On kipeä olo. Kurkkuun sattuu. En tiedä miksi, ehkä olen tulossa kipeäksi, ehkä nukuin jotenkin oudosti ja hengitin liikaa suun kautta. Tai ehkä huusin liikaa. Yhden kerran heräsin siihen, että huusin kuin syötävä. Kyllä minä olen joskus ennenkin herännyt tuollaiseen, mutta tämä huuto oli ainakin viimeaikojen ykkönen sekä kestossa, että voimakkuudessa. Minun oli vaikea tajuta, että olen hereillä ja että olin nähnyt vain pahaa unta. Ja herätessäni kesti myös hetken tajuta se ikävä seikka, että olenkin yksin kotona, eikä kukaan ole tulossa kysymään, että mitä ihmettä huudan, onko kaikki hyvin. Se oli aika kurjaa.

Tuon huudon jälkeen katsoin kelloa, joka näytti puolta kahdeksaa. Minulla oli sekava olo, enkä tiennyt, oliko ilta vai aamu. Minulla oli aavistus, että oli ilta ja minua harmitti kauheasti, kun olin nukkunut niin kauan. Lähdin kuitenkin etsimään merkkejä siitä, kumpi vuorokaudenaika olisi. Availin ikkunaverhoja ja katselin, missä suunnassa aurinko oli. Se oli aamusuunnassa. En kuitenkaan ollut ihan vakuuttunut vielä, joten päätin etsiä kännykkäni, koska siinä olisi 24 tunnin kello. Sitä ei vain löytynyt mistään. Kävelin tokkurassa ympäri taloa ja etsin kännykkääni. Lopulta päätin soittaa siihen kotipuhelimesta. Kuuntelin ääntä ja lopulta löysin kännykän sohvan sisästä. Se näytti 7:36. Menin tyytyväisenä takaisin huoneeseeni, suljin ikkunan ja sukelsin kokonaan peiton alle, jotta kurkkukipu ei ainakaan pahenisi.

Sitten kun heräsin toisen kerran, minulla oli hieman surullinen olo. Näin unta NN:stä. Näin unta niistä tunteista, joita tunnen häntä kohtaan. Vaikka miten yrittäisi olla ajattelematta niitä, niin unissa ne tulevat esiin, vaikka päivisin onnistuisi täysin pakottamaan ne mielen ulkopuolelle. Ja sitten herätessä tuntuu pahalta, koska tietää, että minä pystyn yhä kokemaan sellaisia tunteita, mutta että en tunne mitään sellaista Alfia kohtaan.

Alfin kanssa oli tarkoitus nähdä perjantaina. Siis huomenna? Mutta näyttäisi siltä, että sataa, enkä minä muutenkaan oikein jaksaisi tehdä mitään. Luultavasti sitten ei nähdä. Nanin kanssa piti nähdä alkuviikolla, mutta hänestä ei ole kuulunut mitään. Näin hänet tiistaina aamulla, kun oltiin äidin kanssa menossa kaupunkiin sinne hammaslääkäriin, mutta hän ei nähnyt meidän autoa. En tiennyt, mihin hän oli menossa, ja ajattelin laittaa hänelle viestin ja kysyä sitä, mutta en jaksanut. Ajattelin sitten, että seuraavana päivänä, mutta en taaskaan jaksanut. En ollut jaksanut pestä hiuksiani, niin ajattelin, että antaa olla, kun kerran en tämän näköisenä kuitenkaan voisi nähdä häntä.

Nyt on kurja olo. Kurkku on kipeä ja hampaita särkee yhä. Syöminen on kauhean hankalaa, mutta onnistuu hieman. Minun täytyy vain syödä jotain ei-kauhesti-pureskeltavaa, jonka ujutan suoraan poskihampaille. Etuhampaat ovat kauhean arat. Juominen sattuu myös, joten nesteytän itseäni siten, että tungen pillin melkein kurkkuun asti ja sitten yritän imeä. Kipu alkaa hieman hellittää ja yllättäen Panadol auttoi lieventämään sitä kipua aika paljon. Silti olo on kurja ja jaksamaton.

Ja tämä hemmetin kurkkukipu ärsyttää, kun tiedän, että se voi tarkoittaa sitä, että tulen taas ihan kauhean kipeäksi. Yh.