Arvatkaa kuka on vielä töissä? Ja ei, kyllä minä teen ihan muutamia poikkeuksia lukuunottamatta myös koko ajan töitä, vaikka kirjoitankin nyt tätä. Pari päivää enää ennen Lontoota, jota odotan ihan törkeästi. Vaikka se ei olekaan loma, niin siltä se tuntuu. Ainakin siis tämän viikon jälkeen, kun vedän pidennettyjä päiviä, jotta sitten joulukuussa saisin palkkanakin jotain. Olen vetänyt tällaista 10-12 -tunnin työpäivää vähän vaihtelevasti sen mukaan, että mitä asioita on pitänyt hoitaa. Eilen ei tarvinnut tehdä mitään, niin olin sitten 12 tuntia, mutta sitä edellisenä päivänä piti mennä hakemaan bussilippu sunnuntaiksi lentokentälle ja tänään aion mennä äänestämään seurakuntavaaleissa ja sielläkin pitää olla ennen seitsemää.

Vähän alkaa tässä vaiheessa jo tuntua tämä päivän pituus, mutta olen yllättävän hyvin jaksanut tätä kohtuuttoman pitkää työpäivää. Kaikki asiat Lontoota varten on nyt kunnossa, paitsi että pakkaaminen on osin tietty kesken. Rotat voivat hyvin, minä olen uuvuttanut itseäni lähinnä reseptijuttujen suhteen, kun he sielläkin tekevät töitä vain 8-16 välisenä aikana, niin jos haluan terapiaa, niin pakko mennä työaikaan. Ensimmäinen aika on tosin vasta joulukuussa, mutta resepti piti uusia, niin piti olla kahdeksalta kahtena aamuna oven takana ensin viemässä reseptiä ja sitten hakemassa.

Ja loukkaasin itseäni myös hieman tässä eilen, kun poljin ennen töitä sinne linja-autoasemalle. Kävely- ja pyörätiellä oli parkissa joku auto ja mies liikkui siinä ympärillä. Vaikka hän näki, että olin tulossa siitä, niin hän päätti kuitenkin, että ehtii istua autoonsa ja avasi sitten sen etuovensa, joka pienensi sen ohitustilan ihan minimiksi. Päätin kuitenkin, että mahtuisin siitä ohi, eikä siihen jäänyt oikein aikaa tehdä muutakaan, sillä aikaa jäi vain muutama sekunti sen jälkeen kun tajusin, ettei tyyppi vedä ovea kiinni perässään.

Siis tein pakollisen väistöliikkeen, joka olisi muuten onnistunut, mutta juuri siinä ohituskohtaa asfaltilla oli märkiä lehtiä. Olen täällä oppinut, että jään tavoin vanhat limaiset lehdet ovat liukkaita. Sillä hetkellä piti kuitenkin yrittää, mutta tietysti pyörä luisti alta ja kaaduin siihen pieneen ylämäkeen ja korissa olleet tavarat levisivät siihen maahan. Mies kysyi, että törmäsinkö oveen ja vaikutti huolestuneelta lähinnä autostaan. Sanoin että en, vaan että yritin väistää ja liukastuin lehtiin. Ei se silloin tuntunut kovalta kolaukselta, mutta töihin päästyäni alkoi jomottaa hieman polvea, reittä ja rannetta. Olikin sitten kivoja mustelmia kun pääsin lopulta katsomaan vaatteiden alle.

Tuokin oli tärkeä juttu niin piti kertoa, mutta nyt pitää ruveta tekemään töitä, vaikka kukaan ei kyttääkään, sillä olen ainoa vielä töissä oleva työntekijä...