Päivän Amia-kommentti<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Amia: *lukee lapsille suunnatusta heitto-ongesta* "'Fishing Kids'. Kalastetaan lapsia."

 

***

 

"Ne, jotka pitävät spekulointiasi typerinä, ovat luultavasti kadonnet blogistasi ajat sitten."

 

Täytyi laittaa tuo lainaus. Olen miettinyt kauheasti tuota, että miten paljon minun olisi suotavaa spekuloida NN:n suhteen vai pitäisikö minun jättää se kokonaan. Ihmiset varmaan ajattelee, että olen ottanut tämän NN&pakit –jutun paremmin kuin olisi etukäteen ehkä ajatellut, mutta minusta on aivan liian aikaista sanoa vielä. No sitten se on tietysti selkeää, kun olen muuttanut jo opiskelemaan, mutta etenkin tämä aika ylioppilasjuhliin on luultavasti melkoista pyörittelyä minun osaltani.

 

Ei, en aio tehdä enää mitään NN:n suhteen, haluan vielä korostaa sitä. Minussa ei ole missään synkimmässäkään pään sopukassa sellaista osasta tai kuiskausta tai mitään, joka sanoisi, että se on hyvä idea ja että niin pitäisi tehdä.

 

Mutta mitä tehdä toivon suhteen? Mitä tehdä sen suhteen, että hän on osa ajatuksiani? Tämän suhteen olen kauhean hukassa. Mitä nyt olen miettinyt, niin varmaan minä yritän olla vähemmän radikaali ja olla yrittämättä sellaista äkkimuutosta, että kokonaan leikkaisin NN:n irti kaikesta, enkä puhuisi hänestä enää ikinä, enkä katsoisi häneen enää ikinä, enkä sallisi itseni ajatella häntä enää ikinä muuten kuin neutraalisti.

 

Hänen näkemisensä koulussa on hankalaa. Minä olen vieläkin hermona sen suhteen, mitä hän ajattelee. Joo, hän sanoi "ei", joten sen suhteen tiedän hieman, mutta minä en tiedä, miten hän minusta ajattelee. Mitä hän ajattelee siitä, että pyysin häntä ulos, paitsi että se tuli yllätyksenä. En ole katsonut häneen, en vain ole pystynyt. Hän tietää liikaa. Sellaisia ihmisiä, jotka eivät tiedä sellaisia ajatuksiani, joita ei yleisestikään tiedetä, on ihan helppo katsoa. Mutta sitten joku tällainen, NN tietää jotain, mitä muut meidän koulun abit ei. Harvat ihmiset ylipäätänsäkin tietävät, mitä mieltä minä heistä olen. Minä en kai kauheasti tykkää ihmisten tietävän. Nankaan ei varmaan tiedä, miten tärkeä hän on minulle. Kun ihmiset näkevät minut, he eivät välttämättä kuitenkaan tiedä, mitä minä pääni sisällä heistä ajattelen. Pidänkö minä heistä, vai enkö pidä, vai jotain siltä väliltä?

 

Hyvin harvat ihmiset tietävät. Tähän hätään ei tule mieleen oikein ketään, jolla uskoisin olevan selkeän käsityksen siitä, mitä minä tästä henkilöstä ajattelen. Niin siis paitsi NN. Joo, varmaan näen omiani, mutta pelkästään sekin, että minä tiedän, että NN tietää, on jotenkin... Se saa minun oloni sellaiseksi, että minä en voi suojautua häntä vastaan. Muille voin näytellä, olla kuin aina ennenkin, aivan kuin en tuntisi mitään erityistä yhtään ketään kohtaan, mutta NN tietää nyt. Kuulostaa tosi dramaattiselta näin ilmaistuna, mutta vähän tuohon suuntaan. Tuntuu pelottavalta katsoa häneen ja tietää, että hän tietää.

 

Tietysti hänenkin suhtautumisensa on suuri kysymysmerkki. Minä en ole katsonut häneen erityisesti, mutta silloin kun olen, niin hän ei ole vahingossakaan vilkaissut minuun. Minä olen aakkosjärjestyksessä paljon ennen häntä, joten kirjoituksissa pääsen saliin ennen häntä. Ehdin paikalleni istumaan ja ehdin rauhassa olla siinä tovin, ennen kuin NN tulee saliin. Tähän mennessä olen istunut aina takarivissä, kun NN on ollut kirjoituksissa. NN on istunut aina pari paikkaa edempänä. Kun hän on ollut kävelemässä paikalleen, niin olen vilkaissut häntä  hieman mahdollisimman huomaamattomasti: tyyppi on pitänyt katseensa tiiviisti lattiassa. Melkein niin tiiviisti, että olen ihmetellyt, miten hän on pystynyt olemaan törmäilemättä pulpetteihinsa ja löytämään omalle paikalleen. Vaikka olenkin vältellyt hänen katsettaan, niin kertaakaan ei ole tullut edes mitään melkein-tilannetta. Siitä voisi päätellä, että hänkin välttelee minun katsettani.

 

Nyt alkaa spekulointi- ja pyörittelyosuus. Voi luoja, miten minä olenkaan kaivannut sitä. Jotkut tekevät palapelejä tai ratkaisevat sudokuja, mutta minä ylianalysoin ihmisten käytöstä ja pohdin mahdollisia taustasyitä. Hulluilla on halvat huvit – idiooteilla ilmaiset – mielisairaille maksetaan. Ei minulle makseta tästä, mutta en myöskään maksa, joten kai sovin sitten tuohon idiootti-kategoriaan.

 

Eli, jos NN välttelisi katsettani, niin miksi hän tekisi niin? Joo, monia mahdollisia syitä, vaikkakin osa paljon todennäköisempiä kuin osa. Mutta mitä nyt olen miettinyt, niin löydän viisi mahdollista edes jotenkin järkeenkäypää vaihtoehtoa:

 

1. Tyyppi ei välttele minua, vaan ei vain kiinnitä huomiota, koska on unohtanut jo koko jutun.

2. Tyyppi muistaa tilanteen, mutta on kiusaantunut siitä, että pyysin häntä ulos, eikä hän halua katsoa minuun, jotta en saisi vain mitään väärää kuvaa, että hän välittäisi ja että en eläisi siinä uskossa, että hän pitää minusta, koska hän ei pidä.

3. Tyyppi on nolostunut. Hän ei tiedä, mitä tehdä ja välttely ei ole mikään tarkkaan valittu juttu, vaan jotain, joka tapahtuu melkein itsestään, koska hän ei tiedä, miten minuun pitäisi suhtautua.

4. Tyyppi on vieläkin hämillänsä siitä, että minä pyysin häntä ulos, koska se tuli ihan puskasta ja nyt hän yrittää jotenkin sulatella asiaa ja järjestellä asioita mielessään ja miettiä sitä, mitä hän minusta ajattelee, eikä hän halua katsoa minuun, koska ei halua minun sekoittavan hänen ajatuksiaan.

5. Tyyppi luulee, että on jotakuinkin murskannut minun sydämeni ja että minä suunnilleen vihaan häntä nykyisin sen takia, ja että minä välttelen hänen katsettaan sen takia, että tunnen vihaa häntä kohtaan, eikä hän halua katsoa minuun ja nähdä sellaista, vaan ajattelee, että haluan vain olla rauhassa ja että en halua hänen katsovan minuun.

 

Hitto. Spekuloikohan hän koskaan sitä, mitä minä ajattelen ja miksi minä käyttäydyn niin kuin käyttäydyn, tai onkohan hän pyöritellyt mielessään menneitä ja yrittänyt miettiä, että mikä kaikki, mitä olen tehnyt, on ollut merkki siitä, että minä pidän hänestä, mutta jonka hän on vain tulkinnut väärin.

 

Hankin lisää Nightwishin musiikkia tänään. Aika köyhää: ostin itse synttärilahjan itselleni. Äiti sanoi, että antaa minulle syntymäpäivänäni vähän rahaa. Eikä mitään ole suunnitelmissa teh päiväksi. Täytän 19, joka tuntuu muuten kauhean paljolta, mutta se päivä on minulle vain ihan tavallinen tiistai. Silloin ei tule edes telkkarista mitään. Nanillakin on silloin koulua, kuten myös seuraavana päivänä. Enkä minä saa edes lahjaa äidiltä. Sanoi laittavansa vähän rahaa tililleni. Kiva. Minä olen jopa melkein itsekin unohtanut sen. Jotenkin outoa. Oli kiva, kun silloin pienenä oli aina kauhea hössötys. Nykyään syntymäpäivä on vain yksi päivä muiden joukossa.

 

Mutta kuitenkin, etsin Nightwishin levyjä Oceanborn ja Century Child, mutta löysinkin sitten levyjä, joissa oli sininen tarra, jossa luki: "Official Collector's Edition". Ne oli vielä uutuuksien joukossa, joten minä tietysti katsoin, että mitäs hittoa. Kävikin sitten ilmi, että ne oli jotkut erikoisversiot, joissa oli kaikenlaista ylimääräistä. Kaikenlaisia Live-nauhoituksia ja kaikkea. Ja niissä CD-levyjen pinnassa oli myös bändiläisten nimikirjoitukset. Ei tietenkään aidot, vaan sellaiset tietokoneella siihen laitetut, mutta oli hienoa. Joten ostin ne kolme CD:tä, joita minulla ei niistä vielä ollut: Century Child, Oceanborn ja Over The Hills And Far Away –single, jossa oli kuitenkin myös pari muuta biisiä ja sitten live-juttuja ja vielä Over The Hills And Far Away –musiikkivideo.

 

Olen minäkin. Sentään on vielä osiossa Soundtrack enemmän musiikkia kuin muissa, mutta sitten tulee pelkkä Nightwishin musiikki: 10 tuntia. Ja minulla on nyt siis kahdeksan levyä (tai yhdeksän, jos DPP:n instrumentaali lasketaan). Jotenkin outoa. Minä en ole kauheasti ostellut levyjä koskaan, kun en tykkää melkein mistään musiikista, mutta sitten yhtäkkiä törmäänkin tähän bändiin, johon rakastun totaalisesti. Ennen en sietänyt mitään vokalistimusiikkia, mutta nykyisin Nightwish menee. Syväanalysoin niitä lyriikoitakin, katson haastatteluja, soitan itse pianolla joitain biisejä ja yritän selostaa omia tunteitani lyriikkalainausten avulla.

 

Huh huh. Ei tällaista olisi minustakaan pari vuotta sitten uskonut. Ei sillä, olen kai ollut aika metalliin taipuvainen ihan mielenlaatuni ja asenteeni takia, mutta kuitenkin. Minä olen joskus ennen Nightwishiin hurahtamista maininnutkin siitä täällä jotain... Haa! "Tämän hetken hittibiisi: Walking in the Air. - - Se on niin nätti biisi. Nightwish on tehnyt siitä kaiketi jonkinlaisen vaihtoehtoisen (=raiskatun) version. Hmph." Minä ja minun hieno asenteeni. Mutta kai se osoittaa vain, että ihmiset muuttuvat. Minäkin muutun. Ja toivottavasti myös edes hieman parempaan suuntaan.

 

En ole kuunnellut vielä paljon mitään niistä uusista biiseistä. Tänään pitäisi lukea törkeästi kemiaakin. Ja eilen latasin Nighwishin orkesteri-versioita. Joku Nightwish-vaihe sillä taas on. Ja tuossa alla on ne minun uudet hienot hankintani!

 

 

Minulla on tapana, että otan ne kansilehtiset aina irti. Kuuntelen musiikkia pääasiassa koneella, joten on älytöntä, että niitä kansilehtisiä pitäisi niissä CD-levyjen kansissa, joita minä en kanssa melkein ikinä käytä. Paitsi tietysti ajaessani autolla. Eikä silloin voi lukea lyriikoita, niin parempi vain, että ne on kasassa tässä koneen vieressä, että siitä voi sitten katsoa. Ja onhan niissä hienoja kuviakin ja voi yrittää etsiä yhtäläisyyksiä niistä kansista.

 

Ja mistä minä tykkään erityisesti, on se, että Nightwishin biisit ja kansilehtiset ja albumien nimetkin ovat niin symbolisia ja monitulkintaisia, ja kun Tuomas Holopainen ei suostu edes selittämään niistä mitään. Ja sitten ne voi siitäkin syystä raa'asti tulkita niin kuin itse haluaa ja liittää niitä lyriikkapätkiä omaan elämään ja omiin tunteisiin. Paitsi että on noissa versioissa ne Tuomas Holopaisen alkusanat. Tiedä sitten, ovatko ne kaikissa versioissa vai vain näissä, mutta äärettömän mielenkiintoisia. Ja törkeän tosia.

 

"Losing faith and love is bearable, losing hope is the end of everything."