Matikantunnilla<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Opettaja: ”Ja T. Toukka ja neiti KK päättivät yksimielisesti teidän kaikkien puolesta, että ne viime tunnilla jaetut vanhat YO-tehtävät tarkistetaan sitten ens maanantaina.”

Herra MO: ”Ei kun T. Toukka ja neiti KK päättivät kaksimielisesti. Heh heh...”

 

***

 

Neiti KK: ”Ja autoista puheen ollen, tietääkö joku, että miten paljon siitä suunnilleen tulee sakkoa, jos ajaa sellasen kameratolpan ohi niin että se välähtää?”

*yleistä keskustelua asiasta*

Jumpula: ”Miten niin? Onko välähtäny?”

Neiti KK: ”Joo. Tänään aamulla. Onneks huomenna on palkkapäivä, niin...”

Herra JuK: ”Ei se tuu heti. Siinä kestää sellaset pari viikkoa ennen ku se sakko tulee.”

Opettaja: ”Ai nimimerkillä ’Kokemusta on’?”

Herra JuK: ”Joo.”

 

***

 

Eilinen Päivän ilmoitus

 

“Your Amazon.com order has shipped!”

 

***

 

Päivän kirjastokäynti

 

Amia: “Hei. Emh, tota kun ton teidän hakutietokoneen mukaan elokuva ”Finding Neverland” kuuluis olla tuolla hyllyssä, mutta sitä ei oo. Tai ainakaan mä en löytänyt sitä vaikka etin.”

Kirjastonhoitaja: *näpyttelee omalle koneelleen* ”Se on myöhässä, se olis kuulunu palauttaa eilen. Laitanko varaukseen?”

Amia: ”Ei, ei tarvii. Lainaan sitten vaan nämä.” *asettaa tiskille ”Edith Södergran: Elämäni, kuolemani ja kohtaloni” sekä ”Uuno Kailas: Runoja”*

 

***

 

Päivän hajamielisyyskuvaus

 

Äiti: ”Amia, muista tuoda sitten kaikki pyykit ja laittaa ne pesukoneeseen!”

Amia: ”Mm... Joo.” *kerää pyykit, laittaa ne pesukoneen päälle*

Äiti: ”Ethän sä laittanu niitä pesukoneeseen.”

Amia: ”Ai häh? Ou. En näköjään.”

 

-Myöhemmin-

 

Amia: *käy suihkussa*

Äiti: *menee suihkuun Amian jälkeen*

Amia: *kävelee pois kylpyhuoneesta ja sammuttaa mennessään valot*

Äiti: "Hei! Valot takasin!"

Amia: "Oho!" *laittaa valot takaisin ja kävelee sen jälkeen suihkulakki päässä tietokoneelle pyyhkeen kanssa*

Amia: ... *tajuaa suihkulakin päässä*

Amia: *vie suihkulakin takaisin kylpyhuoneeseen*

Amia: ... ”Voi v***u! Äiti! Ethän sä oo pyyhkiny vielä lattiaa?”

Äiti: ”Joo, justiin sain pyyhittyä. Miten niin?”

Amia: ”Ku mä unohdin pestä hiukset.”

Amia: *kuuntelee valitusta, jonka jälkeen pesee hiukset*

Amia: *vilkuilee ympäri kylpyhuonetta* ”Missähän mun pyyhe on?”

Amia: ... *äänetöntä kiroamista: muistaa raahanneensa pyyhkeen mukanaan tietokonehuoneeseen ja jättäneen sen sinne*

 

***

 

Minulla on hieman kipeä olo. Ei mitenkään flunssainen tai mitään, mutta hieman kipeä. Arvelisin, että kyseessä on joku taas joku kauhea vaihe tai sitten stressi vaikuttaa minuun taas ruumiillisestikin.

 

Päätä särkee nyt kuudetta päivää putkeen. Se on migreenityyppistä, mutta olen ottanut jokaisena päivänä niin paljon migreenilääkkeitä kuin saa (ja itse asiassa muutamana päivänä hieman ylikin), mutta se auttaa vain hetkeksi. Minun niskani on myös kipeä. Vain oikealta puolelta. En tiedä miksi. Se on ollut niin suunnilleen yhtä kauan kuin päänsärkykin. Tai ehkä se aiheuttaa päänsäryn.

 

Ja minua väsyttää kauheasti koko ajan. Menin eilen illalla nukkumaan jo puoli yhdeksän. Kuuntelin puoliksi nukkuen ja puoliksi hereillä vääntelehtien TSH:n ensimmäisen leffan soundtrackin kolme kertaa läpi. Suunnilleen. En ole ihan varma, sillä aina jos nukuin sillä hetkellä, kun pääsin levyn loppuun, näpyttelin muutaman raidan verran taaksepäin. Ehkä suunnilleen puoleen väliin, en koskaan alkuun asti. Se on vain jotain, mitä teen aina. Kun sitten viimein luovuin kuulokkeista, yö meni siihen, että heräsin jatkuvasti, koska minun polveani särki. En tiedä miksi. Ei sitä normaalisti särje. Eikä sitä särkenyt ennen kuin menin nukkumaan. Yritin venyttääkin sitä, mutta ei se auttanut. Olin ottanut jo migreenilääkettä niin suuren annoksen kun sai.

 

Seitsemältä kun sitten äiti herätti, minä olin vähintäänkin yhtä väsynyt kuin joskus, kun olin nukkunut vain reilut kuusi tuntia. Ja heti kun tulin koulusta, menin takaisin nukkumaan. Ei ole nälkä, en pysty syömäänkään. Minulle tulee fyysisesti huono olo, kun tulen nettiin. Minua alkaa ahdistaa. Mutta olo tuntuu niin kurjalta, että pakko kirjoittaa siitä jonnekin.

 

Nan sai minun oloni tänään koulussa hermostuneeksi. Hänen vakiokysymyksekseen on nimittäin muotoutunut tuon NN suunnitelman jälkeen: ”No? Onko jotain tapahtunut?” Tuo on yksi ensimmäisistä kysymyksistä, jonka hän kysyy minulta joka päivä. Toisaalta, en oikein voi syyttää häntä siitä, koska hän halusi olla minulle avuksi NN:n suhteen ja kun me keskusteltiin hänestä silloin suunnilleen viikko sitten, minä selitin hänelle paljon sellaista, mitä oli tapahtunut, mutta josta en ollut maininnut sanallakaan Nanille.

 

Minä en puhu NN:stä paljon IRL. Joskus huvittaisi puhua hänestä, mutta joskus ei. Lähinnä tunnen oloni aika tyhmäksi, kun puhun hänestä. Tai kun Nan kysyy: ”Onko jotain tapahtunut?”, niin minä en tiedä lainkaan, mitä siihen pitäisi vastata. Miten määritellään ”tapahtunut”? Kiva sitten, kun siihen tulee minulta melkein automaattisesti vastaus: ”Ei.” Sen jälkeen Nan sitten sanoo aina: ”No ei se mitään. Vielä on aikaa.” Se on aika hermostuttavaa. Kuten sanoinkin Nanille tänään, tuo lause ”vielä on aikaa” kuulostaa ihan päinvastaiselta.

 

Ja lisäksi kaikki mitä minun mielestäni ”tapahtuu” tuntuu vain niin mitättömältä, että en voi sanoa niitä ääneen kuin ne täyttäisivät tuon ”tapahtuu” –kriteerin. Ja ne ovat tulkinnanvaraisia. Tuntuisi jotenkin tyhmältä selittää Nanille, miten äidinkielentunneilla NN ehkä mahdollisesti vilkuilee minua. Tai että kun näen hänen vilkuilevan minua (minun tulkintani mukaan ”vilkuilevan minua” siis, enhän voi tietää, miten asian laita oikeasti on), minä vilkuilen häntä takaisin.

 

Tai että kun eilen hän otti lukujärjestyksensä ja silmäili sitä, minä yliuteliaana yritin saada selvää, mitä kaikkea hänellä on. Hän istuu minun edessäni (ei suoraan edessä, etuvasemmalla, mutta kuitenkin sellaisessa suunnassa, jonne on normaalia katsella), joten pitempään katsominen on oikeutettua. Ja minä olen niin törkeän utelias hänen lukujärjestyksensä suhteen, että yritin saada selvää niistä pikkuisista kirjaimista niin kauan, kunnes NN vilkaisi minuun päin (minun tulkintani mukaan ilmiselvästi tuijotukseni huomanneena).

 

Tai miten uskonnontuntien jälkeen, kun koulu loppui, minä asetuin tavalliseen paikkaani pukemaan kaulahuivia ja takkia päälleni. NN aina vain heittää takin päälleen ja häipyy sitten heti. Kun hän kävelee portaita alas, hän pitää katseensa portaissa. Paitsi yhdessä kohdassa. Siinä kohdassa hän nostaa katseensa ja katsoo minuun (tulkintani mukaan, voi hänen tarkoituksensa olla katsoa muuallekin), ja aina jos minä katson hänen suuntaansa silloin, hän katsoo minua silmiin. Aina siinä samassa kohdassa. Kuinka monta kertaa voi laittaa sattuman piikkiin? Tai pelkän perusystävällisyyden?

 

Tämä on jotain, mitä ”tapahtuu”. Toisaalta se ei ole mitään, toisaalta se tuntuu vain niin merkitykselliseltä ja suurelta. Mutta miten selität Nanille? Nan on kauhean myönteinen, hän vain innostuisi siitä. Ja tänäänkin herra Tumppi (joka on minun luokallani ja vielä tuossa samaisessa äidinkielenryhmässäkin), oli kavereineen ihan vieressä, kun Nan esitti tuon kysymyksensä tänään. Ja sitten kun Nan siihen perään sanoi vielä luulleensa, että minulla oli äidinkieltä, minä heitin siihen, että olisikin. Nan sitten katsoi kummeksuen (koska en ole selittänyt äidinkielenluokasta yhtään mitään), joten minun piti tarkentaa sitä hieman.

 

Hitto, nyt tarvitsee täysin turhan ja mielenkiinnottoman kuvan laittamisen ja kuvitelmien selittämistä.

 

 

kaaviokuvaistumajrjestyksest.png

 

Tuossa on meidän äidinkielenluokan tämän jakson istumajärjestys. Joo, ei tuossa ole koko luokka, vaan se jatkuu, kun meitä on tällä kurssilla tungettu tähän ryhmään 27. Tuossa on vain se olennainen. Voisin kyllä ehkä muistaa muidenkin istumapaikat, mutta en kokenut tärkeäksi merkitä edes noita muita (koska he ovat henkilöitä, joita en ole koskaan maininnut edes millään lyhenteellä).

 

Joo, kuten huomaatte, NN istuu hyvin otollisella paikalla minulle. Opettajan pöytä on siis suoraan hänen takanaan. Hyvin täydellistä. Minä en oikein kauhean mielelläni vilkuile ihan ufopaikkoihin ilman hyvää tekosyytä. NN puolestaan tuijottelee joka tunti ikuisuuksia seinälle laitettua 3B:n luokkakuvaa.

 

Tiedän, että se on juuri 3B:n luokkakuva, koska minä istuin viime jaksossa tuossa, missä Herra JuT istuu nyt, ja minusta oli hauska katsella sitä kuvaa. Ja silloin NN istui ihan takanurkassa siinä reunimmaisessa jonossa, jossa minä nyt istun, mutta vain suunnilleen... *miettii* viidennessä tai kuudennessa pulpetissa. En ole ihan varma miten paljon niitä oli, mutta ihan takaseinässä kiinni kuitenkin. Paitsi että sitä oli hauska katsella, niin se oli edes jonkinasteinen tekosyy katsella oikealle. Ja sitten koska neiti R istui siinä, missä minä istun nyt ja neiti M siinä missä nykyäänkin, minä saatoin ”antaa katseeni liukua” heihin päin ja sitten mahdollisesti ”katsella hieman kirjahyllyä”, jonka jälkeen liu’uttaa katsettani vielä vähän.

 

Krhm. En koe kyllä olleeni mitenkään ilmeinen sen suhteen, että vilkuilin sillä tavoin NN:ää. Itse asiassa en ennen tätä päivää edes ajatellut, että NN voisi olla mitenkään huomannut sitä. Kun ei siinä tarvinnut kääntyä edes kokonaan, kun käänsi vain silmät oikeaan suuntaan. Ja se olen hei minä! Minun tunnusomaisin piirteeni on se, että minä katselen ympärilleni. En minä ole ilmeinen! Hitto! Mutta ehkä senkin takia epäilen NN:n tarkoitusperiä, kun hän käyttää törkeän pitkiä aikoja sen luokkakuvan tiiraamiseen, kun minä itse käytin sitä tekosyynä katseeni suunnalle.

 

Jotenkin epämukavaa tuossa paikassa on se, että neiti M istuu minun takanani. Ja kun edessä ei ole mitään muuta katsottavaa, niin jos minä vilkuilen NN:ää (minkä kyllä pystyy hyvin naamioimaan, mutta kuitenkin), niin neiti M:llä olisi mahdollisuus huomata se. Tai kun NN (minun tulkintani mukaan) vilkuilee minua, niin hän voisi huomata senkin. Hän ei ole sanonut mitään tosin. Minusta vain tuntuu, että kohta hän sanoo. Muutenkin tuntuu vainoharhaisesti siltä, että jotkut arvaavat. Eivät kaikki, mutta neiti M ja herrat JuT ja MR. Ja siis herrat JuT ja MR ovat NN:n jengiläisiä, joten... He sattuvat olemaan aika usein lähistöllä, kun minä luon niitä katseitani NN:ään.

 

Minä en nähnyt NN:ää tänään koko päivänä. Hän tuli kouluun täsmälleen tuntia ennen kuin minulla loppui koulu. Näin hänen autonsa, joten hän oli koulussa, mutta en vain sattunut näkemään häntä kertaakaan. Näin hänen pikkuveljensä tosin. Tyylimokaisen pikkuveljensä. Hänellä oli taas siniharmaat farkut. *huokaus* Koska ne lapset oikein oppii?

 

Huomenna on se hiton liikennevalo –päivä. En vieläkään tiedä, pukeako se vihreä T-paita alle vai ei. Olisi inhottavaa olla ainoa, jolla on jotain väriä (etenkin vihreää), mutta toisaalta myös ainoa, jolla ei mitään väriä ole. Toisaalta haluaisin osoittaa, että olen vapaa (suomeksi sanottuna: Haluaisin kolauttaa NN:ää ilmoituskyltillä: ”Olen vapaa! Olen vapaa ja kiinnostunut sinusta! Tee jotain, senkin yliylpeä taukki!”), mutta toisaalta en haluaisi vaikuttaa sellaiselta sinkkusinkulta, joka pukee vihreää päälle yrittäen epätoivoisesti välittää ”tulkaa iskemään, ihan kuka tahansa!” –viestiä. Äh, miksi sen pitää olla näin vaikeaa?

 

Mitäs vielä... On tullut luettua runoja. Huomenna on äidinkieltä (<3) ja meidän pitää aloittaa runoanalyysien tekemistä. Kirjassa oli niin tyhmiä runoja ja koska me saatiin etsiä se runo myös halutessamme itse, niin minä lainasin kirjastosta kaksi runokokoelmaa. Södergranin runot on ihan hyviä.

 

Mitenköhän minusta tuntuu siltä, että puhun nykyisin kauhean paljon NN:stä? Ja mietin joskus, miten paljon olen puhunut hänestä aikaisemmin ja miten usein kirjoittanut tänne blogiini kirjainlyhenteen ”NN”? Kuinka monta kertaa täsmälleen? Entä miten monta kertaa verrattuna johonkin toiseen sanaan? Tuollaisia olisi joskus kiva laskea. Ei muuten, mutta tuli jotenkin mieleen, kun satuin vilkaisemaan näppäimistöä ja kirjasin ”N” haalenee haalenemistaan ja on ylivoimaisesti koko näppäimistön haalein kirjain.

 

Pitäisikö tästä tehdä ehkä jokin johtopäätös?