Päivän lasku<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Matematiikan koe, Lukuteoria ja logiikka.

 

Tehtävä 5.

Herra X on matkalla ritarien ja kelmien saarella. Jokainen saarelainen on joko ritari tai kelmi. Ritarit puhuvat aina totta, kun taas kelmit valehtelevat aina. Herra X tapaa kaksi saarelaista, Askon ja Eskon. Selvitä, ovatko Asko ja Esko kelmejä vai ritareita, kun Asko sanoo

a) "Ainakin toinen meistä on kelmi."    b) "Olen kelmi tai hän on ritari."

 

***

 

Vihdoinkin tämä yksi kaikkien aikojen raskaimmista viikoista on ohi. Nyt sitten, kun on perjantai ja aurinkokin paistaa, minulla on jotenkin kauhean pirteä ja positiivinen olo. Matikankoekaan ei ollut niin kauhean vaikea, vaikka en siihen kauheasti lukenutkaan. Siinä oli paljon logiikkaa ja lukuteoriastakin juuri niitä asioita, joita osasin edes hieman. Tuo yllä oleva tehtävä oli yksi, jonka tein, ja lisäksi ainakin arvelen saaneeni sen oikein. Mietin sitä kyllä suunnilleen ikuisuuden, varmaan lähemmäs puoli tuntia. Tuo ensimmäinen kohta oli helppo, mutta tuo toinen oli minun mielestäni ainakin niin käsittämättömän älytön, että minä pyörittelin ja pyörittelin sitä vaikka miten kauan eri tavoilla.

 

NN:llä oli lyhyen matikan koe, mutta koska lyhytmatikkalaisia on niin paljon, että he eivät mahdu yhteen luokkaan kunnolla, niin heitä tuotiin meidän luokkaamme – NN näiden mukana. Matikanluokka (jossa on myös fysiikantunnit) on minun aluettani, jolla NN ei ole suunnilleen koskaan ollut. Se oli outoa sitten, kun hänet tuotiin sinne meidän luokkaan. Vaikka minä en olekaan mikään kauhea ryhmäihminen, niin silti minusta tuntui sillä hetkellä, että "me" olimme pitkänmatikanlukijoita ja "he" lyhytmatikkalaisia. Ja NN oli yksi "heistä", ei "meistä", kuten normaalisti. Jotenkin kummaa.

 

NN on jossain välissä ehtinyt värjätä taas hiuksensa. Joskus koulun alussa ajattelin, että se hänen oman värinsä juurikasvu näyttää ihan järkyttävältä, mutta sitten siihen tottui ja hän näytti niillä 1/3 omanvärisillä hiuksillaan jotenkin käsittämättömän söötiltä. Nyt sitten oli pieni järkytys, kun hänen tukkansa onkin yhtäkkiä taas ihan pikimusta – täsmälleen saman värinen kuin hänen pikkuveljelläänkin. Ja se on eri tavalla musta kuin normaalisti. Jotenkin... kylmempi musta kuin ennen. Tai ehkä se johtui vain valaistuksesta. Entisetkin hiukset näyttivät uusina sellaisilta lämpimän mustilta ja ruskehtavilta vain silloin, kun ne näki tarpeeksi läheltä ja valo tuli niiden takaa. Joo, minä olen hyvin perillä näistä hiusasioista.

 

Ja hän saisi tehdä jotain niille latvoilleen, ne näyttävät jo käsittämättömän huonokuntoisilta. Vai onko se joku hevarijuttu? Kasvattaa pitkät hiukset niin, että ne on latvasta ihan pelkät liuskat ja hapsottaa? Jotenkin pahishykerryttää, kun ajattelen sitä, miten talvi tulee. Talvella hiukset kärsii ja ne tulee kauhean helposti sähköisiksi. Mitäköhän NN sitten ajattelee, kun hänen tukkansa leijuu ihan törkeästi... Kannattaisi siinä suhteessa ottaa oppia pikkuveljeltä. Hänellä on käsittämättömän sileät ja hyväkuntoiset hiukset.

 

Minä olen taas miettinyt paljon erilaisia asioita. Ensinnäkin olen miettinyt, että selostanko minä täällä blogissani liikaa. Minä kirjoitan usein ja joskus aika paljonkin. Selostan kauheasti monista asioista, joita on tapahtunut tai joita olen ajatellut. Mutta onko se liikaa? Useimmat blogittajat kirjoittavat paljon harvemmin ja etäisemmin kuin minä. Minä sen sijaan osoitan tekstini melkein niin kuin puhuisin jollekulle. Lukijoille? Itselleni? En tiedä. Ehkä vähän molemmille. Tai ehkä vain puhun, mutta en kenellekään, jota olisi olemassa. Puhun blogilleni?

 

Kuitenkin, selostan paljon ja yksityiskohtaisesti. Olenko sitten huomiohakuinen, kun teen näin, enkä vain kirjoita jotain lyhyttä, hyvin yleistä ja melko muodollista kirjoitusta kerran viikossa tai jotain, ja muut asiat pitäisin sitten vain oman pääni sisällä?

 

On kuitenkin myös monia asioita, joista en selitä tänne. Joskus saattaisi olla helppo ajatella, että kirjoitan tänne ihan kaiken, mitä ajattelen tai teen tai mitä tapahtuu, mutta ei se ole niin. Minullakin on joitain asioita, jotka haluan pitää vain omina asioinani, ja joita en halua levitellä. Silti minä löydän kuitenkin aina paljon sellaistakin, jota haluan kirjoittaa. Onko se sitten kuitenkin vain osoitus siitä, että minä kerron liikaa?

 

Tänään oli taas yleistä musiikkitietoa ja me tunnistettiin soittimia äänen perusteella. Ei uskoisi, että se on kauhean vaikeaa, mutta kyllä se on. Minä olen kuunnellut klassista musiikkia vaikka miten kauan ja ala-asteellakin oli musiikissa joitain sellaisia tehtäviä. Mutta minä sain 9 oikein kahdestakymmenestä. Auts. Sekoitan klarinetin ja oboen ja englannintorven keskenään, ja trumpetin ja pasuunan. Ja sitten vähän muitakin. Turhauttavaa.

 

Huomenna sitten raahaan itseni kaupunkiin ostamaan sen Dark Passion Playn ja katselemaan vähän ympärilleni. Mahdollisimman aikaisin tietysti, että pääsen takaisin kotiin mahdollisimman aikaisin, jotta minulla on mahdollisimman pienet todennäköisyydet törmätä kehenkään tuttuun. En tykkään tuttuihin törmäämisestä sattumalta. Tänäänkin törmäsin matkoilla YMT:hen menomatkalla herra Friikkiin ja paluumatkalla neiti KK:hon ja hänen kavereihinsa.

 

Sää alkaa kylmetä kauheasti. Pitää kaivaa korvaläpät taas jostain ja kietoa luihuishuivi kaulaan. Pitäisi kyllä kutoa uusi. Paitsi että minulla ei ole oikean väristä harmaata lankaa. Täältä ei löydä sitä lainkaan, pelkästään suunnilleen yhtä sävyä harmaata jonain karheana lankana. Pitää katsoa sitten syyslomalla Helsingistä, jos menisi pistäytymään sinne yhteen hienoon lankaliikkeeseen katselemaan lankoja.

 

Ja lehdet alkaa tippua puista. Minä en ole koskaan pitänyt syksystä. Se tuntuu minun mielestäni aina ihan lopulta. Kuolemiselta. Autioitumiselta. Yksinäiseltä. Tulee pimeäkin. Pimeä ja kylmä ja kasvit näyttävät ihan kuolleilta. Se on surullista syksyssä. Nytkin olen taas yksin kotona ja olo on aika yksinäinen. Näin Nanin viimeksi... Maanantaina? Olen ollut yhteydessä häneen, kun hän halusi toivottaa vielä onnea kirjoituksiin ja sen jälkeen kysyä heti että miten se meni. Mutta muuten en ole nähnyt häntä tai kuullut hänestä mitään.

 

Kun tänään sitten pyöräilin YMT:stä kotiin, tiellä oli kauheasti sellaisia oransseja ja keltaisia lehtiä, aurinko oli jo melkein kokonaan laskenut ja oli kylmä. Minä olin pyöräilemässä yksin kotiin, joka odotti minua tyhjänä ja ilman valoja. Se sai tuntemaan olon kauhean yksinäiseksi. Ei voisi sanoa, että olen angst, mutta minä olen alakuloinen. Surullinen. Minä en halua että on syksy.