Hmm. Joko minusta on tullut ihmeellisen nopeasti kauhean itsetietoinen ihminen, joka ei stressaa, vaan laittaa asiat tärkeysjärjestykseen ja jakaa omia resurssejaan siinä järjestyksessä, tai sitten kyse on siitä, että olen yksinkertaisesti burn-outissa ja liian välinpitämätön kaiken suhteen.

En mennyt yliopistolle tänään(kään). Olisi ollut matikan harjoituksia (ei sillä, niissä en ole ollut aikaisemminkaan) ja sitten jotain opo-tyylistä, mutta en mennyt kumpaankaan. Olin laittanut kännykän herättämään, mutta kun se soi, minua ärsytti niin paljon, että ajattelin, että ei kyllä kiinnosta lähteä jonnekin yliopistolle kärsimään ja kuuntelemaan jotain, josta ei ole mitään hyötyä. Laitoin herätyksen pois ja jatkoin nukkumista yli puolenpäivän. Muutenkin minua hieman vaivaa ajatuksena se, että minä jätän väliin enemmän luentoja kuin mille menen. Joo, niille ei tarvitse mennä, mutta kuitenkin.

En myöskään ole tehnyt mitään muutakaan. Eilen tein ruokaa, mutta se onkin suurin saavutukseni ties miten pitkään aikaan. En ole siivonnut, en ole tiskannut, en ole siivonnut pikkukamujen häkkiä, en ole vaihtanut eteisen lamppua, en ole pessyt lakanoita, en viimeistellyt hienoa mustaa kaulahuiviani, en koristellut verhoja loppuun, en kutonut pikkukamuille toista villalankaista riippukeinua, en... No, siinä kai taisi ollakin jo suurin osa. Niin joo, enkä ole vastannut Nanin sähköpostiin.

Tuo on inhottavaa. Minua ärsyttää se, että tunnen oloni niin järkyttävän voimattomaksi koko ajan. En jaksa mennä luennoille, enkä tehdä täällä asunnollanikaan mitään. Tarvitsee vain ajatella sitä, että menisi vaihtamaan sen eteisen lampunkin, niin olo alkaa tuntua jo hengästyneeltä ja entistä uupuneemmalta.

En jaksa edes kirjoittaa blogitekstiä, vaikka sen ei luulisi olevan mitenkään raskasta. Minä en yksinkertaisesti vain jaksa tehdä yhtään mitään. On ennenkin ollut kaikkea jaksamattomuutta, mutta ei koskaan mitään tällaista. Tämä on kuin painajainen. Sellainen painajainen, jossa on takertunut kiinni johonkin limajuttuun, joka hankaloittaa liikkumista ja tekee sen raskaaksi. Minä olen ötökkä mielikuvitushämähäkin verkossa, enkä pääse irti.

Voisin hokea tässä vaikka miten pitkään sitä taas, että pitäisi tehdä sitä ja pitäisi tehdä tätä, ja sitten sen jälkeen ruikuttaa, miten en vain jaksa. Ei jaksa, ei pysty, ei kykene. Ja se tuntuu niin inhottavalta. Minä tunnun inhottavalta. Kun ajattelen itseäni, minua inhottaa, koska en pysty tekemään yhtään mitään! Yliopistokin tuntuu niin kauhean rasittavalta paikalta. Mieluummin olisi mennyt melkein jopa töihinkin, kun siellä ainakin olisi pakko käydä ja siitä saisi jotain hyötyäkin. Yliopistolla sen sijaan ei ole lainkaan pakko käydä (paitsi sen verran, että tulee tarpeeksi opintopisteitä kasaan, jotteivät keksi vaatia minua maksamaan opintotukeani takaisin) eikä siitä välttämättä ole yhtään mitään hyötyä myöhemmin elämässä, kun kerran saattaa olla, että vaihdan jollekin ihan toiselle alalle.

Ja kun noita luentoja vertaa lukion kursseihin, niin ne ovat käsittämättömän tylsiä. Kukaan ei sano ikinä mitään, luennoitsija vain paasaa itsekseen siellä edessä jostain äärettömän tylsästä aiheesta. Todella innostavaa.

Kämppä on pelkkä läävä. Tämä on niin tuskastuttavaa.