Tänään on Suomen itsenäisyyspäivä, joten sen kunniaksi kaivoin vanhan Sibelius-levyni jostain levykasan pohjalta ja kopioin Finlandia hymnin koneelle, josta se soi nyt parhaillaankin. Kuulin sen eilen koulussa kokonaiset kaksi kertaa. Ensin päivänavauksessa ja sitten itsenäisyyspäiväjuhlan näytelmän aikana. En ole oikeastaan ennen kuunnellut lainkaan Sibeliusta. Sain levynkin joskus 9-vuotiaana, ja vaikka pidinkin Beethovenin joistain biiseistä, Sibelius meni rankasti yli. Nyt Finlandiaa sentään kuuntelee.

Minä en itkenyt eilen. Voisi kai sanoa, että nyt olen taas hetkellisesti paremmassa kunnossa. Minä sitten vihaan kontrollin menetystä. Kun se menee, niin se menee kokonaan, mitään välimuotoa minulla ei tunnu olevan. Ja kai sen nyt ymmärtää jotenkin, miksi tunsin oloni niin kauhean angstiksi. Sen huomaa aina vasta jälkeenpäin. Mutta muutokset eivät ole ikinä sopineet minulle. Varsinkaan muutokset, joista en erityisemmin pidä. Stressi vaikuttanee asiaan myös, tai vaikkei vaikuttaisi, ei se ainakaan mitenkään helpota asiaa.

Ensin oli koeviikko. Sain elämäni ensimmäisen hylätyn. Sitten minun pitää opetella sormeni puuduksiin konserttibiisiäni, koska opettajani päätti ilmeisesti kokeilla, miten nopeasti pystyisin opettelemaan kappaleen konserttikuntoon. Näköjään sen sitten oppii neljässä viikossa. Viime viikolla en osannut sitä edes ulkoa vielä, joten se aiheutti ärsytystä. Sitten jakso vaihtuu ja pitää sopeutua uuteen lukujärjestykseen. Pitää sopeutua kaikkiin muutoksiin, mitkä tapahtuivat ilman, että niihin varsinaisesti olisin voinut vaikuttaa: TKK:n luopuminen pitkästä matikasta, fysiikasta ja mahdollisesti kemiasta, NN:n siirtyminen taakse opettajan toimesta, Nanin vähäinen näkeminen hänen kaikkien harjoitustensa ja kokoustensa takia, TSH käännytyksen täydellinen epäonnistuminen, epäonnistuminen ihmisten luonteenpiirteiden tunnistamisessa...

Kyllä, nyt kun olen tarkemmin asiaa ajatellut, NN:n siirtyminen taakse ei ollut minun syytäni, enkä olisi voinut mitenkään kovin järkevästi siihen vaikuttaa. No, paitsi ehkä käyttäytymällä vähemmän lapsellisemmin... Mutta me olemme tehneet usein paritöitä. Syynä on ollut kuitenkin jokaikinen kerta se, että opettaja on määrännyt meidät pariksi. Jotain on kuitenkin ilmeisesti haksahtanut, sillä opettajat eivät tee enää niin. Minä haluaisin olla vain NN:n kaveri, puhua hänelle joskus, mutta en minä taida osata sitä. Minulle on aina ollut kauhean vaikeaa luoda uusi ystävyyssuhde. Mutta ehkä NN tulee takaisin paikalleen istumaan seuraavalla kerralla. Hän otti tavaransa ja vei ne taakse, mutta kaksi ihmistä oli poissa. Ehkä siellä ei ole normaalisti tilaa. Ja jos on, niin minä keksin uuden keinon olla hänen ystävänsä. Eikä pelkästään hänen takanaan istuminen tee minusta yhtään sen enemmän hänen kaveriaan kuin jos hän istuisi jossain muualla. Siinä entisellä paikallani saatoin sentään virallisesti hyvän syyn katsoa häneen, aina kun hän laittoi tehtävämoniste pinkan taaksepäin minulle. Mutta ei kai kaverikäyttäytyminen voi niin vaikeaa muutenkaan olla...

Tänään tulee taas jokavuotinen Tuntematon sotilas. Se on klassikko, mutta en ole koskaan nähnyt sitä. En ole lukenut kirjaa, enkä oikeastaan edes tiedä siitä mitään. Tänään aion kuitenkin katsoa sen. Se yksi tyyppi siitä kirjasta tuli melkein Suurimmaksi satusuomalaiseksi. On siis ihmisiä, jotka vannovat tämän kirjan nimeen melkein samalla lailla kuin minä vannon TSH:n nimeen. Jos en pidä siitä, se ei ole huono, siinä on vain liikaa asioita, joita minä en ymmärrä.

Jep, olen miettinyt taas ihan liikaa sitä kahden Kyläläisen antamaan murska-arvostelua TSH:sta. Nyt kun olen rauhoittunut hieman, voin hyväksyä sen, että he eivät välttämättä pidä siitä, koska eivät tajua niitä kaikkia asioita. Asioita on kauhean vaikea tajuta, jos niistä ei löydä vertailukohtaa omassa elämässään. Voin hyväksyä sen, kenen tahansa pitäisi hyväksyä se. Mutta mitä tulee siihen mollaamiseen... "TSH ei ansaitse edes nollaa tähteä, koska sekin olisi sille liikaa." Sitä minä en hyväksy.

TSH on innoittanut tuhansia ihmisiä mitä erilaisimmilla aloilla. Fanit tekevät yhä pyhiinvaellusmatkojen kaltaisia retkiä J.R.R. Tolkienin haudalle ja nykyisin leffojen myötä Uuteen-Seelantiin, tämän maailman Keski-Maahan. Jotkut ihmiset lukevat kirjan kymmeniä tai jopa satoja kertoja, leffat kulutetaan melkein puhki, jotkut juhlivat jopa kirjojen juhlapäiviä... Ringer ei ole vain pelkkä sana, se on elämäntapa. TSH on heti Raamatun jälkeen maailman luetuin kirja. Vaikka minä en erityisemmin pidä Raamatusta ja sen sanomasta muutenkaan, en ikinä haukkuisi sitä. Kun pakotan itseni lukemaan sitä, tajuan, että se sama teksti, jota minä luen, on se sama teksti, joka saa ihmiset uskomaan johonkin korkeampaan ja pyhempään voimaan. Sitten muiden kirjojen mollaukset pitäisi hyväksyä tuosta vain? Miksi on niin eri asia mollata virallista uskontoa kuin jotain, mitä monet ihmiset pitävät Raamattuakin parempana elämänohjenuorana?

Niin. Vaikka ajattelen ja ajattelen, en voi ymmärtää tuota. Minä en voi hyväksyä sitä. En vain itseni vuoksi, vaan muidenkin Ringereiden vuoksi. Pitäkää lapsellisena, pitäkää typeränä, mutta minä en edes halua hyväksyä sitä. Enkä halua ymmärtää ihmistä, joka voi tuosta vain sanoa niin loukkaavasti.

Hyvää syntymäpäivää, Suomi.