Nyt olen tämän päivän jo toipunut viikonlopusta, niin voisi tulla rustaamaan vaihteeksi jotain. Ei sillä, ei viikonlopussa ollut paljon toipumista, kun se oli aivan käsittämättömän ihmeellinen ja upea ja mahtava ja ihan kaikkea! Melkein voisin jopa hehkuttaa, että paras viikonloppu IKINÄ! No, se päivä (/ilta/yö/aamu), kun oltiin Nanin kanssa viime syksynä siellä Nightwishin keikalla Miljoonarockissa, oli ihan törkeän hieno myös, mutta tämä viikonloppu vetää vähintäänkin vertoja sille, jos ei jopa ohita sitä.

Jotenkin vain kaikki sujui oikein hyvin. Tuntuu siltä, että olen oppinut ihan kauheasti kaikenlaista ja oivaltanut asioita ja muuttanut hieman mieltäni joistain asioista. Ja siis hyvällä tavalla! Vaikka ajattelinkin, että viikonlopusta tulisi kiva, niin en silti lainkaan osannut valmistautua siihen, että se olisi jotain näin ihmeellistä!

Ja se koirakin, kun minä pelkäsin pelkääväni sitä etukäteen, oli tosi kiltti ja tottelevainen. En ole varmaan koskaan nähnyt koiraa, joka tottelee niin hyvin kuin se koira. Ajattelin ennen, että tuollaisia koiria on ehkä yksi tuhannesta, ja että sellaista pitää kouluttaa monta vuotta ja koiran luonteen täytyy olla juuri oikeanlainen, jotta siitä tulisi niin tottelevainen. Ja selkeästi se totteli eri lailla eri ihmisiä. Ja se kaveri, jonka luo minä menin, selitti myös kauheasti koirista ja niiden käytöksestä ja jotenkin tajusin yhtäkkiä asioita ihan eri tavalla.

Jotenkin se pelkoni koiria kohtaan muuttui niin hallitsevaksi ja vaikeasti vastustettavaksi ehkä juuri siksi, että en ymmärtänyt lainkaan, miksi meidän koira käyttäytyi niin. Viimeiseen puremiseen asti selvisin pelkäämättä, mutta sitten kun se puri minua ilman mitään kunnollista syytä, aloin vain pelätä entistä enemmän. Tuntui, että ehkä nyt pelkään koiria ainakin vähän vähemmän, kun ymmärrän niiden käytöstä ehkä vähän paremmin. Ehkä voisin jopa palauttaa takaisin harkitsemisen arvoisten asioiden listalle sen, että hankkisin joskus hamassa tulevaisuudessa itse koiran. En siis ole mitenkään heti hankkimassa, mutta nyt voisin ehkä jopa harkita moisen harkitsemista.

Äidille en kertonut koirasta. En etukäteen, enkä jälkikäteen. Pelkäsin nimittäin, että äiti ajattelisi sen takia, että ei minulla olekaan mitään ongelmia enää koirien suhteen, niin he voivatkin hankkia nyt heti uuden sellaisen. Se pelottaa minua vieläkin ihan kauheasti, joten pidin tuon kaverini koiran kokonaan salassa.

Opin myös jotain jonkun tutun kavereiden tapaamisesta. En ole ikinä ollut missään yhteisessä jutussa kaverien kavereiden kanssa. Nankin viettää aikaa erikseen muiden kaveriensa kuin minun kanssani. Mutta tällä kertaa mentiin tuosta vain yhden sen kaverin kaverin luo ja poimittiin hänet kyytiin ja mentiin yhdessä kahville ja sen jälkeen pelaamaan Trivial Pursuitia. Minä en ole koskaan ennen pelannut Trivial Pursuitia, vaikka meillä on se kotona. Rakastan lautapelejä ja korttipelejä ja kaikkia sellaisia, mutta en ole pelannut kovinkaan paljon, kun ei minulla ole oikein ihmisiä joiden kanssa pelata. Joskus äiti uhrautui peliseuraksi, mutta jo monta vuotta hän on sanonut tiukasti ja lopullisesti ei.

Ja ei se kaverini, jota menin tapaamaan, ollut sellainen kuin supermalli. Hän oli nätti ja pitkä ja kaikkea, mutta ei kuitenkaan supermallimainen. Hänellä ei ollut kiloa meikkiä naamassa eikä muodikastakin muodikkaampia vaatteita eikä hiuksia, jotka olisi laitettu ihan viimeisen päälle. Mutta silti hän oli itsevarma ja hauska ja kiva ja kaikki pitivät hänestä. Jotenkin kun tuo porautui mieleeni, niin jotenkin ajattelin sitten, että ehkä ei tarvitsekaan olla juuri kuin muotilehdestä repäisty nukkemainen malli, jotta voisi olla pidetty, kunnioitettu ja ihailtu.

Söinkin jotenkin normaalimmin viikonlopun aikana. Se, jonka luona olin, muistuttaa syömistavoiltaan aika paljon minua silloin, kun syön normaalisti, enkä ylireagoi kumpaankaan suuntaan. Ja me juotiin yhdessä kuohuviiniäkin. Olin hieman epäilevä sen suhteen, koska ajattelin, että ihan pahaa se on ja lääkkeet lisää alkoholin vaikutusta, niin nolaan vain itseni ja päädyn oksentamaan sitten koko yön ajan. Mutta se meni ihan hyvin. Se ei ollut niin pahaa, eikä poltellut sellaisella kauhean epämiellyttävällä tavalla kuin aikaisemmin kokeilemani alkoholia sisältävät juomat. Se oli sen sijaan sellainen jännän makuinen ja se vain hieman kipristeli kurkussa ja jätti sellaisen mukavan ja lämpimän tunteen.

Enkä ollut viikonlopun aikana kertaakaan sellainen loputtoman väsynyt. Pelkäsin etukäteen, että minuun iskisi sellainen kauhean voimakas uupumisen tunne, mutta ei vain iskenyt! Toki välillä tuntui siltä, että ei kauheasti olisi jaksanut enää ylimääräistä, mutta mitään ylivoimaista voimattomuuden tunnetta ei tullut. Nukuinkin hyvin, varmaan jopa paremmin kuin kotona keskimäärin.

Kaikki oli vain niin hienoa ja mahtavaa. Olin mukana silloinkin, kun se kaverini lähti työhönsä jakamaan yöllä lehtiä. Silloin olin utelias ja innokas auttamaan jos vain pystyin, mutta kun nyt jälkeenpäin mietin sitä, niin olin ehkä aika kauhean väsynyt. Nimittäin kun eilen tulin junalla kotiin, niin nukahdettuani hetkeksi, hätkähdin sitten hereille ajatellen, että kuinka monta lehteä on vielä jakamatta ja että koska pääsee nukkumaan. Jotenkin oli niin hyvin jäänyt mieleen se yöllinen lehtien jakelu, että kun nukahdin junaan ja juna liikkui sillä tavalla kun juna liikkuu, joka muistuttaa hieman auton liikettä, niin monta kertaa herätessäni ajattelin aluksi olevani siellä lehtienjakoreissulla: Se kaverini ajoi – kaasutti välillä ja jarrutti välillä – ja kaverini koira makasi takapenkillä pää minun sylissäni.

Muutenkin koko viikonloppu oli hieno. Alusta asti meni kaikki aika hyvin, enkä pelännyt tai hermoillut ihan kauheasti. Oli jotenkin luonnollisen tuntuista ja minun oli suhteellisen helppo olla kylässä. Yleensä kylässä oleminen on minulle niin vaikeaa, kun en tiedä oikein, mitä pitäisi tehdä milloinkin ja mitä sanoa. Välillä se on niin voimakas tunne, että menen niin pahasti lukkoon, että viimein rentouduttuani minulla on hartiat ihan kokonaan jumissa ja niska ja selkä kipeät. Sen lisäksi vatsa on yleensä vielä kauhean kipeä, kun jotenkin jännitän silläkin niin, että välillä tuntuu siltä kuin puukolla pistettäisiin. Ja sitten mitä kauemmin vierailu jatkuu, sitä pahemmiksi nuo oireet äityvät. Mutta tällä kertaa kaikki meni hyvin, eikä tuollaisia kauheita jännityksiä ollut. Sellainen ahdistava ja epämiellyttävä tunne tuli hieman useammin ja jouduin napsimaan vähän enemmän lääkkeitä, jotka auttavat siihen, mutta muuten meni oikein hyvin.

Eli loistava viikonloppu, kai sen voisi vielä kerran sanoa. Tuntui vielä kaiken muun hyvän lisäksi vielä siltä, että se olisi lisännyt itsevarmuuttani yleisesti ainakin hieman. Mutta huomenna taas osastolle. Alf on norkoillut mesessä jo lähemmäs puolisen tuntia eikä ole avannut keskustelua kanssani, joten jääköön keskustelu sitten käymättä tänään, kun on niin myöhäkin ja voisi mennä jo nukkumaan.

Huomenna on myös kuvataideterapia. Huh. Jotenkin jo nyt huolettaa, että mitä piirrän silloin, kun olotilani on ollut niin epätavallinen viikonlopun jälkeen.