Taas vaihteeksi Twining on saanut minut pois tolaltani ja minusta alkaa tuntua siltä, että ehkä saa riittää. Selkeästi minä välitän hänestä enemmän kuin hän välittää minusta ja selkeästi minä haluan nähdä häntä useammin kuin hän haluaa nähdä minua, ja selkeästi vaikka me edettäisiin jatkossa hitaammin, minä kaipaisin silti vähän enemmän jonkinlaista vakiintumista, sillä lailla, että katsotaan rauhassa, mutta että sovittaisiin että keskitytään nyt vain tähän meidän juttuun silti. Ehkä en vain halua nähdä sitä, että me ei olla sopivia yhteen ja etsitään eri asioita hänen kanssaan.
Kysyin Twiningilta että milloin näkyiltäisiin seuraavaksi, mihin hän vastasi, että hänellä on jo sovittuna kaverin kanssa jotain täksi viikonlopuksi, joten ehkä sitten sitä seuraavana, tai sitä sitä seuraavana viikonloppuna sitten. Eli Twining selkeästi tykkää sellaisesta 3-4 viikon välistä tapaamisten välillä, mikä ei taas tunnu minulle yhtään hyvältä. Tokihan me ollaan viestitelty edelleen päivittäin, mutta minulle se ei millään tavalla korvaa sitä, että toisen näkee ihan kasvotusten. Enemmänkin viestittely (ainakin meidän viestittely) on melkein työtä ja sellaista ainaista small talkia, jota yritän jaksaa, jotta ei olisi niin outoa kun seuraavan kerran sitten nähdään.
Toki huomenna terapeuttini varmaan sanoo, että huomaatko, että se on taas se sama mitä teet ihmisten kanssa, että reagoit negatiivisesti johonkin yhteen juttuun mitä he sanovat ja sitten tulkitset kaiken negatiivisesti. Mutta en halua ajatella sitä niin, koska tuntuu, että olen ihan täysi idiootti. Kun ainahan kaikessa käy näin. Minä huomaan jotain, josta minulle tulee kurja fiilis ja loppujen lopuksi tuntuu että se tunne on ollut useimmiten oikeassa. Mutta jostain syystä usein myös aina silottelen sen rypyn pois ja yritän ajatella positiivisesti, eli jättää kaikki varoitusmerkit huomiotta, ja sitten kun ikuisuuden päästä käykin ilmi, että sillä josta pidän onkin avovaimo jota hän ei ole ikinä maininnut tai että ei ole muuten vaan kiinnostunut minusta, niin sitten se muka yllättää minut ja satuttaa entistä enemmän ja minä olen kyllästynyt siihen!
Joten kun Twining tekee tuota, että se meidän tapaamisten väli venyy ja hän sanoo, että juttelee muiden naisten kanssa ja että minäkin voisin jutella muiden miesten kanssa ja että hän ei voi luvata minulle mitään, niin siitä tulee aika selkeästi sellainen kuva, että hän ei ole oikeasti mukana tässä meidän jutussa. Tokihan siinä voi kestää oma aikansa, mutta kun ollaan kuitenkin tunnettu jo yli kaksi kuukautta, niin kai siinä ajassa pitäisi jonkin muuttua johonkin suuntaan?
Joten nyt tuntuu siltä, että kun kerran jatkuvasti stressaan sitä, että missä vaiheessa se meidän päivittäinen viestittelyketju katkeaa, niin nyt minä katkaisen sen. Sitten ei tarvitse stressata sitäkään enää. Ja mainitsin Twiningille jo aiemmin tällä viikolla, että nyt ke-to-pe joudun tekemään todennäköisesti pitempiä päiviä töissä, niin siinä on tekosyykin valmiina. Koska enhän minä nyt aio hänelle ilmaista sitä että hän sai minut pahoittamaan mieleni. Kun olisihan se sellaista liian takertuvaa.
Tai ehkä sanon siitä hänelle ja lisään, että tämä on harmi, koska minä tykkään tavata ihmisiä ja että tämä saa minut kokemaan taas, että me oikeastaan etsitään ihan eri asioita, ja että ehkä meidän ei pitäisi tapailla enää lainkaan. Vaikka toisaalta tuntuu, että jos Twining sanoo siihen sitten vain jotain tyyliin "okei", niin se sattuisi. Mutta tuntuu, että se on vääjäämättä edessä joka tapauksessa ja mitä pitemmälle se menee ja mitä pitempään uskottelen itselleni että ehkä se järjestyy, sitä enemmän se tulee sattumaan. Ja ainakin säilyttäisin jollain lailla ylpeyteni, jos itse sanoisin sen hänelle, enkä vain roikkuisi hänen liepeissään odottamassa armopaloja, kunnes hän saa minusta tarpeekseen.
Olen swaippaillut Tinderissä taas ja minulla on kolme uutta matchia. Yhden kanssa keskustelu ei oikein edes alkanut, koska kun hän ei tehnyt omaa osaansa siihen keskusteluun ja kysellyt minulta asioita, minäkään en jaksanut sitten viestitellä hänelle enempää. Toisen kanssa juttelen edelleen ja ollaan juteltu nyt ehkä reilu viikko. En tiedä hänestä oikein mitään, koska hän on niin huono viestittelemään. Jos hän ei jatkuvasti laittelisi viestejä ja kyselisi minulta asioita, olisin ihan varma ettei häntä kiinnosta tipan tippaa jutella kanssani, koska hän vastaa jokaiseen kysymykseeni ehkä yhdellä tai kahdella sanalla, vaikka yrittäisin muotoilla kysymykseni niin avoimesti kuin vain pystyn. Eikä hän käytä hymiöitä, joten se korostaa entisestään sellaista töksähtelevää kuvaa hänestä. Viimeksi yritin kysyä, että jos otetaan ihan normaali päivä, niin millainen se hänen normaali päivänsä on ja mitä siihen kuuluu, niin hän vastasi: "töitä". Sen jälkeen vain unohdin vastata hänelle, kunnes hän tänään laittoi taas viestiä, että mitä olen puuhaillut. Mutta ei tuollaisen kanssa tulisi ikinä mistään mitään.
Kolmannen tyypin kanssa matchasin vasta tänään, mutta sekään ei näytä hyvältä. Jotenkin tuntuu, että joko kukaan ei vain ole kiinnostunut minusta yhtään, tai sitten he eivät vain osaa keskustella yhtään. Tai molemmat, eihän nuo sulje toisiaan pois mitenkään. Mutta vaikka uuden ihmisen kanssa keskustelu on aina vähän omalla tavallaan haastavaa, onnistunut keskustelu ei kuitenkaan ole mitään rakettitiedettä:
- Vastaa toisen kysymyksiin / reagoi siihen mitä hän on sanonut
- Kerro itsestäsi jotain
- Kysy toiselta jotain
Tuo on se noin kolmeen kohtaan kiteytettynä. Ja luulisi, että kaikki tajuavat sen ja osaisivat sen jos heitä yhtään vain kiinnostaisi onnistua siinä, mutta suurin osa näistä miehistä joille olen Tinderin kautta jutellut, epäonnistuvat jatkuvasti jossain näistä. Tai "parhaimmillaan" jopa useammassa yhtä aikaa. Niin siitä tulee vain sellainen täysin kyllästynyt olo ja omakin motivaaatio ylläpitää keskustelua katoaa siinä samalla. Ja sitten jos minä en tee kaikkeani sen keskustelun ylläpitämiseksi, niin sitten se yleensä loppuukin siihen.
Jotenkin nyt sain taas rauhoituttua. Vaikka toisaalta tuo epäsuhta minun ja Twiningin välillä vaivaa edelleen ja mietin, että ehkä minun oikeasti pitäisi yrittää puhua siitä jotenkin rakentavasti. Kysyä vaikka häneltä, että miten usein hänen mielestään on kiva tavata minua, tms. Ja että ehkä voisin itse kommunikoida jotenkin sitä, että en tietenkään tarkoita, että hänen olisi vietettävä jokainen viikonloppu minun kanssani, mutta että minulle on tärkeää nähdä ihmisiä, vaikka se olisikin vain lyhyempikin hetki. Kun yleensä jos me nähdään Twiningin kanssa, se on ollut minimissäänkin sellaista n. kuuden tunnin hengausta, niin ehkä tässä meidän näkemisepäsuhdassa on kyse myös siitä, mitä me siltä tapaamiselta odotetaan. Kun jos Twining olettaa, että kun ehdotan tapaamista, sen on oltava sellainen tyyliin koko päivän mittainen juttu, niin sitten ehkä ymmärrän paremmin sen, että jos hän haluaa nähdä kavereitaankin välillä, sellaista aikaa minulle ei vain löydy niin helposti.
Kun taas vaikka minusta on kiva nähdä Twiningia ja viimeksikin kun se lipsui melkein vuorokauden mittaiseksi hengaukseksi, se oli ihan okei, mutta välillä voisi olla kiva vaikka käydä nopeasti kahvilla jossain ja sitten kumpikin voisi lähteä omaan suuntaansa hoitamaan muita juttuja. Se voisi olla melkein kivempaakin, niin ne tapaamiset eivät olisi liian stressaavia. Kun jos hengataan koko ilta yhdessä, niin sen aikana Twining ehtii tehdä tai sanoa kaikenlaista, joka ehkä laukaisee minussa jonkun epäluuloisuuden tai vaikeuden tai muuta, mutta koska se hengaus vain jatkuu ja se pieni stressitila pysyy päällä, aivoni eivät pysty käsittelemään sitä mielen sotkuisuutta siinä, vaan vasta sitten kun olen itsekseni. Niin yhden mammuttitapaamisen aikana pääni kertyy täyteen sotkua ja sen jälkeen olo tuntuu vaikealta.
Tai ehkä en puhu tästä, jos tämä on sellainen asia mistä ei ole hyvä puhua tässä vaiheessa, vaan pyrin pitämään seuraavat tapaamiset sellaisina lyhyempinä, vaikka toisaalta sekin on sitten ärsyttävää, jos en sano sitä etukäteen ja Twining on raivannut aikaa johonkin mammuttitapaamiseen. Mutta ehkä tämä on jotain, mitä minun pitää miettiä, koska en koe, että olisi jotenkin kohtuutonta, että kun tapailee jotakuta uutta, haluaisi tavata tätä viikon tai parin viikon välein, eikä niin, että tapaa tätä kerran tai pari kuussa. Toki jos Twining ei halua tavata niin usein, niin eihän sekään kohtuutonta ole, mutta sitten pelkkä kaveruus olisi meidän välillä ehkä parempi. Koska jos minulla on jatkuvasti epävarma olo ja en näe toista niin usein kuin haluaisin ja tunnen oloni jatkuvasti jotenkin torjutuksi, niin sellainen järjestely ei ole minulle hyväksi.
Nyt se paha fiilis jotenkin taas hiipii takaisin. Kai pitää vain yrittää hyväksyä se, että siitä tulee paska fiilis, kun kokee, että välittää jostakusta enemmän kuin tämä välittää sinusta.
Pitäisi mennä nukkumaan, koska huomenna on heti kahdeksalta terapia ja edelliset yöt ovat jääneet vähän lyhyiksi. Mikä ei ainakaan auta tässä kurjan fiiliksen ehkäisyssä. Onneksi huomenna on sentään terapia, ehkä se auttaa järjestelemään ajatuksia taas vähän.