Eipä ole tullut kirjoitettua pitkään aikaan. Yliopistolla on ollut ihan järkyttävä kiire, mutta toisaalta on ollut kiva, että meillä on nyt vähän niin kuin "luokka", kun ollaan siinä uudessa opintokokonaisuudessa kiinni nyt kokonainen vuosi. Ja on ryhmätyötä ja ties mitä, ja ne muut vaikuttavat ihan kivoilta. Ei me oikein olla päästy vielä "verkoistoitumaan" muuten kuin keskenämme, vaikka se meidän opettaja kuinka korostaa sitä, mutta ainakin meillä on hyvä porukka ja tullaan toimeen. Aluksi se oli jotenkin vaikeaa minulle, mutta onneksi oli koko kesä Briminghamia takana, niin tuntuu, että olen saanut vähän niin kuin "jalkaa oven väliin". Saan jopa sanottua niille ihmisille jotain ja kun meillä on nyt neljän hengen ryhmä, jossa ollaan tehty yhtä projektia koko syksy, tuntuu että olen päässyt siihen sisään. Ensiksi tuntui ihan hirveältä jo ajatus sen projektiryhmän omasta WhatsApp-ryhmästä, mutta tuntuu että olen yrittänyt itseni siellä, sillä lähetän jotakuinkin yhtä paljon viestejä kuin ne aktiivisimmat tyypitkin. Yksi on vähän hiljaisempi, mutta se vain tarkoittaa, että minulla on mahdollisuus pitkästä aikaa osallistaa jotakuta muuta sen sijaan, että odottaisin, että joku sanoisi minulle jotain.

Olen suunnilleen vanhin siellä, yksi on minua vuoden vanhempi, mutta suurin osa on 23-25-vuotiaita. Mutta he ovat kaikki ihan jees. Mutta nyt olen itse asiassa opintovapaalla töistä, koska ajattelin, että keskityn nyt tähän ja yritän saada vielä ne kaikki rästissä olevat kurssit tehtyä. Ja hyvä että se opintovapaa sattui juuri tähän kohtaan, koska en tiedä, miten olisin muuten selvinnyt tästä kaikesta. Tänäänkin on vielä palautettava terminologian lopputyö ennen puoltayötä, mutta sekin on ihan hallussa. Pitkästä aikaa on todella kiva, että tuntuu, että joku on oikeasti hallussa. Juuri ennen opintovapaata minun piti palauttaa opintopäiväkirja yhteen toiseen kurssiin ja valvoin koko yön ja sitten kun menin aamulla seitsemäksi töihin, käytin kaikki tauot ja ruokatunnin siihen, että kävin sitä läpi, jotta saisin lähetettyä sen ennen puoltapäivää. Ehdin kirjoittaa sen, mutta en lukea sitä läpi.

Mutta vaikka nytkin on kiire, tuntuu, että kaikki on jotenkin hallussa. Keskiviikkona on yhdet rekrymessut, johon meidän porukka lähtee metsästämään harjoittelupaikkaa. Lauantaina on sitten "fuksiaiset" ihan vain meidän 12 hengen porukalle, kun ollaanhan me nyt tavallaan ensimmäisen vuoden opiskelijoita, kun ollaan aloitettu tämä uusi opintokokonaisuus. Ja se tuntuu ihan kivalta. Vaikka välillä on työläs olo, kun tuntuu, että en osaa kaikkia sosiaalisia juttuja mitä muut. Vähän niin kuin yhden seminaarin illanvietossa minä ja se ainoa minua vanhempi tajuttiin, että me ollaan porukan ainoat, jotka muistaa MM95-mestaruuden. No, se mies sitten ojensi minulle kättä, jossa oli ne "pirunsarvet" ( 53104085-freehand-drawn-black-and-white-) ja sanoi: "ankkuroi tähän!" Minähän olin siinä sitten ihan että "ai häh" ja yritin epätoivoisesti säätää kädestäni jotain, kunnes minulle sitten sanottiin, että käsi nyrkkiin ja sitten se nyrkki "ankkuroidaan" siihen pirunsarvien väliin. Ilmeisesti tämä on joku juttu. No, onneksi siitä selvisi nauramalla ja se meidän porukka on niin kiva. Perjantaina on myös työpaikan pikkujoulut, johon tietysti nyt pääsen, kun minulla on opintovapaa - vaikka tähän mennessä kaksi ihmistä on kysynyt minulta jo, että voinko vaihtaa vuoroa niin että he pääsisivät pikkujouluihin ja minä olisin töissä. Mutta ei, tänä vuonna minä menen pikkujouluihin!

Mutta harjoittelupaikka pitäisi taikoa jostain vielä ensi kesäksi. Tosin kun me siellä kurssilla ollaan tuunattu meidän CV:itä, niin huomasin, että minulla on itse asiassa kuuden vuoden verran työkokemusta takana! No joo, olen vanhempi kuin suurin osa muista meidän kurssilaisista, mutta että KUUDEN VUODEN työkokemus! Siis siitä huolimatta, että olen ollut masennuksen takia sairauslomalla ja työkyvyttömyyseläkkeellä kahdesti sitten lukion jälkeen.

On ollut todella kiva olla opintovapaalla, vaikka aluksi hieman pelkäsinkin, että mitä siitä tulee. Tekemistä on kuitenkin riittänyt ja minulla on ollut jopa vähän vapaa-aikaa, mikä on ollut kiva. Jostain lukukärpänenkin iski ja luin uudestaan Oryx and Crake -kirjan ja ehdin jo varata sitä seuraavan Year of the Flood, jonka pitäisi palata kirjastoon ihan minä päivänä tahansa. Se, mikä ei ole ollut kivaa, on rahapula. Joo, minulla on säästöjä ja joo voisin käyttää niitä, mutta sen sijaan olen yrittänyt sinnitellä niin, että en tekisi ainakaan kauheasti tappiota joka kuukausi. Tuloni ovat olleet sen verran pienet kesästä lähtien, että hain jopa asumistukea, koska saatan olla oikeutettu siihen. Ja sen lisäksi olen sinnitellyt puurolla, pastalla ja kananmunilla. Kuun vaihteessa kun maksoin marraskuun vuokran ja kaikki laskut, minulle jäi noin 14 euroa käytettäväksi ennen seuraavaa palkkapäivää. Onneksi löysin töistä joskus puoli vuotta sitten bonukseksi saamani S-ryhmän lahjakortin, joten olen voinut ostaa sillä ruokaa. Mutta kesän kaksi kuukautta ilman palkkaa (ja kahden kämpän vuokra) teki sen verran ison loven säästöihini, että en mitenkään haluaisi käyttää niitä saadessani palkkaa ihan normaalisti. Mutta vuokra + terapia tekee jo pelkästään tonnin kuukausittaisen menoerän, joten vaikka miten säästäisin muusta, niin sillä ei ole niin kauhean suurta merkitystä.

No, työt jatkuvat taas joulukuussa ja olen sanonut, että voin tehdä silloin vähän enemmän tunteja, minkä lisäksi olen ilmoittautunut olevani käytettävissä myös jouluaattona, joten koska työpaikan käytäntöjen mukaan minimoidaan pyhien aiheuttama harmi pitämällä samat työntekijät läpi joulun (jotta muut voivat olla perheidensä kanssa), niin siitä varmaan tulee sitten myös joulupäivä ja sen triplapalkka. Ja samalla saan tekosyyn olla tänäkään vuonna menemättä kotiin, niin minun silmissäni se on win-win. Ja jossain vaiheessa sen harjoitteluapurahankin on pakko tulla. Päätös tulee kuulemma marraskuun aikana, joten sekin helpottaa sitten tilannetta.

Huomenna äiti tulee käymään, niin hän varmaan tarjoutuu ostamaan jotain ruokatarvikkeita minulle. Ja sitten heti kun hän lähtee, minun pitää mennä tapaamaan niitä projektiryhmän muita tyyppejä yliopistolle, koska meillä on taas joku välivaihe, mikä pitää saada hoidettua. Olen ryhmän ainoa nainen, mutta olen taas huomannut, että edelleen tulen miesten kanssa melkein paremmin toimeen kuin naisten kanssa. Etenkin kuin sain tosiaan tungettua itseni väkisin mukaan siihen niiden kahden toisilleen entuudestaan tutun keskusteluihin. Eikä se sinänsä ollut tunkemista, koska he juttelivat keskenään meidän neljän ryhmäkeskustelussa, niin miksi en olisi sanonut jotain? Briteissä heidän ulossulkevaa käytöstään olisi pidetty hyvin epäkohteliaana. Mutta nyt kaikki on okei, kunhan saisin sen hiljaisemman neljännen puhumaan vähän enemmän ja tuntemaan olonsa sellaiseksi, että myös hän kuuluu porukkaan.

Ehkä yritän keskittyä nyt tämän viikon osalta olemaan olematta sosiaalisesti niin kömpelö kuin välillä tuntuu. Lopuksi havainnollistava GIF aiheesta "sosiaalinen kömpelöys", joka tuli niin mieleen kun mietin sitä "ankkuroi tähän" -episodia.

 

This will display an animated GIF