlaista kipua, vaikka hampaat sentään koskevatkin toisiinsa. Olen tuskaillut tuon kanssa, mutta ajatellut, että kyllä se menee siitä ohi. Ja sitten kun ei mennyt, vaan kipu alkoi pahentua entisestään, eivätkä mitkään lääkkeetkään enää auttaneet, piti suunnata lääkärille.

Etsin sitten kotiin päästyäni tietoa kasvohermon tulehduksesta. Ei löytynyt paljon mitään. Ehkä kolme sivua, joilla joku valittaa kasvohermon tulehduksesta ja puhuu sen oireista ja kaikkea. Niissä teksteissä kuvataan kuitenkin niin hyvin niitä kivun piirteitä, joita minunkin kivullani on, että kallistuisin siksi siihen, että lääkäri oli oikeassa veikatessaan kasvohermon tulehdusta. Hullua vain tuntuu olevan, että kaikki ne netissä lojuvat kirjoitukset ovat lähinnä tuskaisan ihmisen valitusta. Kaikkiin sattui kauheasti, eikä vaivaa osattu hoitaa, eikä mitään tehty, vaikka aaltoileva kipu oli välillä ihan järkyttävä.

"tää olotila vaan pahenee ja ihan hirveät tuskat... Mietin jo takaisin menoa , mutta mitäpä ne voi tehdä jos ei särkylääkkeet auta. Toisaalta olo on niin tuskanen että ei voi kuin itkeä eikä hirveästi huvita sinne takaisn mennä. ne vaan käskee odottaa ja odottaa eikä tunnu ymmärtävän että mua sattuu ihan hirveesti.

en ikinä ole kokenut mitään näin kauheeta ajoittain tuntuu että taju menee. Onneksi tää on vähän aaltomaista että välillä hieman helpottaa.
Väsymys tietty pahentaa oloa, mutta kun yritin nukkua niin se kipu iski entistä pahempana."
(Keskustelu Kaksplus.fi:ssä)

Ja sitten joku jossain oli kuvaillut osuvasti, että välillä tuntuu siltä kuin kaikki hampaatkin olisivat lähdössä irti. Juuri täsmälleen siltä se tuntuu. Ja sitten kun pitäisi niillä irtilähtevän tuntuisilla hampailla syödä jotain ja pureskella, niin ei siitä tule mitään. Ja itselläni kipuaallonharjalla tuntuu siltä, että olisi ihan oikeasti valmis kampeamaan vaikka haarukalla kaikki vasemman puolen hampaat irti vaikka leukoineen kaikkineen, kun kipu on niin sietämätön.

Minulla tosin on se hyvä puoli, että vaikka tämä kipu vaivaa aaltomaisen tasaisesti välillä lieventyen ja välillä yltyen taas, pystyn nukkumaan ihan hyvin. Nukkuessa ja herätessä kipua ei tunnu. Jonkin verran heräämisen jälkeen kipu kyllä palaa aina, mutta nukkumista se ei häiritse. Olenkin laatinut teorian, jonka mukaan suojaava lämpö lievittää kipua. Siis esimerkiksi se, kun nukkuu oikea poski tyynyssä. Tai kun on kietonut kaulahuivin kasvojensa peitteeksi, kuten minulla on nyt. Yhtään missään ei ollut sanottu mitään, joka voisi edes mahdollisesti auttaa, niin pitää kai itse sitten kokeilla. Kun minulla oli yo-kirjoitusteni aikaan syksy-osiolla jännetupen tulehdus ranteessa liiasta kirjoittamisesta, siihen auttoi tukeminen siteellä ja lämpö. Järkeilin sitten, että jos kasvohetmo on tullut kipeäksi siitä, että se on "vilustunut", tasainen lämpö tekisi sille hyvää. Lämmin tee siis tosiaankin sattuu, mutta huivin pitäminen kasvoilla on ehkä lieventänyt kipua hieman. Ei paljon, mutta ehkä sen puoli pykälää kuitenkin.

Oli ihan kivaa osastolla tänäänkin. Hakeudun nykyään paljon enemmän niiden suunnilleen ikäisteni naisten seuraan ja nautin niistä keskusteluista. Joskus Rex-mieskin osallistuu niihin (siis se osastolla oleva 32-vuotias mies, joka näyttää ihan Poliisikoira Rexin Fritz Kuntz -poliisilta), mutta ei aina. Minua vain harmittaa se, kun tunnen jääväni hieman ulkopuoliseksi, kun koko muu porukka lähtee kesken keskustelun välillä tupakalle ulos. Mutta fiilis on silti ihan hyvä. Välillä jutellaan jotain vakavampaa, välillä jotain ihan älytöntä ja pinnallista. Mutta se on kivaa.

Huomenna taas alkaa viikonloppu. Luojan kiitos. Olen kauhean väsynyt ja lisäksi toivon, että tämä kauhea kipu häviäisi viimeistäänkin viikonlopun aikana, kun majailen tiiviisti sisällä turvassa. Odotan lisäksi mielenkiinnolla sitä, että elämäni ensimmäiset silmälasit saapuisivat. Lopultakin suostuin siihen, että äiti ostaa minulle lasit. Joo, kauhea suostuminen, että äiti maksaa jotain 500 euroa siitä, että minä saan silmälasit... Mutta olen vastustanut niitä urheasti siitä asti kun olin 15-vuotias. Nyt sitten myönnyin lopulta, koska... Tämä syy on itse asiassa aika naurettava, mutta syy kuitenkin: piilolinssejä saa käyttää vain kuutena päivänä viikossa, joten yhtenä päivänä täytyy olla ilman. En näe kauhean huonosti, vastikään laseja varten testattu näköni on -1,5 dioptria, mutta olen kuitenkin sen verran likinäköinen, että en pysty katsomaan televisiota ilman silmälaseja. Tai voin kyllä katsoa, mutta en näe tekstiä, enkä kunnolla sitäkään, mitä tapahtuu. Se on ajoittain hyvin turhauttavaa. Joten nyt sitten saan hienot tummanharmaasankaiset lasit, jotta voin katsoa televisiota myös sunnuntaisin. Hoh.

Alfilla on tänään syntymäpäivä ja onnittelin häntä mesessä. Välillä tulee fiilis, että haluan yrittää olla häntä kohtaan kaverillinen vaikka hän onkin käyttäytynyt aika sikamaisesti. Välillä sitten tuntuu siltä, että ei pitäisi sanoa hänelle enää mitään, koska ei hän sitä ansaitse, pelkkä seksinnälkäinen kypsymätön idiootti. Mutta tuntuu välillä siltä, että se vihaisena oleminen veisi niin kauheasti energiaa, että ei jaksa.

Nytkin pitäisi vielä ennen nukkumaanmenoa ripustaa rottien pestyyn häkkiin farkkuriippukeinu ja fleece-riippukeinu. Lupasin äidille, että ripustan ne vielä. Enkä jaksa. Pakko mennä nukkumaan.