Taas ahdistaa yliopistojutut. Erityisesti yksi kurssi on erityisen haastava ja tuntuu, että yritän tällä hetkellä vain jotenkin kahlata sen läpi, jotta saisin sen suoritetuksi. Kyseessä on Britannian kirjallisuus -kurssi, joka sisältää vain ennen 1700-lukua kirjoitettuja tekstejä. Ja kieli on edelleen vanhahtavaa englantia, jota on vain todella vaikea ymmärtää. Ei niin vaikeaselkoista kylläkään kuin ihan ensimmäiset keskiaikaiset tekstit, mutta silti todella vaikeaa. Ja toki niitä sanaselityksiä on kirjan marginaaleissa, mutta miten voi lukea tekstiä niin että siitä saisi kunnollisen kuvan, jos runossa pitää jokaisen rivin aikana katsoa joku sanaselitys tai joku sivuhuomautus jostain marginaaleista?

Tuo on ollut vaikeaa tähänkin asti, enkä ole vieläkään kertaakaan lukenut kaikkea läksynä ollutta, mutta tällä viikolla tuli kaiken huippu. Tällä kertaa materiaali julkaistiin yliopiston nettijutussa ja se julkaistiin eilen, kun esimerkiksi minulla on se ryhmätunti jo huomenna. Pitäisi lukea kaksi tekstiä, joista toinen on 31 sivua ja toinen 26 sivua. Tuo tuntuu ihan käsittämättömältä, että miten he kuvittelevat, että me luetaan reilussa vuorokaudessa tuo määrä? Okei, minulta se olisi ehkä onnistunut, koska minulla ei ollut tänään mitään, joten olen voinut maanantai-illasta asti keskittyä vain tähän, mutta jos opiskelisin normaaliin tahtiin, minulla taatusti olisi ollut jotain muutakin. Ja olisi pitänyt käyttää tuohon aikaa, mutta en vain ole saanut aikaiseksi, kun tulee kauhea turhaantuminen siihen kun en ymmärrä sitä tekstiä.

Tiedän, että en ole yksin tämän kanssa. Tuntuu edelleen, että minulla on yllättäen jopa vähän niin kuin kavereita yliopistolla ja kaikki ovat valittaneet tuosta kurssista. Niin kuin kerrankin meidän piti lukea jotain päälle kymmenen runoa, ja sitten ryhmätunnilla käsiteltiin vain yhtä - joka ei kaiken lisäksi ollut edes niiden lukemistoksi ilmoitettujen runojen joukossa! Perioditauko on ensi viikolla, joka tuntuu todella tyhjältä lohdutukselta, koska sen jälkeen kaikki jatkuu kuten tähänkin asti, paitsi että minulle tulee vielä yksi kurssi lisää. Kaikki muut tämänhetkiset kurssit menevät jotenkin edes ja niissä on jotain, joka kiinnostaa, mutta tämä kirjallisuus tuntuu vain typerältä. Sentään siitä ei ole tenttiä, mikä tuntuu tässä vaiheessa helpotukselta, mutta voi olla, että muutan mieleni sitten kun meidän pitää kirjoittaa se 2000 sanan loppuessee. Nythän tauon aikana pitäisi kirjoittaa lyhyempi essee, mutta on todella vaikea valita mitään aihetta, kun tuntuu että en ole tajunnut mitään tähänastisesta luettavasta, saati sitten että osaisin analysoida niitä esseessä. "Sosiopoliittiset kysymykset liittyen sosiaaliseen luokkaan ja monarkkiseen vallankäyttöön" on tällä hetkellä yksi, jota vakaasti harkitsen annetuista vaihtoehdoista esseen aiheeksi, koska se liittyy johonkin muihin kuin runoihin, joita en oikein ymmärrä tai osaa tulkita. Mutta tuo ei tunnu edes miltään kirjallisuusesseen aiheelta, vaan pikemminkin joltain hallinto-opin tehtävältä. En edes ihan täysin ymmärrä, että mitä tuossa tarkoitetaan "sosipoliittisilla kysymyksillä". Toinen mitä mietin, on useamman sonetin rakenteen, teemojen ja tekniikkojen tarkastelu, mutta meille sanottiin, että valitkaa aihe, josta voi sitten jatkaa siinä 2000 sanan esseessä, niin en sitten tiedä, koska jos on pakko tehdä se laajempi essee samasta aiheesta, niin sitten olen pulassa, koska tuosta juuri ja juuri puhuu sen 500 sanaa, joka nyt pitää tehdä.

Terapeuttini sanoo, että minun pitäisi levätä, että kokeile pitää vapaata kouluhommista silloin kun on vapaapäivä. No niin yleensä teenkin, mutta tuntuu, että sekään ei riitä. Olen vain todella stressaantunut melkein koko ajan. Jaskan kanssa on kyllä kivaa ja jotenkin rentoa, eikä ole ollut mitään ristiriitojakaan, vaan se tuntuu edelleen sellaiselta paolta ja lomailulta tästä muusta maailmasta. Mutta pitäisi käydä Keskuksellakin, koska en ole käynyt siellä aikoihin, mutta sekin vähän jännittää juuri siksi kun olen ollut sieltä poissa niin kauan. Ja sekin painaa mieltä, kun ajattelin, että pidän taas jonkinmoiset synttäribileet, mutta sitten mietin, että keitä sinne kutsuisin. Viime vuonna oli helppo, kun olin niin tiiviisti Keskuksella, niin oli helppo kutsua sieltä ihmisiä, mutta nyt jos mietin niitä ihmisiä, joiden kanssa olen eniten tekemisissä, he ovat kaikki ihan eri maailmoista, joten jos kutsuisin heidät, pitäisi miettiä, että mitä siitä tulee, kun kukaan ei tunne toistaan. Olisi kiva vain jos olisi joku porukka, jonka voisi kutsua hengaamaan niin ettei itse tarvitsisi miettiä kauheasti mitään. Mietin sitäkin, että en pitäisikään mitään bileitä, mutta sitten mietin, että täytän 25, niin olisi kiva jotain juhlia pitää.

Ja kaiken lisäksi minua ärsyttää sekin, että selkääni ja niskaani särkee. Joskus ennen joulua äitini päätti ilahduttaa minua ja osti minulle uuden tyynyn. Kokeilin sitä ensimmäisestä yöstä ehkä puoli tuntia, kunnes tulin tulokseen, että en vain voi nukkua sillä, koska se on liian korkea. Se harmitti, koska tiesin, että äitini oli nähnyt vaivaa ja käyttänyt rahaa hankkiakseen minulle uuden tyynyn. Ja kun hän kysyi tyynystä, jouduin sanomaan, että en vain voi ikävä kyllä käyttää sitä. Nyt sitten kun hän kävi, hän toi minulle uuden tyynyn. Tänään aamulla otin käyttöön vanhan ja nuhjautuneen tyynyni, koska olen käyttänyt sitä uutta tyynyä nyt perjantaista asti ja tuntuu että joka paikka on jumissa. Sanoin jo Jaskallekin, että ahdistaa se, että en voi nukkua tuollakaan tyynyllä, koska se on liian matala, ihan kuin nukkuisi kokonaan ilman tyynyä, ja turhauttaa se, että äitini vain ostaa minulle tyynyjä kysymättä minulta yhtään mitään että millaisen edes haluaisin. Ja Jaska nosti vielä esille asian, joka sitten suututti vielä lisää, eli siis miksi äitini ostaa minulle ominpäin tyynyjä, kun kerran me mennään yhdessä kauppaan kun hän tulee käymään, jolloin minä voisin valita sopivan tyynyn ja äiti sitten voisi ostaa sen minulle, jos niin kovasti haluaa minulle tyynyn hankkia.

Ja kello on taas paljon ja pitäisi lukea niitä tyhmiä näytelmiä, vaikka tekee mieli vain jättää kaikki tekemättä ja katsoa vain Täykkäreitä koneelta ja pelata jotain. Ei yhtään inspiroi lukea jotain vaikeaa tekstiä, jonka lukemisesta ei ylipäätään tunnu olevan mitään hyötyä kuitenkaan. Jotenkin silti ärsyttää oma saamattomuus tuossa asiassa. Muut tehtävät saan tehtyä edes jotenkin, mutta tämä kirjallisuus ei vain mene. Kyllä siellä ryhmätunneilla sitten opin, kun se opettaja selittää meille ne asiat, mutta tuntuu, että miksei se vain voisi kertoa meille niitä asioita ilman että meidän tarvitsee lukea kymmeniä sivuja turhaan jotain, mitä ei edes kunnolla ymmärrä.

Kumpa tämä kurssi olisi jo ohi. Tai kumpa voisin olla niin paljon välittämättä siitä, että tämä yksi kurssi ei luonnistu. Eihän se niin kauheasti ole, kun kaikki muut kurssit ovat sellaisia, että en halua vain suorittaa niitä vaan ensisijaisesti oppia. Ja tästäkin haluaisin oppia, mutta se on vain suorittamista, josta en edes suoriudu, ja se on taas jotain, johon en vain osaa suhtautua, niin tuntuu todella kurjalta olo. Olen kyllä valittanut terapeutilleni, että itseänikin ärsyttää se, että en vapaa-aikanani tee yleensä mitään muuta kuin katson jotain sarjaa, pakonomaisesti tuntikaupalla, samalla kun pelaan jotain tyhmää peliä. Hän sanoo, että kuulostaa siltä, että se on sitä, että yritän vain turruttaa itseni ja olla vain ajattelematta mitään. Ja niin se kai onkin, mutta vaikka tiedostankin sen, niin silti vain tunnen kauheaa sisäistä pakkoa tehdä niin, tai sitten selailla uutisia ja luen niiden kommentteja, jotta en joutuisi olemaan hetkeäkään rauhassa, koska sitten tulisi taas kaikki koulujutut mieleen ja se, että pitäisi tehdä jotain sen eteen, että tuntuu että aika ei riitä läksyjen tekemiseen ja että tuntuu, että en vain jaksa niitä, vaikka mitään keinoa lomailla ei ole ilman että kurssit automaattisesti tulisivat sitten hylätyiksi.

Jaska yrittää edelleen kovasti lohduttaa ja sanoa, että ehkä voisin jättää jonkun kurssin pois, mutta minä periaatteessa vain sanon, että olen tehnyt jo niin paljon noiden kurssien eteen, niin teen ne loppuun vaikka väkisin. Ja sitä yliopisto tuntuu olevan. Vaikka siellä on pääasiassa kivaa, niin tuntuu, että oma jaksaminen on nyt sillä mallilla, että se on vain liikaa, mutta silti aion viedä nuo kurssit loppuun. Sittenhän on kesäloma, niin sitten saa olla vähän pitempään rauhassa. Ja olen jaksanut tähänkin asti, vaikka jo pitkään on tuntunut siltä, että tämä on liikaa, niin kai nyt jaksan vielä vähän aikaa. Mutta samalla tiedän, että tuolla lailla olen ajatellut aikaisemminkin ja se on sitten johtanut pahaan loppuunpalamiseen. Mutta silti aion viedä nämä kurssit loppuun. Se yksi 2 opintopisteen kirjatentti saa jäädä, jos keväämmälläkin vielä tuntuu yhtä vaikealta, koska sehän on sitten helppo suorittaa seuraavan vuoden syksylläkin. Mutta muuten teen nyt nämä, ja sitten olisi ilman sitä yhtä tenttijuttuakin 38 pistettä takana yhden opiskeluvuoden jälkeen ja se kuulostaa ainakin tähän tilanteeseen sellaiselta, että siitä voisi olla ylpeäkin, vaikka se onkin yliopiston asettamia tavoitteita matalampi. Tähän kohtaan jääminen ei vain ole yhtään mikään vaihtoehto ja uskon, että saan nämä kurssit, ihan kaikki kurssit kuitenkin jotenkin edes kahlattua läpi.

Jotenkin pitäisi vain yrittää säilyttää järkensä tässä samalla, vaikka se välillä tuntuu aika haastavalta. Se sentään helpottaa, että Jaskan kanssa on mennyt ihan hyvin ja rottien kanssa menee hyvin, ja olen jopa jotenkin onnistunut pitämään edes jonkinlaista sosiaalista elämää yllä siitä huolimatta että melkein kaikki aikani viikosta menee joko yliopiston jutuissa tai sitten Jaskan seurassa. Ehkä tämä valitus riittää taas tältä päivältä...