Tulin juuri Nanilta. Ottaa päähän. Olo tuntuu jotenkin hyljeksityltä.

Nan erosi Taosta, poikaystävästään, pari viikkoa sitten. Ei mitään dramaattista, vaan ihan Nan alkoi miettiä, että oliko hän koskaan oikeasti rakastanut Taoa vai pelkästään oppinut viihtymään hänen seurassaan. Nanin aikaa kului niin paljon pianonsoiton parissa, että seurustelu jäi taka-alalle ja alkoi tuntua velvollisuudelta. Niinpä tuli ero, mutta kuulemma pysyvät ystävinä.

Olin innoissani tuosta, vaikka tietysti tunsin hieman sympatiaa Nania kohtaan. Hän ei ollut mitenkään hajalla mutta yritin silti lohduttaa, kun onhan se kuitenkin kova paikka, kun eroaa toisesta kolmen vuoden seurustelun jälkeen. Toivoin kuitenkin, että nyt Nanin kanssa nähtäisiin useammin.

Nan kuitenkin tänään kertoi, että hän on tavallaan ihastunut yhteen toiseen, konservatoriolta. Tyyppi on kuulemma pyytänyt Nania säestämään ja kuulemma myös "primavistailevat" yhdessä. Siis tarkoittaa sitä, että soittavat entuudestaan tuntemattomia biisejä suoraan nuoteista harjoittelematta. Eilen sitten Nan päätti tekstata tyypille, että haluaisiko hän lähteä vapputorille hänen kanssaan. Halusi ja Nan tuli kotiin vasta myöhään illalla ja mieleeni tuli suoraan Sinkkuelämää -sarjasta Carrie ja Aidan ja "maailman pisimmät treffit", joissa tässä tapauksessa vapputoria seuraa pitkä kävelylenkki, jota seuraa illallinen. Siis Nan, joka on todella uskonnollinen ja vanhoillinen, elää vilkkaampaa seuraelämää kuin minä.

Ja ihan vain vertailun vuoksi, minä laitoin perjantaina aamupäivällä Nanille viestin, jossa kysyin että mitä suunnitelmia hänellä on siksi päiväksi ja viikonlopuksi ja sain siis vastauksen viestiin eilen, vähän ennen puolta yötä. Ja miten sinulla, Amia, meni vappu? No kiitos kysymästä, olin lauantaina töissä kadulla ja moni pysähtyi kuuntelemaan, mutta yksikään ei lähtenyt mukaan. Todella monta oli ihan lähellä lähteä, joten jäi kohtalaisen hyvä fiilis, mutta ei nollatuloksen jälkeen mikään huippu kuitenkaan.

Työvuoron jälkeen menin kotiin ja tunsin oloni yksinäiseksi. Harvinaista kyllä, teki mieli ulos baariin tai juhliin tai mihin tahansa. Mutta vietin sitten illan yksinäni syöden jäätelöä samalla kun Nan oli treffeillä ihastuksen kanssa ja kaikki muut maailman ihmiset tekivät jotain kivaa myös. Ja Nan valittelee sitä, miten hän on niin sekaisin, kun toisaalta hänen pitäisi toipua ensin Taosta, mutta toisaalta hänellä on tunteita tätä toista kohtaan ja ilmeisesti tällä on tunteita myös häntä kohtaan. Ja jos nyt jättää tilaisuuden käyttämättä, niin ehkä sitä katuu myöhemmin, jne.

Toivoisin että minulla olisi jotain vastaavaa. Olisi jotain tekemistä vapaa-ajalla. Tänään jopa kun kävelin pari viimeistä pysäkinväliä kotiin Nanilta tullessani, tuli vastaan jotain yliopistotyyppejä, joille sitten vähän hymyilin kävellessäni hienoissa koroissani ja pillifarkuissa. Näytin ihan hyvältä ja alan olla lopultakin taas suhteellisen tyytyväinen pohkeisiini. Sain tyypeiltä vastineeksi pari pitkää katsetta ja hymyn, mutta eipä paljon helpottanut tätä fiilistä, kun tuntuu taas, että minussa on pakko olla jotain vikaa, kun Enricen jälkeen ei ole tullut edes yhtään mini-ihastusta, vaikka feissatessani tapaan vähintään sata ihmistä viikottain. Sinänsä oma vikahan se on, jos ei ole seuraelämää, mutta tuntuu, että kaikilla muilla on joku, mutta silti ne jankuttavat, että ota kaikki irti sinkkuudesta, kun kyllähän siinä on ne hyvät puolensakin.

Nyt olen taas kotona ja taustalla pyörii NCIS -dvd. Sentään minulla on lopultakin sänky ja yöpöytä ja kämppä on ihan mahtavan siisti. Mieli on kuitenkin maassa ja ei paljon huvittaisi huomenna mennä taas töihin. Paitsi sen takia, että pääsee valittamaan Nina2:lle siitä, miten seuraelämäni on kuollutta. Hän osaa todella usein sanoa juuri oikeita asioita lähes kaikkeen.

Ärsyttää koko vappu, mutta sentään se on nyt taas vuodeksi ohi.