Niin joo, tässä nyt edellisestä kirjoituksesta lähtien olen katsonut vain Täydellisiä naisia DVD:iltä ja surkutellut. Olo on edelleen aika paska. Ja jo nyt on tullut yksi peruutus pikkujouluihin, joten näillä näkymin tulossa on vain Natalia. Nähtävästi kukaan ei halua tulla "hullun" ex-työkaverin järjestämiin pikkujouluihin.

Ja puhuin äidin kanssa potkuista ja mahdollisesta osastosta ja nyt on niin huono olo, että tuntuu, että voisi oksentaa pelkästään tästä ahdistuksessa. Rottahäkit on siivoamatta. Kaikki on tehtävä huomiseen mennessä. Vaikka mitään hienoja juhlia yhdellä vieraalla ei tulekaan. Olen myös pariin kertaan Facebookiin yrittänyt muotoilla jotain tästä uudesta paskasta olosta, jota aikaisempi perfektionisti-Amia ei voinut lainkaan myöntää. Ei edes töissä, kun olisi voinut päästä vähemmällä, kun pomo kysyi, oliko kaikki ok, kun nukuin ruokatunnilla työpöytäni ääressä.

On kuristava tunne ja itkettää. Tuntuu ettei se olo mene lainkaan ohi, kun miettii, miten vuorot olivat viikossa se yksi asia, joista minä nautin. Se oli se ilmapiiri ja muut ihmiset. Ei sellaista paskaa, mitä puhelintyössä.

Ai niin ja Nan laittoi viestin eilen tai toissapäivänä tai joskus. On ollut hektinen syksy, plaa plaa plaa. En ole vastannut. Melkeinpä nautin siitä, kun lopulta näen hänet ja sanon, että joo, en päässyt yliopistoon, on ollut todella rankkaa, ensin yritettiin irtisanoa laittomasti ja haukuttiin, sitten sanottiin että maksetaan kyllä, mutta ei tarvitse tulla töihin, nyt varmaan menen osastolle taas, kun on välillä ollut sellainen olo, että on tehnyt mieli hypätä bussin alle. Niin ja olenhan romahdellut vähän väliä, mutta sentään YSTÄVÄNI ovat olleet tukemassa minua, koska ilman heitä en olisi yhtään missään kunnossa.

Toivottavasti tajuaa tuntea olonsa edes hieman syylliseksi.