Oli taas pitkästä aikaa mielenkiintoinen yö, kun näin niin paljon erilaisia unia, jotka vielä muistankin melkein kaikki. Ne ovat kuitenkin melko tavallisia, joten en viitsi turhaan tunkea niitä tuonne Unipäiväkirjaan.

No, ensimmäinen uni oli sellainen, jossa olin jossain maatilalla. Koko meidän perheemme oli siellä (ainakin äiti ja veli, en isästä tiedä). Siellä oli myös kissa, joka osasi puhua ja kirjoittaa ja joka tuli hyvin toimeen veljeni kanssa ja kirjoitti tälle ystävällisiä lappuja. Veljeni näki paljon vaivaa lukeakseen ne ja sitten sen jälkeen hän heitteli ne ympäriinsä, jotta tuuli levittäisi ne ja kaikki saisivat lukea ne. Minä yritin kerätä niitä lappuja ja lukea niitä, mutta se kissa keräsi ne paljon nopeammin. Ja jos ehdimme saman lapun ääreen samaan aikaan ja minä sain sen ensin käteeni, niin sitten se kissa iski kyntensä suoraan minun käteeni.

Se oli hauskaa. Minusta oli kivaa, että veljeni oli löytänyt vihdoinkin kaverin (vaikka kissa olikin hieman ylimielinen). Sitten kerran, kun veljeni heitteli taas niitä pikkulappuja, minä säntäsin yhden lapun perään. Kissa sai sen ennemmin, mutta hänellä oli tapana piilottaa ne aina samaan paikkaan. Sitten kävi kuitenkin niin, että hän pudotti lapun, eikä huomannut sitä. Kukaan ei huomannut sitä, ennen kuin kissa sanoi siitä itse. Sitten me molemmat lähdimme hänen jälkiään takaisin ja kilpailimme siitä, kumpi saa lapun ensin. Minä näin lapun ensin ja sain sen käteeni, ja siten kissa taas iski kyntensä käteeni. Minä kuitenkin pidin itsepäisesti lapun ja sain riuhdottua kissan irti. Luin lapun, mutta en muista mitä siinä luki. Käsiala oli ainakin aika epäselvää.

Sillä välin kissa meni etsimään muita lappuja. Hän käveli jollekin hiekkakuopalle ja alkoi tonkia siellä. Sitten yhtäkkiä jostain kolosta tuli saukko, joka luuli kissaa ilmeisesti joksikin syötäväksi. Se raapi kissaa ja minä nauroin ja sanoin kissalle, että tuntuiko se nyt kivalta. Ajattelin, että saukko päästää kissan irti, kun huomaa, että se on kissa, mutta ei se päästänyt. Minä aloin hätääntyä ja yritin potkia saukkoa, jotta se päästäisi kissan irti. Kissa uikutti ja valitti ja huusi apua. Ja sitten kuului yhtäkkiä kauhea kuvottava NAPS, kun saukko puri kissan selkärangan poikki. Se oli ihan hirveää, kun katsoin, miten saukko raahasi vielä sätkivän kissan pesäänsä ja minä tiesin, ettei mitään ollut enää tehtävissä.

Sitten minä heräsin ja kun heräsin, minä puristin etusormea ja peukaloa yhteen. Juuri samalla lailla kun minä puristin sitä lappua siinä unessa. Vaikka sen ei pitäisi olla mahdollista, koska unessahan ihmisen pitäisi olla vähän niin kuin halvaantunut, jotta hänen ruumiinsa ei toimi unen määräämällä tavalla.

Toinen uni oli jotenkin epäselvempi ja katkonaisempi. Se alkoi siten, että olin jossain vieraassa talossa, jossa oli paljon ihmisiä ja televisiosta tuli Uuno Turhapuroa. Katselin sitä hetken, mutta lähdin sitten vaeltamaan ympäri taloa. Yhdessä huoneessa oli luokkalaisiani poikia (en muista kaikkia, vain herra V:n ja NN:n) ja minä menin katsomaan mitä he tekivät. He tekivät musiikinesitelmää jostain bändistä. Istuin lattialle ja luin siitä pätkän. Sitten kysyin heiltä, mollasivatko he pelkästään sitä bändiä, vai onko heillä jossain sitä esitelmää lisää. Herra V tuli selittämään minulle, miten he kehuivat bändiä ja näytti loput esitelmästä. Sitten lähdin huoneesta ja koko talon kaikki ihmiset tulivat perässäni, koska oli alkamassa kokous, johon kaikkien tuli osallistua.

Istuimme kaikki paikoillemme ja yhtäkkiä se olikin muuttunut menneisyydeksi se aika. Minä istuin eturivissä ja kaikilla oli sellaiset vanhanaikaiset vaatteet. Salin takaosan ovesta tuli mies, joka talutti herra JuKia. JuK oli hänen poikansa ja sokea. Mies oli tullut pyytämään kokouksen ihmisiltä rahaa, jotta voisi ostaa pojalleen lääkkeitä, koska tämä oli sairas, eikä heillä itseillään ollut varaa lääkkeiden hankkimiseen. Minäkin kaivoin kukkarostani hieman rahaa ja lähdin viemään niitä tälle miehelle.

Silloin saliin astui kuitenkin iso tummatukkainen mies, jota minä pelkäsin. Kaikki pelkäsivät. Hän kysyi JuKin isältä, oliko tämä taas kerjäämässä rahaa niiskuttavalle pojalleen. Minä olin juuri silloin antamassa rahojani JuKin isälle, ja mies kääntyi katsomaan minuun päin. Hän kysyi, olinko kerännyt kesällä talteen kaikki salaattini hänen kaneilleen. Minä kumarsin hänelle peloissani ja takeltelin, että sato oli ollut huono. Minulla oli kasviskori mukana ja näytin hänelle salaatinlehtiä. Sanoin, että ne, missä oli vähemmän vihreää, olivat talviruoaksi ja vihreämmät syksy- ja kevätruoaksi. Ajattelin, että mies suuttuu, koska ne salaatinlehdet olivat ihan nahistuneitakin, mutta hän ei sanonut enää mitään ja minä menin takaisin paikalleni.

Sitten tuli tanssiosuus. Se oli jokinlainen perinne, että koko sali muodostaa ison piirin ja tanssii sitten siinä musiikin mukaan. NN oli tanssissa mukana myös ja minua ärsytti, että hän oli ihan piirin toisella puolella. Sitten tanssi loppui ja palattiin kokouksen pariin. En muista lainkaan, mitä siinä käsiteltiin, mutta sitten tuli taas yllättäen uusi tanssiosuus. Tällä kertaa minulla oli strategisempi suunnitelma ja liikuin matemaattisesti oikeaan suuntaan. Minä istuin etupenkissä ja NN takapenkissä, mutta silti meidän väliimme tuli vain yksi ihminen. Ja sitten sekin ihminen meni joidenkin muiden mukana siihen piirin keskelle tanssimaan ylihauskasti ja minun täytyi ottaa NN:ää kädestä. Eikä minun oma käteni ollut edes niin kylmä mitä normaalisti, joten minun ei tarvinnut hävetä silmiä päästäni.

Sitten tanssi loppui ja kokous loppui samalla. Minä ja NN jäimme juttelemaan, mutta sitten minä katsoin maahan. Maassa oli matto, mutta maton alta pilkisti valoa. Minun oli pakko siirtää mattoa takaisin paikoilleen, koska jotenkin tiesin, että jos ne, jotka siellä alla olivat, huomaisivat sen, ne tulisivat sieltä ylös. Kuitenkin luonnollinen uteliaisuuteni otti voiton ja istuin lattialle. NN kysyi ihmetellen, että mitä ihmettä minä oikein teen. Kurkistin maton alle ja näin suunnattomia valaistuja kiveen louhittuja käytäviä. Tiesin, että olin yksi harvoista ihmisistä, jotka olivat nähneet sen, koska tiesin (jotenkin ihmeessä), että se, mitä katsoin, oli yksi harvoista sisäänkäynneistä sinne alapuoliseen maailmaan ja että se oli auki vain tiettyyn kellonaikaan tiettynä päivänä ja vain tietyn hetken. Sanoin NN:lle, että siellä oli huikeita käytäviä ja että siellä oli kokonaan toinen maailma.

Sitten alkoi kuului ampiaisten surinaa. Ne tulivat sieltä käytävästä. Yritin vetää maton takaisin paikoilleen, mutta ne tunkivat itsensä pienistäkin raoista. Lopulta niitä oli kokonainen parvi ja kaikki ihmiset juoksivat kauhuissaan ympäriinsä. Minä yritin suojautua jollain pienellä peitolla ja torjua ampiaisten pistoja. Kun juoksin turvaan, kaappasin mukaani jonkun pikkutytön (joka näytti ihan siltä, miltä minä näytin pienenä) ja suojasin häntä peitolla myös. Hän sanoi minulle, ettei minun tarvitsisi pelätä, koska eivät mehiläiset tekisi mitään pahaa. Sitten sanoin hänelle, että ne eivät olleet mehiläisiä, vaan vaarallisia ampiaisia.

Lopulta ampiaiset menivät takaisin sinne, mistä ne olivat tulleetkin ja se iso tummatukkainen mies oli raivoissaan. Hän kysyi, kuka oli päästänyt ampiaiset vapaaksi. Minä olin äärettömän kiihtynyt ja unohdin pelätä ja sanoin, että ne olivat tulleet salaisesta tiestä, joka vei toiseen maailmaan. Kaikki kuuntelivat minua ihmeissään ja katselivat minua innostuneina. Se mies yritti saada minua hiljenemään, mutta minä selitin kovaan ääneen koko salille, mitä olin äsken nähnyt ja kävelin kohti sitä matonnurkkaa, jonka alle olin kurkistanut. Nostin mattoa, mutta käytävä, joka siellä oli ollut, oli kadonnut. Sen sijaan siellä oli vain lattiaa, sekä kolo, joka oli ilmetty ampiaispesä. Se mustatukkainen pelottava mies sanoi minulle, että voisin yrittää vähän miettiä ennen kuin auon päätäni ja suollan ilmoille älyttömiä valheita. Sanoin, että se käytävä oli ollut siellä.

Tajusin kyllä, mitä oli tapahtunut. Ampiaiset olivat hälytysjärjestelmä. Ne toisen maailman asukkaat olivat soluttautuneet meidänkin joukkoomme ja tarvitsivat siksi niitä salaisia käytäviä maailmojen välille. Katselin ympärilleni ihmisiin, jotka alkoivat lähteä närkästyneinä pois. Joukossa oli kuitenkin myös ihmisiä, jotka katsoivat minuun hetken juuri sillä tavalla, että tiesin heidän olevan niitä, jotka oikeasti tiesivät, mitä maton alla oli ollut. Ja sitten uni loppui.

Kolmas uni liittyi Kylämiittiin. Oli joku suurempi tapahtuma, jossa järjestettiin myös kyläläisten miitti. Minä en ehtinyt sinne alusta, mutta äitini oli siellä ja Nan myös. Kun tulin sinne sitten kun vihdoin ehdin, ei kyläläisiä näkynyt enää missään. Kysyin Nanilta, oliko hän nähnyt heitä. Nan sanoi nähneensä ja jopa puhuneensa heille. Äitini tuli sanomaan myös, että osa niistä miittaajista oli näyttänyt aika epäilyttäviltä ja sellaisilta ihmisiltä, joista minä en taatusti pitäisi (äiti tekee tällaisia johtopäätöksiä päivittäin).

Sitten hän sanoi, että joukossa oli näyttänyt olevan myös joitakin minua vanhempiakin ja sitten hän kysyi, että olivatko hekin kyläläisiä. Sanoin, että kylässä oli ainakin pari minua vanhempaa: yliopistojengi ja sitten heidän lisäkseen vielä pari muuta. Äitini sanoi, että yksi niistä oli ainakin ollut täysi idiootti ja sanoi, että en saisi mennä miittiin, johon se ihminen tulee. Hän sanoi, että se ihminen ei ollut pysynyt hetkeäkään paikoillaan, vaan riehunut ympäriinsä ja puhunut koko ajan kovalla äänellä. Minä ärsyynnyin ja sanoin äidilleni, että kaikki kyläläiset ovat mahtavia tyyppejä ja sitten äitini jätti aiheen siihen.

Menin etsimään itselleni paikan ja katselin sitten ympärilleni ja mietin, ketkä olisivat kyläläisiä. Edessä oli joitakin, koska siinä oli joku ryhmälaulusysteemi, joka esiteltiin kyläläisten karaokelauluna. Eli ehkä viisi tai kuusi kyläläistä lauloi yhteen mikrofoniin ilman musiikkia ja minä ihmettelin, että keitä he olivat, koska en ollut koskaan nähnyt heidännäköisiään edes miittikuvissa. Sitten lavalle astui Panu Larnos ja veti saman biisin musiikin kanssa. Sitten se tilaisuuden vetäjä sanoi, että se meni paljon paremmin kuin Idols-kilpailussa, jossa hän oli laulanut saman biisin ja ilmoitti sitten yleisölle, että sitä kyseistä kappaletta oli myytävänä nyt jossain kojussa. Uni loppui.

Minä pidän unista, vaikka ne eivät aina olekaan niin kovin hyviä. Nämäkin lasketaan suhteellisen hyviksi uniksi (paitsi ei ensimmäistä), koska ne eivät saaneet minua herättyäni hysteeriseksi. Kyläuni oli kuitenkin suureksi harmikseni melko tylsä. Ja se toinen uni ja se toinen maailma ja se käytävä maton alla... Minä olen ihan varma, että en keksinyt sitä itse. Sen täytyy olla jotain, mitä olen lukenut joskus tai katsonut televisiosta, mutta en vain kuollaksenikaan muista mitä.

Tänään on Kylän Keppigaala. Viimegaalan aikoihin olin juuri pitämässä Kylä-taukoa, joten en päässyt, mutta jos tällä kertaa... En usko, että pidän siitä, mutta varmaan yritän niellä sen ajatuksen ja mennä silti yrittämään nostattamaan sitä yhteishenkeä. *huokaus*