Ahdistaa. Yritän tehdä ohjelmoinnin harjoituksia, mutta siitä ei tule mitään. Kysyin eilen aamulla opettajalta apua, mutta hän ei ole vastannut mitään. Olen tänään tehnyt noita tehtäviä nyt jo kolme tuntia, mutta en ole saanut yhtään ratkaistua oikein. Olen tosin yhdessä tehtävässä saanut luotua ohjelman, joka sinänsä tekee sen mitä pitää, mutta väärällä tavalla, joten se automaattinen tarkastusohjelma ei hyväksy sitä. Ja sitten tietysti sen tehtävän koodia pitäisi käyttää myös seuraavassa tehtävässä, eli jos en saa sitä aikaisempaa ratkaistua, en voi tehdä myöskään sitä seuraavaa tehtävää. Ja tuntuu, että nyt juuri on toteutumassa se pahin pelkoni: että nyt tuli seinä vastaan, jonka jälkeen en kykene oppimaan enää mitään. Tai siis, olen yrittänyt asennoitua, että okei, jos en osaa tehdä jotain tehtävää, siirryn seuraavaan, koska voi olla, että osaan tehdä sen. Mutta kun yritän useamman tunnin ratkaista jotain tehtävää ja sen jälkeen siirryn seuraavaan tehtävään, jota yritän ratkaista myös tuntikaupalla, mutta sitten huomaan, että siitäkään ei tule mitään, se tuntuu todella lannistavalta.

Terapia ei ollut kauhean hyvä tänään. Terapeuttini oli ärsyttävän kantaaottamaton. Hän kysyi kylläkin juuri sen, mitä olin eilen ajatellutkin, eli että jos kyse olisi jostain kaveristani, joka sanoisi, että haluaisi mennä baariin yksin kuuntelemaan jotain bändiä, niin mitä sanoisin hänelle, jne. Mutta terapeuttini ei ottanut kantaa siihen, pitäisikö minun mennä vai ei. Hän ei myöskään ottanut kantaa siihen, pitäisikö minun sanoa jossain kohtaa Lesterille, että on ollut kiva nähdä häntä syksyn aikana enemmän. Toki hän on aina aika kantaaottamaton, mutta välillä hän tavallaan johdattelee minua johonkin suuntaan. Tai siis, kun sanoin siitä, että en viitsisi ehkä kysyä Annilta, pääsisikö hän kanssani, koska hän oli tiistaina sairaana, niin hän sanoi, että ei näe syytä, miksi en voisi tiedustella, onko hän sellaisessa kunnossa jo että voisi tulla. Hän tosin sanoi, että se kuulosti hyvältä idealta mennä tsekkaamaan se paikka etukäteen ja sanoi, että hyvä, että olet lukenut jotain vinkkejä siitä, miten mennä yksin baariin. Joten ehkä hän yrittää saada minua päättämään itse, jotta en liikaa nojautuisi hänen tai kenenkään muunkaan mielipiteisiin.

No, laitoin sitten Annille viestin, jossa kysyin, haluaisiko hän tulla. Se oli yli tunti sitten, mutta hän ei ole vastannut mitään vielä, eikä edes lukenut viestiä.

Toisaalta mietin, että yliajattelen taas kaikkea. Nukuin ihan saakelin huonosti ja aina vähän väliä heräsin ja stressasin jostain kurssista, jota minulla ei edes ole ja johon ajattelin, että minun olisi pitänyt palauttaa joku juttu. Jossain kohtaa havahduin siihenkin, että vain istuin sänkyni päädyssä ja mietin sitä palautettavaa juttua. Jota ei siis ole. Ja tuntuu, että hieman dissosioin nyt, kun maailma tuntuu jotenkin ihan vieraalta ja minä olen vain irrallani siitä ja kaikesta. Ehkä sen takia terapiakaan ei mennyt hyvin, kun tuntui, että se kaikki tapahtui jossain, missä minä en varsinaisesti ole.

Ja mietin kauheasti Lesteriä ja meidän välejä ja yritän jotenkin hahmottaa sitä tilannetta mahdollisimman objektiivisesti. Tai siis, tällä hetkellä pelkään taas, että Lester vihaa minua, että hänen mielestään olen outo ja vastenmielinen ja että hän ei edes haluaisi minua sinne keikalle. Ja sen lisäksi mietin, että Arrow varmaan vihaa minua ja kaikki meidän porukasta pitävät minua jotenkin vain friikkinä, jonka kanssa he eivät halua hengata, jos ei ole ihan pakko. Tai siis ne Arrown eiliset viestit muuttuvat minun mielessäni väkisinkin sellaiseksi vähättelevän mollaavaksi, tyyliin: "Lol, en tietenkään oo miettinyt sitä sinne keikalle tulemista, koska enhän mä tosissaan missään vaiheessa tarkoittanut, että mä oikeasti haluaisin tulla sun kanssa yhtään mihinkään, mutta koska et näköjään tajua vihjausta, niin sanotaan sama sitten uudestaan."

Ja se ärsyttää, että jos hän ei halua tulla tai ei pääse tulemaan, niin sanoisi sen suoraan, eikä kiertelemällä ja kaartelemalla tyyliin "olis tosi kiva tulla, tosi hauskaa, tosi mukavaa, mutta kauhee kun mulla on kauheesti nyt juttuja suunniteltuna, niin en tiedä". Tuo on se asia, joka minua ärsytti Arrowssa vähän jo kesällä ja josta sanoinkin hänelle kerran, kun kysyin häneltä: "Jos sulla olis tällainen ja tällainen tilanne, niin sanoisitko sä sille ihmiselle että X?" Ja sitten ennen kuin hän ehti vastata mitään, vastasin kysymykseeni itse: "Niin joo, no SÄ et kyllä varmaan sanois." Puhuttiin kyllä tuosta minun kommentistani sitten, että se ei jäänyt ihan tuollaiseksi ikäväksi heitoksi ja pahoittelinkin sitä sitten ja selitin, että kun hän on niin sovitteleva aina kaikkien suhteen. Voiko se sitten olla paha asia, että joku on luonteeltaan sovitteleva eikä halua ikinä sanoa mitään, mikä voisi loukata toisen tunteita? Minun mielestäni kyllä, koska paitsi että tämä ihminen ei ehkä pidä puoliaan tarpeeksi, niin sen lisäksi muiden ihmisten on vaikea tietää, onko se hänen ystävällisyytensä aitoa vai pelkkää miellyttämisfeikkausta.

En tiedä. Mutta siis sanoin terapiassakin, että jos kyseessä olisi kenen tahansa muun bändi, joka esiintyy, niin varmaan olisi pienempi kynnys mennä yksin. Ehkä minun pitäisi yrittää psyykata itseni ajattelemaan Lesteristä enemmän neutraalisti. Tuntuu, että välillä se onnistuu, koska niin kuin olen sanonut, hän on kiinnostava ihan ihmisenäkin, eikä vain potentiaalisena kumppanina. Tuntui, että ennen eilistä ajattelin hänestä vähän platonisemmin taas, mutta siellä kurssilla istuttiin vierekkäin ja pystyin haistamaan taas sen erittäin miedon tuoksun (ehkä shampoo, ehkä joku suihkusaippua) joka on niin mieto, että vain aavistus siitä tulee minulle asti, kun hän on tarpeeksi lähellä ja liikkuu hieman niin että ilmamolekyylit (whatever) siirtyvät minun suuntaani. Se laittaa minun pääni ajattelemaan epäplatonisia asioita.

Okei, äsken tsekkasin taas, että onko Anni lukenut viestini, mutta kiinnitin huomiota siihen, että siihen ei tullut tietoa siitä, milloin kyseinen henkilö on ollut viimeksi paikalla, joten selvitin asiaa ja huomasin, että vaikka kännykkä näyttää kuuluvuuspalkkeja, yhteyttä ei ole. Ja näköjään Telialla on joku laajempi ongelma, joten pitää varmaan rauhassa odottaa, että se korjataan.

Joo, mutta yritän omaksua rauhallisen ja neutraalin suhtautumistavan Lesteriin. Eli, että tavoitteenani olisi nyt vain tutustua häneen paremmin, ilman että annan ihastumiseni vaikuttaa siihen liikaa. Jos sitten käy ilmi, että hän ei olekaan kiinnostunut minusta muuten kuin kaverina, niin se ei niin haittaa, koska tavoitteenani ei ole ollut "iskeä" häntä, vaan pelkästään tutustua häneen. Ja me ollaan jo vähän tutustuttu viimeisen vuoden aikana, niin kun ajattelen asiaa järjellä, niin en koe, että voisin nolata itseäni ollessani kiinnostunut oppimaan tuntemaan häntä paremmin. Ja se oikeasti on tavoitteeni, vaikka sinänsä en pystykään sulkemaan pois sitä ihastusta ja sitä faktaa, että tunnen vetoa häntä kohtaan. Mutta kaverustumisen hänen kanssaan tulisi olla nyt ensimmäinen askel.

Ou! Tajusin ehkä juuri, miksi tämä dissosiointi ei tunnu yhtään katoavan, vaikka kauheasti yritän maadoittaa itseäni ja selittää itselleni, että kaikki on ihan fine, koodaus on ihan fine, Lester-juttu on ihan fine, Arrow tuskin kuitenkaan vihaa minua, Anni varmasti vastaa jotain kivaa kun lukee viestini vaikkei pääsisikään, ja minulla on paljon muutakin meneillään elämässäni, joten mikään noista ei olisi katastrofi, vaikka ne menisivätkin ihan käsittämättömästi pieleen. Eli tärkeintä on, että pidän huolta itsestäni ja keskityn minulle tärkeisiin asioihin ja luotan omaan itseeni vähän enemmän. Yleensä tuon sanominen rauhallisesti auttaa dissosiaatioon, mutta nyt ei. Ja miksi ehkä ei? No, söin edellisen kerran noin 24 tuntia sitten. Eli ehkä ei ihan ihmekään, jos päässä tuntuu jotenkin oudolta! Eli nyt menen tekemään jotain ruokaa ja palaan sitten asiaaan.

***

Joo, söin jauhelihakeiton jämät, mutta olo ei ole kauheasti parantunut. Ou! Juuri kun olin kirjoittanut tuon, huomasin vatsani kurisevan. Ehkä pitäisi syödä lisää? Jauhelihakeittoa ei ollut kovin paljon ja lähinnä vain lientä. En vain tunne mitään, en tunne onko minulla nälkä, en tunne mitään muuta kuin sen, että varpaat ovat kylmät. Ja sen, että maailma tuntuu jotenkin kaukaiselta. No, hyvä asia, että huomaan sen. Ja koska tämä ei ole ensimmäinen kerta, niin tiedän, että todennäköisesti se on merkki siitä, että olen liian stressaantunut. Ja miksi en olisi, koska minulla on ollut niin kauhea kiire yliopistojuttujen kanssa viime aikoina. Se yksi vapaapäivä, jonka pidin viime viikolla, ei ole tarpeeksi, vaan tarvitsen vähän pidemmän tauon jossain kohtaa, että saan laskettua stressitasojani.

Mutta yritän järkeillä itselleni, että vaikka tämä tuntuu siltä kuin sekoaisin, en ole sekoamassa. Eli vaikka nyt tässä dissosiaatiossa kyseenalaistan kaiken todellisuuden - kuten sen, että kävinkö sittenkään terapiassa tänään, vai kuvittelinko vain, jne. - niin voin luottaa siihen, että pystyn kyllä edelleen havainnoimaan todellisuutta ihan yhtä hyvin kuin aina ennenkin. Tai siis, en ole ikinä (tietääkseni ainakaan) kärsinyt hallusinaatioista, vaan aina kun olen puhunut vastaavasta olotilasta terapiassa, terapeuttini on ollut aina vakuuttunut siitä, että kyseessä on dissosiaatio. Ja se, että en aisti nälkää tällä hetkellä lainkaan tukee sitä, että dissosioin.

Aah, ja Anni laittoi viestin, että ei pääse, koska hänellä on jo jotain muuta suunniteltuna. Mutta hän vastasi kivasti, kuten se looginen puoleni järkeilikin: "Tosi kiva kun kysyit ja mielelläni olisin tullut, mutta" ja "mut hei mennään joku toinen kerta ehdottomasti". Tunnen kuitenkin, miten osa minun päästäni yrittää kääntää tätä joksikin ihan hirveäksi itsensä munaamiseksi ja merkiksi siitä, että myös Anni pitää minua vastenmielisenä ihmisenä.

Eli, jos haluan mennä Lesterin bändin keikalle, minun on mentävä yksin. Toisaalta. Nyt kun mietin asiaa, niin silloin kun viimeksi juteltiin Lesterin kanssa siellä luokan edessä, hän mainitsi, että heillä olisi tulossa myös kaksi keikkaa vielä lisää. Mutta en ole varma ymmärsinkö sitä oikein tai viittasiko hän näihin kahteen keikkaan, joista minäkin tiedän, mutta periaatteessa voisin lähestyä asiaa aikuismaisesti ja kysyä Lesteriltä. Tai siis jotain tyyliin että kauheasti haluaisin päästä näkemään ja kuulemaan kun he soittavat, mutta että minulla on ihan hullun kiire juuri nyt (mikä ei todellakaan ole valhe), niin milloinhan heillä on tulossa joku seuraava keikka, eli jos ei mene tyyliin puolen vuoden päähän, niin ehkä tulen sitten ennemmin silloin katsomaan ja kuuntelemaan.

Toisaalta. Jos teenkin tuon, niin sitten minun pitää uudestaan pyytää joitain ihmisiä tulemaan kanssani. Anteeksi, mutta voihan saatanan vittu. Hah, ajattelin jo, että ratkaisin tämän dilemman, mutta ei, minähän vain siirtäisin sitä eteenpäin ja käynnistäisin tämän koko bändin kuunteluseuran etsimisprosessin ihan alusta, mikä olisi vielä vaikeampaa, koska olen jo nyt kysynyt niitä potentiaalisimpia, enkä todellakaan aio pyytää heitä mihinkään uuteen juttuun ihan pian.

Hmm. Saatan dissosioida nyt vähän vähemmän. Pää ei tunnu enää yhtä utuiselta ja maailma tuntuu vähän todellisemmalta. Ehkä se jauhelihakeitto auttoi. Mutta ehkä nyt pikkuhiljaa kasaan itseni ja lähden tsekkaamaan sen baarin. Ei siitä haittaakaan ole vaikka en keikalle huomenna menisikään ja saan ainakin hetkeksi jotain muuta ajateltavaa, ja sitten voin samalla matkalla käydä kaupassa ostamassa jotain helposti tehtävää ruokaa, jotta olisi pienempi kynnys syödä vähän säännöllisemmin. Ei vain tee mieli syödä yhtään mitään, enkä oikein keksi mitään, mitä kaupasta ostaisin. Mitä minä muka yleensä edes syön? No, ehkä kaupasta tarttuu jotain mukaan. Mutta ehkä pitää sittenkin syödä vielä jotain ennen kuin lähden tsekkaamaan sen paikan, niin aivot pysyy paremmassa kuosissa. Ja ehkä menen vielä lämpimään suihkuun hetkeksi, sillä nyt kun dissosiaatio alkaa pikkuhiljaa ilmeisesti kaikota, huomaan, miten totaalisen jumissa minä olen. Ja ei ihme, kun viikolla oli sitä jousiampumisessa opeteltiin käyttämään selän lihaksia siihen jousen jännittämiseen ja sitten kun nukuin yön vielä huonosti ja tänään olen koodannut tuntikaupalla. Hmm. Ehkä vedän jopa testirundin baarissa yksin tänään? Istun alas, juon yhden kokiksen tai jotain ja fiilistelen paikkaa ja kuuntelen jotain tämänpäiväistä esiintyjää. Olo on rauhallisempi nyt.

Mutta nyt menen syömään jotain ennen kuin se puolentoista desin jauhelihakeittoliemi ja viisi perunanpalaa lakkaavat kunnolla ylläpitämästä järkevää aivotoimintaa.