Ärsyttää. Miten sitä nyt summaisi ärsytyksen ilman superkirjoitusta? No, sain selville, että Alisa on ihastunut Leeviin, ilmeisesti todella todella ihastunut. Minäkin tunnen jotain vetoa Leeviin ja tuntuu, että meillä on sellainen peli menossa, mutta luonnollisesti nyt tuo Alisan tunnustus (no, kertoi sen minulle kun kysyin suoraan, onko hän ihastunut Leeviin) hillitsee minua. Alisa sanoi myöhemmin sitten vielä, että hänestä tuntuu, että Leevi voisi olla Se Oikea, sellainen, jonka kanssa hän voisi viettää koko loppuelämänsä. Minusta Leevi on kiva tyyppi, olen varuillani näin Thomas-jutun jälkeen, eikä Leevin kanssa ole sellaista välitöntä ääretöntä "sielujen yhteyttä" kuin oli Thomasin kanssa. Mutta hän on kiva ja tunnen vetoa häntä kohtaan. Mutta kuinka kukaan itseään ja muita edes pikkuriikkisen kunnioittava ihminen voisi tehdä jotain edistääkseen omaa asemaansa, kun kaveri ajattelee tämän saman tyypin olevan se elämän suurin rakkaus.

Leevi ei asiasta tiedä, joten on minun vastuullani, jos Leevi haluaa käpelöidä minua tai vetää syliinsä tai hyväillä minua tai yhtään mitään! Jos antaudun tuolle, niin Alisa, joka on aina läsnä, omnipresent, alkaa itkeä. Jos torjun Leevin yritykset, niin sitten hän mahdollisesti lähtee pois tylsistyneenä ja jälkeenpäin vain sanoo Alisalle, että Amia on niin outo! Välillä se vaikuttaa kiinnostuneelta, mutta välillä on sitten vain niin torjuva. Hän oikeasti sanoi Alisalle noin, Alisa itse kertoi minulle.

Eilen oli yhteinen illanvietto baarissa keskuslaisten kanssa, mutta minua alkoi ahdistaa. Alisa sanoi, että hän menee jokatapauksessa, vaikka minä en tulisikaan. Soitin Leeville ja kysyin, oliko hän menossa. Ei ollut, joten ehdotin jotain yhteistä hengausta. Alisa kuuli tämän ja sitten tämä "jokatapauksessa menen" muuttuikin siksi, että hän menee siksi aikaa, kunnes Leevi pääsee terapiasta. Hän tuntuu tekevän kaikkensa, jotta minä ja Leevi ei jäätäisi koskaan kaksistaan.

Alisa käy yhä enemmän hermoilleni. Hän on tosiaan aina läsnä, eikä meillä ole kovinkaan paljon yhteistä. Eilen meille kahdelle - ja Jaskakin oli siinä osittain mukana - tuli riitaa itsenäisyyspäivästä. Aluksi luulin sitä vitsiksi, mutta sitten kävi ilmi, että Alisa oikeasti TOSISSAAN kysyi, että monesko päivä se Suomen itsenäisyyspäivä nyt olikaan. Hän ei oikeasti tiennyt, mikä oli minulle jotenkin kauhea shokki. Ainakin meidän koulussa painotettiin sitä, että jotkut asiat on vain tiedettävä. Yksinumeroisten numeroiden ertotaulut on osattava ulkoa, samoin Maamme-laulun kummatkin säkeistöt, sekä päivä (ja vuosiluku) jolloin Suomi itsenäistyi, vaikka meidät herätettäisiin keskellä yötä ja kysyttäisiin niitä.

No, ei tämä vielä tähän lopu. Kysyin sitten Alisalta, että tiedätkö sitä vuotta sitten jolloin Suomi itsenäistyi. Hän sanoi, että suunnilleen, mutta ei muista tarkkaa lukua. Pyysin häntä sitten heittämään arvauksen ja hän sanoi: "Miten se nyt oli, oliko se 50 vai 60-luvulla?" Kun kauhistelin sitä, miten joku voi olla tietämättä jotain tuollaista, hän sanoi, että tärkeintä on, että tietää, että Suomi itsenäistyi. Piste. Ei ole kuulemma mitenkään epäkunnioittavaa ketään kohtaan, jos ei tiedä Suomen historiasta mitään: eihän se vaikuta jokapäiväiseen elämään.

Sitten Jaskakin tuli mukaan keskusteluun, Alisan puolelle. Minä yritin perustella, että täytyy tietää historiastaan edes jotain, että pystyisi kunnioittamaan sitä, mitä jotkut ovat tehneet sen puolesta, että saisit elää vapaassa maassa ja jotta voisi vaikuttaa edes omalta osaltaan siihen, että historian isoimpia kämmejä ei toistettaisi. Se mitä aikaisemmin on tapahtunut, vaikuttaa siihen, miten asiat nyt ovat ja miten ne tulevat olemaan. Maailmasta on vaikea saada kunnollista kuvaa, jos ei ota huomioon historiallisia tekijöitä.

Tähän Alisa sanoi, että kylläpäs niitä virheitä toistetaan, tiesi historiasta jotain tai ei, ja että hän sai sentään yläasteella kympin historiankokeesta, vaikka kukaan muu ei saanut. Jaska sitten kommentoi, että hänen mielestään ylipäätään koko länsimainen elämäntyyli on täyttä roskaa, eikä hän voi kunnioittaa mitään sellaisia triviaaleja seikkoja, kuten vaikkapa itsenäisyys. Hän tykkää olla epäsovinnainen ja vastustaa nykyistä politiikkaa ja yhteiskuntajärjestelmää, vaikka ei edes tiedä kuka on pääministeri tällä hetkellä - siitä puhumattakaan, että tietäisi politiikasta mitään tai että olisi edes äänestänyt yhtään missään vaaleissa ikinä.

Yritin tuota sitten sanoa, että kuule vaikea ottaa tosissaan sellaisen tyypin yhteiskuntakritiikkiä, joka ei vain tiedä yhteiskunnasta yhtään mitään. Sitten kommentoin, että jos länsimaalainen kulttuuri ärsyttää, niin Jaska on hyvä ja muuttaa vaikka Venäjälle pariksi vuodeksi ja sitten vasta kritisoi länsimaista järjestelmää, kun kerran hänellä ei ole kokemusta eikä tietoa, jota voisi käyttää perusteena. Sitten hän ja Alisa alkoivat väittämään, että ei sillä ole väliä, onko perusteita, sillä kaikkien mielipiteet on yhtä oikeita ja arvokkaita. Siinä minä sitten yksin yritin väittää, että kyllä se menee niin, että ne omat mielipiteet pitäisi voida perustella joillain faktoilla, jos haluaa mielipiteensä otettavan todesta. Ei voi vain sanoa, että länsimainen yhteiskuntarakenne on perseestä ilman että sitä perustelee ja sitten se on yhtä validi argumentti kuin ne perusteet, joita olin itse luetellut.

Ja sitten se baarihengaus karaokemestassa. Minua laulaminen vain ahdistaa, vaikka pidän siitä itsekseni. Alisalle yritin selittää asiaa, mutta hän kohteli minua kuten aina: vähätteli tunteitani. Hän sanoi, että eihän sun ole pakko siellä laulaa, miten se muka voisi pelkästään ahdistaa, että muut laulaa. Kyllä se voi ahdistaa ja sitten yritin selittää, miten kyllä haluaisin kokeilla sitä karaokelaulamista, mutta en vain pystynyt ainakaan nyt, kun se koko ajatus ahdisti minua niin paljon. Sitten sanoin, että Thomas oli ollut ainoa, joka oli kannustanut minua asiassa, joten nyt oli hieman kurjaa, kun ketään sellaista ei enää ollut.

Siihen Alisa sanoi, että kyllä häntäkin jännitti laulaa, ei minun fiiliksissäni ollut mitään sen enempää, en vain osannut suhtautua siihen jännitykseen oikein. Sitten hän sanoi, ettei häntäkään kukaan ollut kannustanut karaokelaulamaan ja hän oli silti uskaltanut mennä sinne. Tuli todella se fiilis, että hän ei tajua lainkaan, mitä yritän aina sanoa.

Kävin tänään itse kaupassa terapian jälkeen. Se oli vaikeaa, mutta en halua lähettää Alisaa enää puolestani kauppaan. Olen useampaan otteeseen antanut hänelle rahaa ja listan tavaroista, joita tarvitsen. Alussa kun pyysin häntä tuomaan enemmän tavaroita, hän jätti niistä suunnilleen puolet ostamatta, koska sanoi, ettei ollut varma, että rahat riittäisivät. Pari kertaa kävi niin, että kun olin antanut hänelle kaksikymppisen, hän palasi muutaman tavaran ja kympin setelin kanssa. Alisa ei osaa laskea, sen hän sanoo aina joka välissä myös. Jos sen sijaan annan enemmän rahaa kuin on tarpeen, jotta Alisa varmasti uskaltaa ostaa ne kaikki pyytämäni tavarat, hän käyttää ne loput rahat omiin ostoksiinsa (kysymättä minulta mitään) ja sanoo vain, että maksaa sitten joskus takaisin. Siitä tuli niin toistuva kuvio, että mieluummin itse klenkkaan kauppaan ja todella hankalasti kaupasta kotiin ostoskassi kyynärvauvassa roikkuen, koska saan ne kaikki rahani takaisin, jotka eivät mene ostoksiin.

Olisi kiva hengata ihmisten kanssa, mutta en vain jaksa Alisaa. Hän kun on aina läsnä, niin sitten nuo meidän eroavaisuudet vain korostuvat entisestään. Sitä varmasti lisää myös vielä se, että molemmat jollain tasolla tykätään Leevistä. Itse en tiedä, mitä haluan, mutta sitä on vaikea saada selvillekään, kun Alisa roikkuu aina mukana. Toisaalta pelkästään ajatus, että ehdottaisin Leeville jotain kahdenkeskistä tapaamista, tuntuisi maailman suurimmalta petturuudelta paitsi Alisaa niin myös kaikkia maailman naisia kohtaan, kun kenenkään naisen ei pitäisi kohdella toista naista niin.

Toisaalta Alisa käy hermoilleni, mutta mieluummin kai sitten olen yksin kotona kuin yhtään missään, koska ainoa vaihtoehto tuntuu olevan, että Alisan on pakko olla mukana aina ja jokapaikassa ja joka päivä ja jokainen hetki. Hän myös tykkää niistäå kaikista minulle vähän etäisimmistä ihmisistä ja kutsuu heitä myös mukaan kaikkialle, mikä saa minut entistä väsyneemmäksi ja kyllästyneemmäksi.

Olen ollut todella väsynyt tällä viikolla. Kipsi ärsyttää ja kaikki arjen hankaluudet, kuten suihkussa käyminen ja kylmyys ja siivoaminen. Olen käynyt tällä viikolla joka päivä tätä päivää lukuunottamatta keskusksella, mutta ylöspääsy on ollut niin vaikeaa, että olen mennyt vasta suunnilleen puolen päivän aikaan sinne. Olen vain niin väsynyt, etten jaksaisi tätä kaikkia sosiaalisten tilanteiden puimista. Minusta tuntuu, että pitäisi tavata ihmisiä ja Nanin esitystäkin olin taas kuuntelemassa, mikä sekin tuntui vaativan niin paljon ajattelua, että sen jälkeen olin ihan puhki.

Nyt itse asiassa tuntuu siltä, että voisin ottaa parin tunnin nokoset taas, jos sitten jaksaisi myöhemmin vaikka oikeasti siivota vähän kämppää tai rottahäkkejä taas. Nyt on tämän viikon tuntunut siltä, että koko ajan pitää pinnistellä pelkästään pysyäkseen paikallaan, ja samalla olen tuntenut olevani niin erilainen kuin muut, että tunnen oloni väsyneen lisäksi myös jotenkin pöhköksi. Mutta kyllä nyt oikeasti itsenäisyyspäivä pitäisi tietää, voi hyvä luoja!