Jotenkin oli yllättävän kivaa tänään, vaikka lähinnä hengattiin taas kolmistaan, minä, Salla ja yksi mies. Ja tämä mies tarvitsi vaatteita, joten mentiin shoppailemaan ja Sallan kanssa haettiin hänelle kauhea määrä erilaisia vaatteita, joista jokaista hän kokeili. Oikeasti varmaan kymmeniä eri vaatteita.

Sanoin Sallalle ohimennen, kun oltiin hakemassa tälle tyypille lisää vaatteita, että minua vähän ahdistaa, ja että on kurja olo siitä erosta vieläkin, ja kun Salla itse mainitsi Leevin, että Leevin pitäisi olla mukana siinä vaatteiden katselussa, sanoin Sallalle sitten, että tekisi mieli vain oikeasti kutsua Leevi mukaan, että voisin vittuilla siitä Jaskalle jälkeenpäin. Tai sitten, että menisin baariin ja iskisin sieltä jonkun miehen. Salla sitten kuitenkin sanoi, että tavallaan sekä Jaska että Leevi ovat molemmat seurustelun kannalta sopimattomia. Sallan mielestä Jaska on vähän yksinkertainen, mutta sitten Salla sanoi jotain todella osuvaa näiden kahden miehen erosta: Jaska satutti minua usein juuri siksi, koska ei tajunnut, että satuttaisi minua niin paljon, mutta Leevi tiesi kyllä oikein hyvin, mitä oli tekemässä, että oli satuttamassa minua ja teki sen silti.

Joten ehkä en hae Leevistä lohtua, vaikka ero Jaskasta tuntuukin pahalta. Koska noinhan se Leevin kanssa oli. Salla oli tänään paljon vähemmän ärsyttävä, vaikka joitain ehdottomia mielipiteitä hänellä oli, kuten että joku yksi ihminen ei voi olla yhtä aikaa sekä poikaystävä että paras kaveri, vaan se on jompikumpi. Mutta ehkä nyt kun ei tarvinnut miettiä sitä, miltä Jaskasta tuntuu tai katsella, miten Jaska mielestäni on vain niin kauheasti Sallan perään, niin osasin suhtautuakin Sallaan paremmin.

Lauantaille sovittiin taas rantailua. Kumpikaan näistä muista ei ole kauheasti Facebookissa, joten sain taas tehtäväkseni laittaa sen ilmoituksen sinne keskuksen ryhmään. Toisaalta tunnen taas, että jotkut piirteeni korostuvat nyt yksinollessani, kuten tämä sosiaalisuus, tämä, että Sallan kanssa tavallaan edes yritetään pyörittää tuota tapaamissysteemiä. Ja toisaalta oli kivaa mennä tänään tällä sakilla katsomaan Sallalle tallentavaa digiboxia ja päteä edes sillä pienellä nörttiydelläni, joka vielä entisestään vahvistui Jaskan myötä, ja tiedän nyt todella paljon tietokoneen liittämisestä telkkariin ja analogisesta ja digitaalisesta signaalista ja adaptereista ja hdmi:stä ja kaikesta. Oli kiva päteä, tuntuu että edellisestä kerrasta on niin pitkä aika.

En tiedä, mitä muuta sanoisin. Piti vain päästä sanomaan tämä, että oli yllättävän kivaa. Ei täysin niin helppoa mitä joskus, koska välillä alkoi vain ahdistamaan, mutta kivaa silti. Ja vaikka harkitsin sitä, että ottaisin yhteyttä Leeviin, niin nyt tuntuu, että olen tullut vähän enemmän järkiini tuon ajatuksen kanssa sen jälkeen mitä Salla sanoi. Ja Salla tuntee Leevin, todella hyvinkin, mutta on silti sitä mieltä, että tyyppi on vähän kusipää. Ja niinhän se vähän on, ja kun hän otti yhteyttä tuon tauon jälkeen, niin silloin, kun fiilikseni oli ihan hyvä, en vain halunnut häntä takaisin elämääni.

Mutta on mietittävä jotain, minkä avulla tämä ero ahdistaisi minua vähemmän. Eilen kanssa kun nähtiin Natalian kanssa, niin hän kysyi, että onko minulla Jaskasta kuvia. Hän ei koskaan nähnyt Jaskaa, ja Jaskan Facebook-kuvat ovat järjestään kauheita, mutta pengoin kameraani ja löysin sieltä joitain todella hienoja kuvia Jaskasta. Todella paljon karmeita, mutta näköjään jos tarpeeksi monta kertaa yrittää, niin väkisin joskus onnistuu. Natalian kommentin näin nyt äsken, kun tulin kotiin, ja hän oli sanonut, että hienoja kuvia kaikki, minusta sinussa ja Jaskassa on jotain todella samaa.

No, ehkä tämä uusi aktiivisempi joukkohengailija on jotain, joka auttaa minua kestämään näitä päiviä ja on parempi minulle kuin se, että lähtisin iskemään Leeviä tai jotain muuta miestä jostain. En ole ikinä edes tehnyt niin, niin se olisi vaikeaa. Mietin tässä joku päivä sitäkin, miten lähellä oli se, että me Leevin kanssa ei harrastettu seksiä. Tunsin kyllä vetoa häneen ja hän tunsi vetoa minuun, ja yksi mahdollisuus olisi ollut yhtenä iltana, ja siihen oltiin selkeästi menossa, mutta sillä hetkellä, kun Leevi yritti aloittaa avaamaan vyötäni, tuntui kuin jotain kylmää olisi pudonnut vatsaani, ja menin lukkoon, ihan lukkoon, ja sanoin, että en vain voi. Jaskan kanssa niin ei ollut. Toisaalta tosi hyvä, että on edes joku sisäinen varoitusjärjestelmä, vaikka välillä tuntuu, että olen omassa mielessäni ihan sekaisin kaikesta.

Ehkä pitäisi miettiä ihan realistisesti tätä, eikä kelata mielessä kaikkia niitä tv-sarjoja tai leffoja, joissa hajoaminen on sitä, että mennään baariin, isketään mies ja viedään kotiin, kun kerran olen aika varma, että minusta ei vain olisi siihen. Varmasti kävisi noin kuin Leevinkin kanssa kävi, jos pääsisin edes sinne asti. Jotenkin vain haluaisin kokea olevani vahva nainen, ehkä jopa vähän maskuliininen nainen, johon sitten yhdistän mielessäni nuo yhdenyön jutut. Tai siis, ehkä tyhmää, mutta jos minulle sanotaan sanat "vahva nainen", niin ensimmäinen asia, joka minulla tulee mieleen, on tv-sarja, Soturiprinsessa Xena. Siinä on nainen, joka ei ole mikään pushover. Vähän huono roolimalliksi ehkä, mutta tuntuu, että minulla ei vain ole mitään kortteja kädessäni.

Aikaisemmin, jos kohtasin vastoinkäymisiä, lähdin ulkomaille tai leikkasin tai värjäsin tukkani. Tykkään tukastani ja sen väristä, ja Lontoo-fiaskon jälkeen ei tunnu järkevältä ajatukselta lähteä minnekään, joten tuntuu, että haluaisin tehdä jotain. Ei välttämättä sellaista, että saisin näytettyä muille, vaan että itse voisin kokea, tuntea ja ajatella, että sitten kun tulee sopiva mies vastaan, niin sitten se tulee, ja jos ei tule, niin pärjään yksin, en tarvitse ketään, vaan tuli mitä tuli, minä selviän siitä, koska olen vahva. Nyt tunnen vain olevani todella hukassa, ja tilanteessa kuin tilanteessa vain surullinen.

Tänäänkin, vaikka hymyilin ja nauroin ja oli hauskaa, niin niinä hetkinä, kun en tehnyt mitään, en ilmeillyt mitään, vaan pelkästään vain olin, tuntui siltä, että minusta ja olemuksestani ja kasvoistani paistaa vain niin selkeä... Mikähän olisi sopiva sana... Tuntuu, että ilmeeni näyttää vain tyhjältä, ei neutraalilta, vaan jotenkin tyhjältä, maahanlyödyltä, sellaiselta, jossa näkyy hieman se alla oleva loputon surullisuus. Ehkä ei pitäisi miettiä liikaa tuota.

Mutta voisi ruveta menemään pian nukkumaan, mutta sitä ennen voisi syödä jotain, kun en ole tänään vielä mitään syönyt. Pitäisi yrittää pitää rytmi edes suunnilleen kunnossa, eikä tehdä niin kuin nuo muut hengaajat, jotka molemmat kertoivat menneensä nukkumaan tänään aamulla kymmeneltä.