Olin eilen kuuntelemassa Nania ja nyt olen niin totaalisen rakastunut musiikkiin taas, että sitä ei voi oikein sanoin kuvailla. Jotenkin siellä tilaisuudessa vain tuli mieleen kaikkia niitä musiikkijuttuja, jotka on joskus oppinut, mutta joita ei vain ole ajatellut piiiitkään aikaan. Niin kuin esim. että mistä erottaa Lisztin ja Chopinin pianokonsertot toisistaan tai että miten Debussy on ihan hullu säveltäjä ja miten tosiaan ensimmäinen konsertissa esittämä kappaleeni oli juuri Debussyn.

Ja Nan soitti upeasti. Joskus myöhemmin voin sen tietyn kappaleen linkittää, mutta nyt ajattelin, etten tee niin, koska se on yhteissoitto ja sitä eivät taatusti monet soita, joten en halua vaarantaa Nanin anonymiteettiä. Mutta aivan upea kappale. Törkeän nopea ja minulla meni sen esityksen aikana kylmiä väreitä pitkin selkää ja oli sellainen totaalisen rakastunut fiilis. Siis rakastunut musiikkiin, siihen musiikin maailmaan, siihen, mikä aikaisemmin oli minullekin sitä normaalia elämää.

Olin osastolla mainostanut tuota esitystä ja pyytänyt porukkaa mukaan, jolloin Thomas oli heti kysynyt, että missä se on, koska se on, onko sinne joku pukukoodi, jne. Hän sanoi, että on todellakin tulossa. Muilla oli yllättäen kauheasti kaikkea, niin pitkään näytti siltä, että oltaisiin Thomasin kanssa kaksistaan menossa. No, eilen sitten kun se esitys oli, ei Thomas ollutkaan osastolla. Silloin myös yksi hiljaisempi osastolainen sanoi, että voisi kyllä olla kiinnostunut tulemaan katsomaan. Olin tosi tyytyväinen, koska olisi voinut olla hieman kiusallista hengata väliajalla neljästään siten, että meidän seurana olisi ollut Nan ja tämän poikaystävä, jonka siis tapasin ensimmäisen kerran eilen, vaikka ovat seurustelleet noin vuoden.

No, mutta jottei mikään olisi liian helppoa, niin Thomas ei sitten vastannutkaan minulle Facebookissa, kun olin kysellyt, että onko hän siis tulossa, vaikkei ollutkaan osastolla. Siinä vaiheessa alkoi hieman paniikki iskeä, kun muutenkin jännitin koko juttua ja sitten Thomasista ei kuulunut yhtään mitään ja tietysti kun tällaisella osastolla on, tulee aika nopeasti mieleen, että ei kai mitään ole tapahtunut. Thomasin numeroahan minulla ei ollut, niin mitenkään en saanut häntä kiinni.

No, löysin paikanpäälle ja sitten tuli se toinen osastolainenkin ja Nan löi minulle nauhurin käteen, jotta nauhoittaisin sen esityksen hänelle, jotta hän tietäisi paremmin, mistä sitä pitää parantaa. Kun sitten mentiin esiintymissaliin, niin olin aika ärtynyt: periaatteessa minulle tehtiin siis oharit.

Tosiaan vain periaatteessa ja jotenkin se ei haittaa minua yhtään. Se koko konsertti vain iski minuun taas niin totaalisesti, että tänään kuvataideterapiassa piirsin aiheesta kuvankin ja sanoin suoraan, että välillä suorastaan tuntuu, että rakastun musiikkiin, ihastun totaalisesti, enkä voi lopettaa hymyilemistä, välillä tuntuu, että sydän pakahtuu, kun jokin musiikissa on niin kaunista, että sitä ei vain voi kuvailla.

Toisaalta minusta on hienoa, että voin tuntea näin, kai tämä on sitten sitä haltioitumista. Toisaalta sitten tällä on se kääntöpuolensa, että voin myös olla niin surullinen että se sattuu fyysisesti. Tämä yksittäinen konserttikäynti kuitenkin tuntui lopettavan tämän huonommin menneen jakson kuin seinään.

Niin, ja Thomasista sitten... No, kun tulin kotiin, olin edelleen lähinnä huolissani ja olin kelannut sitä paitsi koko juttua siellä konsertissa ja tullut tulokseen, että näin nyt vain käy aina välillä, kun hengailee masentuneiden ja väsyneiden ihmisten kanssa. Lisäksi Thomas oli lopultakin vastannut Facebookin kautta hieman sen jälkeen, kun konsertti oli alkanut. Hän kirjoitti silloin, että oli juuri tullut kotiin ja mietti lähtöä konserttiin, mutta pohti siihen, että onkohan jo liian myöhäistä, mihin sitten vastasi heti itse, että mitä hän oikein edes kyselee tuollaista, kun kerran minä olen jo paikanpäällä ja hän ei. Antoi sitten numeronsa vastaavan varalta ja selitti vielä, että oli kavereidensa kanssa ollut soittamassa koko päivän, niin oli ihan loppu. Sitten hän vielä sanoi, että olisi kuitenkin kiva tehdä jotain yhdessä ja kuulla hienoa musiikkia.

Mut asia on jees. Ensimmäistä kertaa ikinä olen oppinut suhtautumaan ihastukseen näin asiallisesti. En ole enää ihan paniikissa aina, kuten aikaisemmin, vaan hieman jännittää vain.

Tänään sitten olin aivan kauhean väsynyt, koska olin eilen illalla ollut ihan fiiliksissä siitä konsertista ja musiikista, että en meinannut malttaa mennä nukkumaan, vaan ihan oikeasti tanssahtelin ympäri kämppääni. No, osastolla sitten oli vielä jokaviikkoinen 45 min. mittainen teoriatunti, joka väsytti entisestään. Sitten vain nukkumaan sykerölle sohvalle ja sain jopa nukahdettua. Sitten jossain vaiheessa aloin unen läpi kuulemaan pelikorttien pläräämistä ja sekoittamista ja iskemistä pöytään ja lisää sekoittamista, mistä sitten häiriinnyin ja vilkaisin sinne pöytään, mistä Pasianssia pelaava Thomas heti nyökkäsi minulle.

Osastolla oli vähän väljää tänään, joten Thomas ehdotti sitten ihan yllättäen, että pelataanko shakkia. Ikinä en ole nähnyt kenenkään pelaavan shakkia siellä, mutta pelattiin sitten. Ja edellisestä shakkikerrasta on jotain 5 vuotta aikaa ja Thomas sanoi, että oli intensiiviosastolla viimeisenä päivänään voittanut sikäläisen "mestarin". No, ainakin oltiin suunnilleen samalla tasolla ja peli oli todella mielenkiintoinen. Minä ehkä hieman painostin koko ajan, mutta Thomas napsi minulta nappuloita vähän väliä! No, lopulta tyyppi veti riskisiirron kuulemma siksi, että saisi pasmani sekaisin, missä kyllä onnistuikin, mutta sitten minä tajusin yhtäkkiä, että hitto, tuohon vain nappula niin voitan. Mut ihan kiva peli, mukavan haastavaa ja kuitenkin tasavertaista. Niin ja Thomas sitten kysyikin siitä, että koska on seuraava vastaava esiintyminen ja sanoi, että haluaa ehdottomasti silloin tulla.

On siis lopultakin hyvä fiilis. Ja musiikkiin on hyvä rakastua silmittömästi, kun se ei ainakaan aiheuta sydänsuruja. Ja ihmisten kanssa voi mennä aina kaverifiiliksellä. Sain eilen myös kortin postitse, joka piristi ja oli kiva jutella Nataliankin kanssa. Hyvä viikko. Vielä kun olisi viikonlopulle jotain ohjelmaa, niin olisi hienointa.