Jaa-a. Luin taas vaihteeksi tuon edellisen tekstin läpi ja tuli fiilis, että hitto, ehkä pitäisi kokeilla tuollaista mitä jo joskus aikaisemminkin sanoin, että kirjoittaisi pelkästään sitä, mitä ajattelee. Tuossa eilisessä oli vieläkin tunnelma. Tuntuu, että jes, kerrankin olen saanut jotain tuollaista pois pääni sisältä. Kerrankin onnistuin edes jotenkin näyttämään, millaista se on. Toisaalta sitten, nuo ikärajoitukset... Minusta tuntuu törkeän hölmöltä laittaa niitä blogiini. Ei blogissa kuulu olla ikärajoja. Kuka niitä edes noudattaisi? Minusta tuntuu, että oli ikärajaa tai ei, niin kaikki lukee ne kuitenkin. Sitten ihmiset järkyttyy. <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Taas kerran olen onnistunut saaman yhden pikkulukijan pois tolaltaan. Eikä ole edes ensimmäinen kerta. Lähinnä onnistun tässä hänen järkyttämisessään kai niillä K-18 –merkintäteksteillä, mutta hän sanoo, että niillä ole mitään tekemistä asian kanssa. Ei niillä K-18, jutuilla ole mitään väliä, vaan hän järkyttyy vain minun takiani. Olen aika skeptinen tuon suhteen. Tai siis nämä K-18 –jutut on erilaisia kuin jossain leffoissa. Jos nämä olisivat fiktiota, eivät ne olisi mitään kauheaa. Mutta ne eivät ole. Se todellisuus, se, että se olen minä, on osa sitä ikärajaa. Ja jos ihmiset eivät tietäisi, he eivät järkyttyisi. He eivät menisi tolaltaan.

 

En minä halua saada ihmisiä pois tolaltaan. Minä haluaisin vain, että saisin tämän blogin avulla purettua joitain ajatuksiani ja käsiteltyä niitä. Ja ehkä jopa mahdollisesti saada jonkun lukijan ymmärtämään edes hitusen ajatuksistani. Ei sillä, että tuo olisi paras tapa, mutta... Sillä on joskus vain vähän vaikeata.

 

Tänään pitäisi lukea taas biologiaa. Ei ole kirjoitusfiilis. Nukuttaa. Mutta ihan hyvä olo. Paitsi päätä särkee. Näin ihan mielenkiintoista untakin. Siinä oli joku kilpailu, että oltiin suuressa kaupungissa (no suuressa ja suuressa) ja piti löytää jonnekin paikkaan piilotettu esine. Sitä etsi kaksi tiimiä, minä olin toisen jäsen. Se oli jännä ja mielenkiintoinen. Meidän tiimillä oli sellainen joku nörttityyppi, johon saattoi saada yhteyden jollain hämärällä kännykäntapaisella laitteella (mutta siinä oli videotoimintokin) ja jolta saattoi sitten saada tietoja siitä, että mitä paikkoja on jo tutkittu ja hypoteeseja siitä, missä se esine saattaisi mahdollisesti olla.

 

No, sitten kun käytin ensimmäisen kerran tätä laitetta, niin se tyyppi sanoi, että se voi olla joko K-marketissa tai sitten... se oli joku hieno liikkeen nimi. Sellainen joku extreame-liike. Näin kuitenkin yhden vastustajan juoksevan juuri K-markettiin, joten ajattelin, että turha oli sinne mennä, kuitenkin se tyyppi löytäisi sen ensin, jos se olisi siellä. Olin yrittänyt kysyä, että missä se toinen liike on, kun en tiennyt, mutta tyyppi ehti katkaista jo yhteyden. Menin sitten kadulle ja kysyin yhdeltä vastaantulevalta naiselta, tiesikö hän, missä se liike on. Tämä nainen lähti sitten minun perääni ja lupasi auttaa sen esineen etsimisessä. Sännättiin sinne paikkaan ja etsittiin ja etsittiin, mutta ei löydetty ja sitten mentiin luovuttaneina kauppakeskukseen.

 

Siellä minä sitten otin uudelleen yhteyden siihen nörttityyppiin. Hän sanoi, että me oltiin ensimmäinen porukka, joka oli ottanut yhteyttä sen jälkeen, kun hän oli saanut selville, että se etsittävä esine oli jätteidenkäsittelylaitoksella. Selitin sille minun kanssani olevalle naiselle, että nyt meidän oli oltava nopeita, koska tiedettiin, että se esine oli jätteidenkäsittelylaitoksella ja että olisi vain ajankysymys, koska toinen tiimi saisi tietää sen myös. Silloin vilkaisin alas. Me oltiin sellaisella porrastasanteella ja alapuolella oli kahvila. Siellä olivat herra Aksu, NN ja herra MR. Melkein kirosin ääneen, kun tajusin, että he olivat siinä vastajoukkueessa ja että olin kailottanut juuri kovaan ääneen sen esineen sijainnin. Tietysti he olivat sen kuulleet.

 

Minä ja se nainen säntäsimme juoksuun, mutta hän olikin muuttunut yhtäkkiä Merryksi. Sovittiin, että pysytään piilossa ja yritetään mennä mahdollisimman nopeasti sinne jätteidenkäsittelylaitokselle. Nähtiin vilaukselta, että toisen joukkueen tyyppejä seurasi meitä ja sovittiin, että jatkettaisiin yksittäin. Minä sukelsin piiloon ostoskärryrivin taakse ja juoksin niiden takana kohti McDonald’sin henkilökunnan uloskäyntiä. Sitten kuitenkin herra Salainen Ystävä yhtäkkiä ilmestyi viereeni rullaten sellaisella pyörällisellä toimistotuolilla ja sanoi, että sillä pääsi paljon nopeammin. Hän oli vastajoukkueessa.

 

Sitten T. Toukka syöksyi takavasemmalta ja kamppasi minut. Merry oli saatu myös kiinni ja hänet tuotiin samalle paikalle. Myös muita sen toisen joukkueen tyyppejä kerääntyi siihen. NN ja hänen kaverinsa eivät olleet siinä. Yhtäkkiä kyse olikin Pyhän Graalin etsimisestä. T. Toukka kysyi, että miksi me halusimme ehdoin tahdoin pilata heidän uskontonsa. Merry selitti, että hänestä kaikkien ihmisten tuli uskoa niin kuin hän uskoo, sitten hänellä ei olisi ongelmaa. Minä sanoin, että minulle oli ihan sama, mihin ihmiset uskoisivat, kunhan eivät vain vahingoittaisi ketään. Ja sitten sanoin, että heidän uskontonsa vahingoitti ihmisiä esim. homovastaisuudella ja muulla suvaitsemattomuudellaan. Sitten heräsin.

 

Unen loppu oli aika lattea. Olisi ollut paljon siistimpää, jos kyseessä olisi ollut oikea kilpailu, eikä siihenkin olisi taas tarvinnut sekoittaa uskontojuttuja. Näkee kuitenkin, että näköjään aivoni haluavat jostain syystä käsitellä sitä uskontojuttua. Minua se ei näin hereillä oikeastaan enää vaivaa. Eilinen juttelu Nanin kanssa sai minut unohtamaan oikeastaan koko jutun. En sano, etteikö sillä olisi enää väliä (se on täsmälleen yhtä tärkeä asia minulle edelleenkin), mutta minä vain unohdin sen. Ei minun tarvitse ajatella sitä, eihän? Ja Nanin reaktio sai minut yhä enemmän ajattelemaan, että NN ei uskoisi.

 

Varmaan täällä blogissa ihmiset on saaneet NN:stä jotenkin... No, erilaisen kuvan, minkä hänestä saisi kuin esimerkiksi jos hänet näkisi IRL. Niin kuin jos vertaa minun ja Naninkin mielikuvia hänestä, niin vaikka Nankin on kuullut NN:stä minulta paljon, niin hän on myös nähnyt hänet monen vuoden ajan IRL. Mietin tuotakin eilen. En minä tiennyt, että Nan näkee NN:n noin. Ajattelin, että kaikkihan hänet näkee niin kuin minäkin. Tai ainakin Nan, jolle olen niin paljon selittänyt. Tai siis, minä en käsitä, miten Nan ei ole voinut kuulla hänen puhuvan kuin pari kertaa, ainahan NN selittää kauheasti jotain. Ei vain tunneilla, vaan muutenkin. Okei, ei ehkä kauhean kovalla äänellä, eikä erityisesti kenellekään, mutta hän sanoo aina välillä jotain. Jos nyt pitäisi selittää, mitä hän puhuu, niin en osaisi sanoa sitä. Kun yritän muistella, mitä kaikkea hän on puhunut, niin ei tule mieleen suunnilleen mitään. Kun hän pelaa jenginsä kanssa korttia, hän puhuu. Kai. Hän höpöttää omiaan.

 

Tai sitten se, miten me vertailtiin Mitchiä ja NN:ää. Nan kertoi Mitchistä kaikkea, mitä minä en ole edes ajatellut. Ei pidä tukkaa silmillä suunnilleen ikinä, puhuu kovaan ääneen ja paljon, nauraa kovaan ääneen ja paljon, on kavereidensa kanssa joka paikassa. Ja kuulemma myös joskus katsoo jotenkin jollain tavalla, että hänen kulmakarvansa menevät kummalliseen asentoon, se Nanin selitys meni vähän ohi. Ja kun minä selitin Nanille, mitä minä Mitchistä olen huomannut, niin sen, että hänellä on melkein täsmälleen samanlaiset silmät kuin NN:llä ja sama hiusväri. Nan sanoi, että hän ei ole huomannut tuota: ei hän ole nähnyt NN:n silmiä kuin silloin kerran, kun tämä katsoi häntä niin vihaisesti kuin kukaan vain voi.

 

Okei, minäkin olen nähnyt sen NN:n hypervihaisen katseen, mutta en ikinä suunnattuna itseeni. Paitsi kerran sekunnin murto-osan, kun NN mulkoili äärettömän vihaisesti ja sitten ärtyneenä käänsi katseensa ja se osui minuun. Joo, se hetki on jotenkin jäänyt minun mieleeni. Ei sen vihaisen ilmeen takia, vaan siksi, että ensiksi oli se vihainen ilme ja sitten hän siirsi katsettaan ja kun meidän katseet kohtasi, niin tyyppi melkein säpsähti ja ne kaikki viha-ilmeet katosi silmänräpäyksessä. Se näytti kummalta. Tietysti tuli ihan kiva fiilis siitäkin, että tyyppi ei katsonut minuakin sillä inhoavalla katseellaan.

 

Niin ja kun Nan ei ole nähnyt paljon NN:n silmiä, niin minä kyllä olen. Nan sanoo, että NN pitää tukkaa silmillään vieläkin, mutta ei minusta. Ei hänen silmiään pitäisi olla yhtään vaikea nähdä. Mutta siitä ollaan Nanin kanssa samaa mieltä, että NN ei naura. Jos hänen pikkuveljensä nauraa äänekkäästi, niin NN ei naura ollenkaan. Tai jos hän nauraakin, niin se on sellaista... Äänetöntä. Tai sillä lailla. Hän nauraa kyllä joskus, mutta siitä ei kuulu mitään ääntä. Jotenkin älytön tapa selittää sitä, mutta sellaista se hänen naurunsa on. Tykkään siitä. Hän hymyileekin kivasti. Mitchin hymy on jotenkin paljon ei-kivempaa. En edes muista sitä. NN:n hymy on sen sijaan sellaista... Hampaat näkyy ja juuri oikein ja se on vain niin... Törkeän kaunis hymy. Sellainen puolivirnistävä.

 

Ja hänen silmänsäkin ovat mahtavimmat mitä olen ikinä nähnyt. Joo, varmaan kaikki sanovat noin sen pojan silmistä, josta pitävät, mutta NN:n silmät ovat minun mielestä vielä sitäkin suurempi poikkeus. Sellaiset silmät mitä hänellä on yhdistettynä siihen tapaan, miten hän niitä käyttää. Hänellä on sellaiset isot tummanruskeat silmät. Ja ne liikkuu koko ajan. Siis koko ajan. Hän pälyilee jatkuvasti ympärilleen ja se näyttää jotenkin jännältä ja söötiltä. Hän tekee silmillään paljon. Jotkut ihmiset eivät edes ajattele silmiään lainkaan, vaan pelkästään katsovat niillä, mutta NN selkeästi ajattelee ja käyttää niitä paitsi näkemiseen, myös näyttääkseen itse joltain.

 

On tyhmiä selityksiä. Ei niistä voi kuitenkaan mitään kuvaa saada. Ja mitä väliä. Sanoi jo ei. Tyhmää muistella, etenkin kun pitäisi opiskella biologiaa. Ja eihän minun pitänyt olla edes kirjoitusfiiliksellä. Nääh.