No niin, vihdoinkin pääsen selittämään tätä. Tämänpäiväisestä voisi tosin sanoa jotain aluksi... No, oli matikankoe ja se meni paremmin mitä olin odottanut. Luin oikeastaan koko eilisen, pääasiassa taas aika myöhään. Meni puoli kolmeen. Yöllä on toisaalta parempi lukea, kun ei ole kauhea möly koko ajan, eikä ihmisiä seilaa ympäriinsä. Olin kokeen selityksessä ja laskin saavani suunnilleen 22 pistettä (36 maksimi). Tuossakin on sitten ehkä 4 pisteen virhemarginaali, että se voi olla alle kahdenkymmenenkin. Läpi kuitenkin kirkkaasti ja sehän on pääasia.

Aamulla olin aika hermona. Olin rättiväsynyt ja yritin kerrata koulun käytävän penkillä vielä viimeiseen minuuttiin asti. Joo, se kertaus ei oikein tuottanut tulosta, ainakaan sen jälkeen kun NN päätti istua minun viereeni. Minä en olettanut näkeväni häntä tänään lainkaan, koska minulla on pitkä matikka ja hänellä lyhyt, mutta heillä olikin koe viereisessä luokassa. No, olisin kyllä panostanut aamulla vähän enemmän ulkonäköviimeistelyyn, jos olisin tiennyt näkeväni hänet, mutta nojaa.

NN ei hermoillut kauheasti kokeesta. Siinä sitten hänen yksi kaverinsa (herra MR) kertasi siinä melkein yhtä hysteerisesti kuin minä. Herra MR kysyi NN:ltä, että oliko tämä lukenut kokeeseen ollenkaan. NN sanoi, että kun hän oli vilkaissut asioita hieman juodessaan kahvia aamulla ( *rekisteröi Amia-kiintolevylle pysyvästi faktan: NN juo aamulla kahvia* ). Sitten hän sanoi, että hän ei hermoillut yhtään mistään. Siihen MR tokaisi aika pisteliäästi, että et näköjään. No, NN alkoi kuitenkin kerrata siinä ja sanoi jossain vaiheessa, että hän ei ole lukenut oikeastaan mitään muuta kuin englantia. Hän aikoo saada englannista kympin todistukseen. Hmm.

Ei siitä minun viimehetken kertauksesta sitten tullut oikein mitään. Kääntelin sivuja ja yritin näyttää siltä, että keskityin oikein ankarasti niihin integraalifunktioihin. Pänttää nyt siinä, kun NN höpöttää siinä ihan vieressä jotain koko ajan, laittaa kirjan välillä reppuun, ottaa sen sitten taas esille, vääntelehtii ja kääntelehtii, nojailee joka suuntaan ja sukii hiuksiaan joka viides sekuntti. Ei sillä, se on äärettömän söpöä, kun hän sukii hiuksiaan. Minä itse näpelöin hiuksiani ihan törkeän paljon, niin kai se on jotenkin kiva huomata, että en sentään ole ainoa pakkomielteinen. Toivottavasti minä näpelöin hiuksiani edes puoliksi niin tyylikkäästi kuin hän...

 

Joo. Mutta se Arwen-kompleksi. No, minä tiedostin Arwen-kompleksin olemassa olon ensimmäisen kerran 14-vuotiaana, kun ylikulutin juuri ilmestynyttä elokuvaa Taru Sormusten Herrasta: Kaksi Tornia. Siinä Arwenin osaa kasvatettiin verrattuna kirjaan, ja vaikka olinkin lukenut aikaisemmin kirjan liitteistä katkelman Arwenin ja Aragornin tarusta, en minä koskaan ajatellut sitä niin. Arwen-kompleksi on oikeastaan selviten esillä siinä yhdessä Kahden Tornin kohtauksessa. Siinä, missä Arwen ja Elrond keskustelevat, ja Elrondin mielestä Arwenin pitäisi lähteä satamiin (siis tämä: http://www.youtube.com/watch?v=RXom9d6VpgM).

Minä en tarkoita verrata sitä niin, että minä olisin Arwen ja että joku tietty henkilö olisi Aragorn eli ainoa syyni jäädä tähän maailmaan. Tarkoitan sen yleisemmin. Aragorniin voisi tuossa kohtauksessa käsittää ne kaikki hyvät asiat, joiden takia kannattaa elää. Tätä on kyllä kauhean vaikea selittää...

Yritetään kuitenkin. Minä en usko mihinkään kuolemanjälkeiseen elämään, joten tuo Harmaat Satamat on huono vertaus, mutta muuten se menisi vielä monimutkaisemmaksi. Kun harkitsen - miksei sitä voi sanoa mitenkään siistimmin - itseni surmaamista, sitä voisi tässä Arwen-kompleksin tapauksessa verrata lähtöön Harmaisiin Satamiin. Kuten Arwenilla, minullakin on syitä jäädä (onnellisuus, ihmiset, yms.). Silti harkitsen lähtöä kaikesta huolimatta, koska Arwenin tapaan minulle uskotellaan (=itse uskottelen itselleni), että mitään toivoa ei ole.

Tuossa elokuvan kohtauksessa on kaikkein nappaavin kohta minulla ainakin se, että Arwenin väittäessä vastaan ("toivoa on vielä"), Elrond alkaa käydä läpi sitä, mitä tapahtuisi, jos kaikki menisi juuri niin kuin Arwen haluaisi. Kaikki menisi hyvin ja täydellisesti ja kaikki olisivat onnellisia - tiettyyn pisteeseen asti. Koska mikään ei kestä ikuisesti, niin joskus tulee se hetki, kun menettää kaiken. Sitä ei voi mitenkään estää. Eli lausahdus "Joko miekasta tai ajan kalvamana Aragorn kuolee" voidaan muuttaa tässä minun sovelluksessani muotoon "Joko huomenna tai sadan vuoden päästä, syyt elää katoavat jokatapauksessa". Tällä tarkoitan sitä, että kun vanhenee, ihmiset alkavat kuolla ympäriltä. Ensin vanhemmat ja sukulaiset. Sitten jossain vaiheessa ystävätkin ja kaikki tärkeät ihmiset. Ja kun vanhenee, ei pysty fyysisesti tekemään enää sitä mitä ennen. Tulee kipuja ja särkyjä, muisti voi alkaa reistailla, voi saada jonkun sairauden. Vaikka menisi miten täydellisesti, ei voi olla ruumiillisesti enää samassa kunnossa kuin esimerkiksi nyt, eikä niitä kaikkia ihmisiä voi pitää hengissä. Niitä asioita ei voi estää.

"Etkä tule löytämään lohdutusta hänen lähtönsä tuottamaan kipuun." Niin, kun kaikki tärkeä on mennyt, niin ei sitä helpotusta tosiaan voi löytää. Ja sitten mitä? Elää kaiken menettäneenä ja lannistuneena, harhailee ympäriinsä, kunnes kuolee? Sekö on se, mihin kaikki "elämä on lahja" -tyypit pyrkivät? Ja tämä ei ole negatiivisuutta, tämä on totuus. Ja itse asiassa totuus vielä siitä kaikkein parhaimmasta vaihtoehdosta.

Jos paras mahdollinenkin tulevaisuus on tällainen, niin eikö sitten kannattaisi katkaista se lyhyeen. Kuolee vain mahdollisimman pian, niin ei tarvitse kärsiä niin paljon. Kärsimystä on joka tapauksessa, niin miksi kärsiä paljon, kun voi kärsiä vain vähän. Miksi pitäisi nähdä kauheasti vaivaa päätyäkseen tuohon tulevaisuuden ihannevaihtoehtoon, kun se kerran on noin kaamea?

Ongelma on kuitenkin siinä, että vaikka minä miten suunnittelisin sitä kaiken lopettamista, niin minä en ota sitä tarpeeksi tosissani. Silloinkin kun asiat menevät päin prinkkalaa, niin vaikka minä toivonkin, että kuolisi vain, niin enemmän minä toivon sitä, että asiat järjestyisivät. Minä tiedän, että mitään toivoa ei ole, että vuoden päästä minä en elä, mutta silti minä en ole kauhean innoissani lähtemässä täältä, koska toivon vain asioiden järjestyvän.

Mutta ne eivät voi järjestyä. Jotkut asiat voivat, mutta eivät kaikki. Eivät tarpeeksi monet. Ja koska ne ovat juuri ne tärkeimmät asiat, jotka eivät voi järjestyä, minä en selviä. Minä en voi selvitä. Elämisestä tulee tuskaa taas kerran, ja koska tämä on paljon kauheampi asioiden järkkyminen, minä en usko, että minä kestän sitä. Jos näinkin, kun asiat ovat periaatteessa ihan hyvin, on joskus kamalan vaikea jaksaa, niin miten sitten, kun asiat menevät vielä huonompaan suuntaan?

Siksi ajattelin, että olisi parempi kaikkien kannalta, jos vain kuolisin mahdollisimman pian ja suunnitellusti. Ehtisin laittaa asiat kuntoon... kerätä rahaa, jotta minun kuolemiseni ei kävisi liian kalliiksi ja jättää kaikille niille tärkeille ihmisille tiedon, että he olivat tärkeitä, että he olivat tärkeitä viimeiseen asti ja että se mitä minulle tapahtui ei ollut mitään, mihin he olisivat voineet vaikuttaa. Se olisi se unelmaratkaisu.

Mutta minä olen itsekäs. Ei varmaan yllätys kenellekään, mutta minä en ikinä ajatellut sitä näin, niin se piti laittaa tähän. Minä en halua elää muiden ihmisten takia, kuten minun pitäisi, vaan minä haluan elää siksi, että minä itse voisin olla onnellinen, koska onnellisuus tuntuu niin hyvältä. Ja siksi elättelen toiveita, että voisin olla onnellinen, vaikka niin ei voi käydä. Elän nytkin vain pelkkää itsekkyyttäni. Kaikki, mitä minä teen, on pois muilta. Minun elättämiseni on ollut kallista äidille, minulla on kaikenlaisia tavaroita, joiden sijaan äiti olisi voinut ostaa itselleen jotain muuta. Minä kulutan luonnonvaroja syömällä ja käyttämällä tavaroita, ja saastutan luontoa ajamalla autoa. Vien koulussa yhden istumapaikan ja nipun monisteita. Musiikkiopistossa vien paikan joltakulta, joka voisi olla paljon parempi kuin minä. Minä elän täällä yltäkylläistä elämää kärsien, joten olisi paljon parempi, että luopuisin siitä, koska se ei saa minua aina onnelliseksi ja luovuttaisin elinpaikkani jollekin toiselle, joka osaisi ottaa kaiken irti tästä mahdollisuudesta.

Tämä on minun Arwen-kompleksini. En tiedä, miksi selitin sen. Minä tiesin sen itse, eikä minun tarvinnut selventää ajatuksiani omaan tarkoitukseeni. Luulin, että en halunnut selittää mitään enää kenellekään, mutta näköjään haluan sittenkin. En minä usko, että kaikki tajuavat tätä tai edes haluavat tajuta, mutta nyt voin lohduttaa itseäni ajattelemalla, että olen ainakin yrittänyt selittää teille.

Kai sekin on periaatteessa itsekkyyttä. En halua, että kaikki muistavat minut iät ja ajat vain itserakkaana, epäystävällisenä ja ajattelemattomana idioottina, joka tuijottaa vain omaa napaansa. Tai, ehkä se on periaatteessa tottakin jostain näkökulmasta katsottuna, mutta halusin vain edes yrittää auttaa muita ihmisiä näkemään tämän asian sillä tavoin kun minä sen näen, ja siten ehkä ymmärtämään, miksi en joskus ehkä olekaan enää täällä.

Tätä minä olen miettinyt. Enkä minä ole löytänyt ratkaisua. Ei tähän ole ratkaisua. Tuntuu siltä, että mikään ei ole hyvä vaihtoehto ja että jokainen vaihtoehto on jotain, mitä en haluaisi toteuttaa. Varmaan valinta pitää tehdä aika pian, että sitten ei käy niin, että päätänkin jotain, ja sitten kun olen suunnitellut kaiken jollain tapaa, niin sitten kaikki sortuu, kun yhtäkkiä hädissäni muutankin mieleni.

Tämä on hankala asia. Onnittelen, jos joku luki loppuun asti ja vielä isommat onnittelut, jos joku vielä ymmärsikin tästä sepustuksestani jotain.