No niin, vaihteeksi ei mennyt hyvin se minun Jaskasta huolehtimiseni. Pitäisi osata vain tässäkin asiassa pitää huoli omista asioistaan eikä sotkeutua muiden asioihin. No siis, kuulin lisää Jaskan yöstä, ja hänellä oli edelleen todella ankea fiilis, vielä ankeampi kuin yleensä, sillä hänellä oli paha morkkis siitä, että hän oli lähtenyt aamuyöstä kännissä ajamaan autollaan lähimmälle ABC:lle. Kuulemma aluksi halusi vain "tarkistaa" silloin yöllä, ettei auto ole sakkopaikalla tai että siihen ei ole tullut kolhuja, ja sitten hän lähti vain ajamaan.

Ja vaihteeksi kyselin nukkumisesta ja Jaska mainitsi, että hänen pitäisi varata aika lääkärilleen ja sitten ehdin kysäistä, että ehkä olisi hyvä sanoa sille lääkärlle tuosta jatkuvasta unettomuudesta, ja kysyin että onko se ollut aikomuksenakin. No, Jaska sanoi, että hänellä kyllä ei ole mitään aikomusta sanoa lääkärilleen siitä unettomuudesta, kun ei koe, miten se liittyisi siihen lääkäriin mitenkään. Jaska ei halua mitään lääkkeitä auttaakseen nukkumistaan, vaan on vakuuttunut, että hän kyllä pystyy korjaamaan sen, kunhan vain yrittää. Ja sitten hän sanoi vielä ennen tuota, että sen takia hän lähti sitä autoaankin tarkistamaan, kun hänellä oli niin vainoharhainen olo.

Pahoittelin sitten kyllä perään, jos kuulostin saarnaavalta tai nalkuttavalta, ja että hänenhän päätös se on, että mitä hän tekee. Siihen hän sanoi, että on ihan kiva, että en ole täysin välinpitämätön, miten hänellä menee. Se ei kuulostanut kivalta, vaikka sen oli tarkoitus kai olla jonkinlainen rauhantarjouksen hyväksyminen. Pystyin melkein kuulemaan siinä sen sanan MUTTA painokkaana siinä lopussa, mutta hän ei sanonut mitään. Sen jälkeen oli keskustelussa vähän kireä tunnelma, ja nyt mietin, että minä mokasin taas.

Tiedän kyllä, että jos itse olisin samassa tilanteessa, niin en haluaisi Jaskan huolehtivan, mutta minä sanoisin ongelmistani terapiassa tai lääkärille, mutta kun Jaska vain itsepäisesti ei vain sano mitään millekään hoitohenkilölle, niin minä sitten vain huolestun, etenkin kun kuulen, että hän vainoharhaisena kännissä lähtee ajamaan autollaan. Ja hänellä oli morkkis siitä, niin en sanonut siitä mitään, saarnannut, mutta tietysti mietin, että mitä minun pitäisi ajatella tästä kaikesta. Ja joo, itse ärsyyntyisin myös, jos joku alkaisi minulle selittämään, että mitä pitää tehdä, tai että on pakko tehdä jotain, tai että kuulisin jatkuvasti, että vaikka Jaska olisi huolissaan minusta. Suuttuisin, että mitä se sinulle kuuluu, et voi tehdä edes mitään, ole vain siinä silloin kun tarvitsen, äläkä yritä "korjata" minua. Ja minun piti olla tässä muka hyvä, mutta ehkä en olekaan niin hyvä kuin luulin. Sanoin jopa Jaskallekin, että "kun et kerran selkeästi pysty tuota unettomuutta korjaamaan, niin ehkä olisi aika puhua siitä vaikka sille lääkärille", mikä ilmeisesti loukkasi häntä, minkä ymmärrän jälkikäteen, mutta jonka sanoin kuitenkin.

Plääh. Nyt yritän opetella uuden taidon: olen vain empaattinen, en sympaattinen, en tee Jaskan ongelmista omia ongelmiani, enkä rupea hänen äidikseen, valittamaan hänelle asioista ja kertomaan, mitä hän pystyy tai ei pysty tekemään. Suhtaudun rauhallisesti ja olen vain tyttöystävä, läheinen, en lääkäri, enkä sairaanhoitaja tai terapeutti tai kukaan muukaan sellainen, vaan vain läheinen ihminen, jolle Jaska voi kertoa, että hän lähti ajamaan kännissä yöllä, ilman että hänen tarvitsee pelätä, että tuomitsisin hänet tai yrittäisin muuttaa tai korjata häntä heti. Koska sitä toivoisin häneltä ja olen pitänyt sitä helppona ja yksinkertaisena, niin kai nyt pystyn itse siihen sitten.

Heti kun lakkaan yrittämästä olla asiallinen kaikkea sitä kohtaan mitä Jaska tekee tai sanoo, meille tulee riitaa. Mitä pitäisi päätellä tästä? Ehkä pahoittelen tuota nenäntunkemista sitten kun nähdään kasvotusten taas joskus. Ja yritän olla vähemmän huolehtiva, tai jos olenkin huolissani, niin yritän olla näyttämättä sitä Jaskalle. Niin joo, ja ehdotin Jaskalle jopa sitä, että jos hän joku viikko kokeilisi olla juomatta alkoholia ollenkaan ja katsoa miten se vaikuttaa, mutta siihen hän ei sanonut mitään.

Olo tuntuu todella tyhmältä nyt, kun melkein saarnasin Jaskalle taas. Joskus keväällä saarnasin siitä nuuskasta, ja nyt kun Jaska kävi laivalla ja osti sieltä nuuskaa PALJON (jollain 80 eurolla), niin onnistuin olemaan sanomatta mitään nalkuttavaa siitä, vaikka se minun mielestäni onkin todella ällöttävää. Jaska sanoi, että niistä on poistettu se syöpämerkintäkin niistä purkeista, koska on tullut uusia tutkimuksia, joiden mukaan se ei lisää syöpäriskiä. Ja kun minulle on okei, että Jaska polttaa tupakkaa ja sähkötupakkaa ja itsekin poltan muutaman tupakan aina välillä, niin eikö tämän pitäisi olla hyvä asia, että Jaska saa nikotiininsa jollain sellaisella tavalla, joka ei aiheuta syöpää? Loogisesti sen pitäisi mennä niin, mutta se on vain ällöttävää - tunkea joku musta möntti huulen alle. Ja olin ylpeäkin siitä, että Jaska saattoi ihan rauhassa käyttää nuuskaa ilman että minä valitin mitään.

Ehkä se kontrollointi ei kohdistukaan vain itseeni, vaan myös muihin vähän? Ja kun stressaavissa tilanteissa muutenkin kontrolloin enemmän, niin koska luonnollisesti huolissaan oleminen tunteena aiheuttaa minussa sen saman ahdistusreaktion kuin kaikki muutkin tunteet, niin minun pitäisi kai vain ottaa rauhoittava, eikä yrittää korjata Jaskaa ja hänen elämäntapojaan. En tiedä edes miksi teen niin, kun kerran en itsekään pidä siitä. Haluan vain lopettaa tuon, ja haluan, että Jaskasta tuntuu, että vaikka hänellä on paheita ja ongelmia, niin minä välitän hänestä silti sellaisena kuin hän on.

No, tänään ei ainakaan Jaskan kanssa tehdä mitään, eikä ehkä huomennakaan, jos hän valvoo taas koko yön, niin on ainakin aikaa harjoitella tentteihin. Ja olen tehnyt tänään miljoona muutakin asiaa. Toisaalta ehkä se menee ja on mennytkin niin, että jos ei nähdä Jaskan kanssa, koen velvollisuudekseni opiskella koko ajan, ja siksi toivon, että nähtäisiin ja hetkeksi vapautuisin niistä omista vaatimuksistani. Mutta enää vähän aikaa, ja sitten on loma. Toisaalta jos käy sama efekti kuin silloin pääsykokeiden jälkeen, niin se ei välttämättä ole hyvä sekään, jos minulle tulee vain tyhjä olo sen jälkeen, kun yhtäkkiä monen kuukauden pyristelyn jälkeen ei täydykään tehdä enää mitään.

Mutta mennään nyt päivä kerrallaan. Typerä sanonta, ihan kuin niin voisi muka tehdä käytännössä, kun nyt, kolme päivää ennen tenttiä jo valmistaudun siihen. Typerä päivä kerrallaan.