Aww, ihmiset onnittelivat! Vaikka toisaalta yritän toistella itselleni, että ihan sama, tämä nyt on vain yksi päivä muiden joukossa, niin jotenkin silti tuntuu kivalta itsetunnon validoinnilta, kun ihmiset onnittelevat, niin varmaan heille on sitten ihan okei, että olen olemassa.

Varmaan olisin normaalisti ärsyyntynyt siitä, että Harjoittelupaikkarohmu laittoi onnitteluviestin WhatsAppin kautta jo vähän kahdeksan jälkeen, mutta minulla oli kahdeksasta alkaen graduhaastatteluja Skypen kautta, niin olin hereillä muutenkin. Ja Anni onnitteli Facebookissa ja Korpinkynsi toi syntymäpäiväni ilmi siinä meidän opiskelijaporukan WhatsApp-ryhmässä, niin sitten sitten ihmiset (André, Lester, Arrow ja Jyn) onnittelivat myös. Eli jopa Lester onnitteli tänä vuonna, bileet pystyyn! Vaikkakin hänen onnitteluviestinsä oli: "Kappas, onnee 😄 ". Eli vaikka hän onnitteli, niin jotain ärsyyntymisen aihetta löytyy, kun tarpeeksi analysoi; mikä "kappas", onko yllättävää, että minullakin on syntymäpäivä joskus? Toki viime vuoden aktiivisen onnittelemattomuuden perusteella voisi hyvin ymmärtää, että ajatus siitä, että jaa Amiakin on varmaan joskus syntynyt on niin epätärkeä hänelle, että syntymäpäiväni olemassaolokin ihan yllättää. Ainakaan hän ei tiennyt että se on tänään, eli häntä ei tippaakaan kiinnosta, milloin se on, ja jos Korpinkynsi ei olisi sanonut siitä siellä meidän ryhmässä, se olisi mennyt häneltä täysin ohi. Mutta että nyt kun hän kerran sattui sopivaan aikaan kännykän ääreen ja näki, että jaa Amia täyttää vuosia, niin kai sitä nyt sitten voi onnitella yhdellä sanalla ja sillä samalla mitäänsanomattomalla hymiöllä, jota hän käyttää aina muutenkin, mutta samalla tehdä "kappas"-sanalla selväksi se, että hän on niin tärkeä ihminen, että minun syntymäpäiväni on äärettömän mitätön asia muiden hänen elämänsä asioiden rinnalla.

Tuo on muuten defenssi. Äh. Kolmio. Defenssi (ylianalysointi) <-- ahdistus <-- tukahdutettu tunne - mutta mikä tunne? Luulisi, että olen iloinen? Toisaalta miksi tukahduttaisin iloisuuden? No, terapeuttini sanoo, että selkeästi en hyväksy itselleni edes positiivisia tunteita, vaan tukahdutan nekin, niin siinä mielessä se voisi olla. Ehkä minun pitäisi vain yrittää olla iloinen, kun kai se on ihan okei olla iloinen siitä, että ihmiset onnittelevat syntymäpäivänäni?

On ollut poikkeuksellisen hyvä fiilis tänään. Graduhaastattelut menivät hyvin ja sen jälkeen oli minikokous sen työpaikan graduohjaajani ja pomoni kanssa ja tuntuu, että nyt saatiin asioita taas vähän eteenpäin. Ja sen jälkeen kun oli ihan hyvä fiilis ja päätäkään ei särkenyt (eikä särje vieläkään!), niin päätin mennä hengaamaan rottien kanssa vähän pitemmäksi ajaksi. Otin kirjan (Margaret Atwood: The Year of the Flood), tyynyn ja peiton, ja keitin kahvia (joo, jostain syystä olen viimeisen puolen vuoden aikana oppinut juomaan kahvia, vaikkakin vain harvoin), ja sitten avasin tyttöjen häkin ja asetuin siihen häkin eteen lattialle makoilemaan. Yleensä ulkoilutan rottia hallitummin ja rajatummalla alueella niin että otan ne ulos ja vien esim. sohvalle ja sitten kun ne ovat mielestäni ulkoilleet tarpeeksi, vien ne takaisin. Mutta nyt ajattelin, että rohkaistaan niitä lähtemään ihan oma-aloitteisesti liikkeelle häkistä. Olen yrittänyt sitä joskus aiemminkin ja joskus se on ollut pääasiallinen ulkoilutustaktiikkani, mutta aina kun tulee uusia rottia, niille pitää opettaa se varovasti uudestaan, koska usein ne eivät tajua itsekseen, että sieltä häkistä voi lähteä ja että se voi olla ihan kivaakin.

Mutta nyt kun makoilin siinä häkin edessä ja höpöttelin niille vähän jotain, ne nuoremmatkin tuli kiinnostuneena kuikuilemaan, että mitähän siellä nyt tapahtuu. Pikkuhiljaa ne tulivat sitten ulos ja varovasti tutkimaan lattiaa ja minua siinä lattialla. Ja tietysti ripottelin kaikenlaisia namuja sinne lattialle, niin niillä oli kaikenlaista löydettävää siellä. Niitä oli kiva seurata, kun ne ovat kaikki kuitenkin niin omia persooniaan (vanhin on röyhkeä ämmä joka tunkee joka paikkaan, yksi on fiksu ja hamstraa namut häkin ulkopuolelle omaan jemmaan, osa raahaa kaiken irti lähtevän häkkiin, osa on varautuneempia, osa rohkeampia ja nuorin on maailman isoin raukkis). Oli kuitenkin hyvä, että oli se kirja siinä, niin pystyi keskittymään lukemiseen, jos rotat olivat välillä vähemmän viihdyttäviä tai pysyttelivät häkissä. Se vanha ja röyhkeä ämmäkin on niin söpö, kun tietysti niitä kiinnosti myös se kahvi siinä kupissa ja saivat maistaa, niin sen sijaan että se maistaisi jotain nestettä niin kuin rotat yleensä - eli työntäisi naamansa tarpeeksi lähelle ja lipoisi kielellä - se onkin oikein sivistynyt ja kauhaisee etukäpälällä sitä nestettä ja juo omasta kädestään. Se on outoa, jotenkin oudon ihmismäistä ja saa minut kauheasti miettimään sitä, miten ne niiden paljaat ja pinkit pikkukädet muistuttavat yllättävän paljon ihmisten käsiä.

No, kuitenkin. Ehkä pitäisi mennä nyt ulos, kun on kivan valoisaa ja ihmisiäkään ei ehkä ole tähän aikaan vielä niin paljon liikkeellä. Ja sitten voin keskittyä siihen latinan käännökseen, joka pitää palauttaa tänään. Ja ehkä sen jälkeen graduun, vaikka kirjoitinkin siihen viikonloppuna jo reilut kolmisen sivua.

Joo, ja tässä välissä jumiuduin tekemään hienosäätöjä gradutekstiin, muokkaamaan ympyrädiagrammeja, taulukoiden tyyliä, säätämään sivunumerot alkamaan oikeasta kohdasta ja lisäämään appendix-juttuja. Minulla on kasassa nyt noin 30 sivua, mikä tuntuu ihan hirveän vähältä, vaikkakin oikeastaan kaikki tulokset puuttuvat vielä, intro puuttuu, metodiluvusta puuttuu 2/3 ja tietysti myös conclusion puuttuu. Niin tuleehan siitäkin sitten vielä sivuja ja voinhan aina tarvittaessa lisätä esimerkiksi teoriaa tai jotain muuta.

Taas tuli lisää onnitteluja siellä viestiryhmässä. Nyt se lukema on siis 9/11, eli vain Thor ja Kovaääninen Tyyppi ovat onnittelematta. Kyllä tämä kelpaa. Eihän joku ohimennen onnittelu mitään sinänsä tarkoita (defenssi?), mutta se tuntuu kuitenkin todisteelta siitä, että ehkä nämä ihmiset eivät kuitenkaan vihaa minua? Tuo kuulostaa varmaan typerältä, mutta aina silloin tällöin olen todella huolissani siitä, että muut pitävät minua ehkä ärsyttävänä tai että he ajattelevat, että olen hirveä päällepäsmäri tai takertuja ja että he toivoisivat, että kumpa vain saisivat olla minulta rauhassa, ja että jos he puhuvatkin minulle, niin sekin on vain säälistä tai siksi, koska he ovat hyviä ihmisiä ja haluavat kohdella minua ihmismäisesti vaikka eivät pidäkään minusta. Välillä olen vakuuttunut siitä, että sen on oltava juuri noin. Mutta ei Thorin syntymäpäivänä kukaan sanonut mitään, Harjoittelupaikkarohmuakaan ei onniteltu siellä viestiryhmässä ja kun Andrén syntymäpäivä tuotiin esille noin puolet onnitteli ja loput olivat hiljaa. Toki nämä ovat saattaneet saada onnittelut ihan yksityisenä viestinä (eli ehkä tämä julkionnittelu tarkoittaakin todellisuudessa sitä, että minä olen se ainoa hylkiö, jolle kukaan ei halua laittaa yksityisenä viestinä onnitteluja?), mutta tämän perusteella tuntuu silti epätodennäköiseltä, että minä olisin joku kaikkien ehdoton inhokki. Siitä tulee ihan kiva fiilis.

Ehkä nyt menen ulos ja sitten teen jotain ruokaa, ettei päänsärky taas iske, kun se kerran on pysynyt nyt tänään poissa.