Tänään löytyi yksi rotta kuolleena häkistä. Jotenkin sitä aina sitten miettii, että mitä olisi voinut tehdä toisin, miten olisi voinut tehdä pienen elämästä paremman. Minun piti ottaa pojat eilen ulkoilemaan, mutta takkusin koneen kanssa, joten päätin, että otan ne tänään ulos sitten pitemmäksi aikaa. Mutta nyt tietysti sitten mietin, että olisi pitänyt ottaa ne ulos eilen jo. Okei, se kuollut oli vanha, yli kaksivuotias, eikä se ollut ollut yhtään sairas missään vaiheessa, joten nyt ei ole siinä mielessä aihetta syyttää itseään, koska ei ollut mitään mikä olisi vihjannut siitä että se on kuolemassa. Mietin, että ehkä se on tukehtunut yön aikana johonkin ruokaan, kun eilen juuri ennen nukkumaanmenoa annoin niille ruokaa.

No, nyt meni sitten kylmä ja jäykkä rotta pakastimeen, ehkä äitini vie sen mökille haudattavaksi tai ehkä jossain kohtaa menen itse hautaamaan sen johonkin metsään. Tuntuu tosi pahalta. Voi pikku-Hammeria, enkä saanut edes hyvästellä sitä. Mutta näitä kuolemia on nyt kai sitten odotettavissa, kun häkeissä on vielä kolme tuon nyt kuolleen ikäistä rottaa vielä jäljellä. Kaikki ovat terveitä, yksi niistä, suosikkini, on ehkä osoittamassa vanhenemisen merkkejä, koska se on ehkä hieman laihtunut, joten se on ehkä seuraava, mutta ei varmaan vielä useaan viikkoon. Toisaalta tytöistä vanhin ja samalla siitä poikueesta pisimpään elänyt on ollut koko elämänsä ajan jotenkin pieni ja kapea ja laihahko, mutta ilmeisesti elämänsä kunnossa yhä. Toinen sen häkkikavereista on siihen verrattuna ihan hirveän läski, joten luulisi, että ruoan puutteesta ei ole vanhan rouvan laihuudessa kyse.

Nyt kuuntelen Phantom of the Opera -leffan musiikkia, kun jotenkin tuli mieleen heti tuo otsikon kohta, kun pitelin sitä kuollutta pojua. Kun noin kai pitäisi suhtautua, miettiä kaikkea kivaa mitä senkin pojan kanssa nyt kahden vuoden aikana on tullut tehtyä, eikä sitä, että mitä olisi voinut tehdä toisin, mitä olisin voinut tehdä enemmän, koska olen aika varma, että tuo tunne tulisi joka tapauksessa.

Pitäisi ehkä katsoa tuo leffa taas joskus. Katsoin sen edellisen kerran varmaan Jaskan kanssa, ja hän sanoi sen katsomisen jälkeen, että harmi että se Kummitus ei kuollut, kun ihan sekaisinhan se oli, olisi ansainnut paljon pahemman kohtalon. En voi ymmärtää, miten sen leffan voi nähdä niin, mutta onneksi ei tarvitse välittää enää Jaskan typeristä leffapakkomielteistä.

En kyllä tiedä, miten selviän siellä vaihdossa yhdeksän kuukautta ilman rottia. Ne ovat niin merkittävä osa elämääni kuitenkin, ja kun yksikin niistä kuolee, tuntuu kuin sydämestä irtoasi pala. Mutta ilmeisesti jokainen uusi rotta tuo mukanaan uuden palan, koska muutenhan sydän loppuisi kesken. There will never be a day when I won't think of you.