Tänään oli ensimmäinen terapia sen perjantaisen hajoamisen jälkeen. Tuntui vain, että aika loppui kesken. Ja puhuin sunnuntaina Natalian kanssa ja se auttoi myös vähän. Natalia kysyi minulta, että eikö Lester ole ikinä sanonut mitään edes ohimennen, joka olisi viitannut hänen tyttöystäväänsä, ja minä sanoin, että ei ollut. Ja sitten minä tajusin ajattelevani, että hänen olisi kyllä pitänyt. Toki olisin voinut itsekin kysyä ja suurin osa tässä koko jutussa on vain minun itseni aikaansaamaa, mutta jos koko reilun kahden vuoden aikana kun olen tuntenut Lesterin, hän ei ole kertaakaan viitannut edes ohimennen tyttöystäväänsä, niin onhan se nyt ehkä vähän väärin minua kohtaan, etenkin jos hän on epäillyt, että minulla saattaisi olla tunteita häntä kohtaan.

Kun kaikki muut siinä meidän porukassa kyllä tekevät sitä jatkuvasti. Kun eihän sitä tarvitse tehdä mitenkään avoimesti tyylillä "mulla on tyttöystävä", vaan sanoa vaikka niin kuni Jyn nyt siellä baarissa, että hänen poikaystävällään on niin vanha mokkamaster että eihän siitä ole enää mihinkään, tai Ramona, että hän ja hänen tyttöystävänsä pelaavat yhtä peliä ja että se menee aina siihen että se hänen tyttöystävänsä turhautuu kun Ramona tapattaa heidät koko ajan. Jotain tuollaista pientä ohimennen, tai edes sanan "me" käyttöä jossain yhteydessä. Mutta ei, Lester on pitänyt kaikki viittaukset tyttöystäväänsä poissa keskustelusta. Vaikka se ei välttämättä liity vain hänen tyttöystäväänsäkään, kun silloin perjantaina kun oltiin kaksistaan hänen kanssaan tupakalla, hän kertoi jonkun jutun, että kun hän oli Puolassa ja joku tyyppi tuli sanomaan että jos pelaat hetken tätä meidän peliä niin me annetaan sulle Camel-tupakka-aski sen hänen LM:nsä tilalle. Olettaisin, että Lester ei ole ollut Puolassa yksin, mutta tuo on hyvä esimerkki siitä, että kun hän kertoo jotain juttuja, kaikki muut ihmiset loistavat poissaolollaan niissä keskusteluissa ja hän käyttää aina vain "minä"-muotoa.

On muuten ihan saakelin typerä juttu tuo tupakka-askin vaihtojuttu, mutta Lester vaikutti kauhean innostuneelta kertoessaan sitä. Mutta joo, olen nyt siis kai jossain väärin vihainen Lesterille, vaikka minun on erittäin vaikea tuntea sitä muutoin kuin ihan hetkittäin. Terapeuttinikin sanoi, että minun pitäisi saada siitä kiinni, koska muuten se kääntyy vain vihaksi itseäni kohtaan.

Mutta kai voi olla, että Lester pitää minusta ihmisenä. Olen nyt viikonlopun näitä juttuja pyöriteltyäni päässyt siihen tulokseen, että todennäköisesti hän ei vihaa minua, on vain jokseenkin välinpitämätön, mutta että olen hänen mielestään ihan ok ihmisenä, vaikka ei olekaan tuntenut mitään romanttista kiinnostusta minua kohtaan. Toki voi olla että olen kuvitellut sen niin kuin kaiken muunkin, mutta se on siitä huolimatta se tämänhetkinen tulkintani. Ja jotenkin kun mietin sitä perjantaita, tuntuu siltä, että hän ehkä kokee, että me ollaan ihan suht läheisiä tuttavia, joten koska minusta tuntui jo ennen sitä tyttöystäväpommia siltä, että hän ei olekaan lainkaan sellainen kuin olin kuvitellut, niin se tuntui oudolta. Koska nyt minulla on hänestä sellainen fiilis, että en ole tuntenut häntä lainkaan, ihan kuin olisin nyt vasta tavannut tämän oikean Lesterin, tuntuu osittain oudolta, että hän on jotenkin niin paljon tuttavallisempi minua kohtaan kuin niitä muita siinä meidän porukassa, vaikka käytännön tasolla me ei olla mitenkään läheisiä, kun en tiedä hänestä mitään.

Esimerkiksi kun käytiin tupakalla ensimmäistä kertaa sinä iltana, löysin kyllä tupakat laukustani melkein heti, mutta jouduin kaivamaan tulitikkuaskia paljon pitempään (tyypillinen naisten ongelma ettei laukusta löydy ikinä juuri sitä mitä etsii?), joten Lester kysyi, että tarvitsenko tulta. Sanoin, että minulla on kyllä tulitikut mukana ja jatkoin laukun kaivamista, mutta sitten Lester vain sanoi, että jos hän nyt kuitenkin sytyttää sen minunkin tupakkani. Ja toisella kerralla kun Harjoittelupaikkarohmukin oli tulossa tupakalle ennen kuin oli lähdössä kotiin, niin Lester meni edeltä ulos ja minä yritin saada hetken Harjoittelupaikkarohmun kanssa kysyäkseni että onko kaikki ihan jees. Joku nainen kuitenkin pysäytti Harjoittelupaikkarohmun siellä sisällä ja he jäivät hetkeksi juttelemaan, joten menin sitten kuitenkin ilman häntä ulos Lesterin luo. Lester oli jo sytyttänyt oman tupakkansa, mutta oli valmiina sen sytkärinsä kanssa sytyttämään minunkin tupakkani ennen kuin olin ehtinyt edes yrittää etsiä niitä tulitikkuja.

Tietenkään tuokaan ei tarkoita mitään, kyllähän tuntemattomatkin sytyttelevät toistensa tupakkoja, mutta kai halusin kertoa tuon, koska se sai minut tuntemaan oloni huomioiduksi. Ja samoin kun myöhemmin kun Lester totesi että hän oli nähnyt minun graduni siellä yliopiston julkaisupalvelussa, minulle tuli siitä sellainen kiva fiilis, kun koin, että vaikka me ei olla oltu tekemisissä yli puoleen vuoteen, olen välillä tullut hänen mieleensä ja että hän halusi kertoa sen minulle, vaikka eihän sillä mitään varsinaista merkitystä ole, eikä se liittynyt mitenkään mihinkään keskusteluunkaan.

En tiedä miksi nuo jäivät minun mieleeni, kai vain parempi olisi unohtaa nekin, kun varmaan ne liittyvät enemmän siihen mielikuvitus-Lesteriin kuin siihen oikeaan avopuolisonsa kanssa elävään Lesteriin, josta minä en oikeastaan tiedä yhtään mitään ja jonka kanssa minulla ei vaikuta olevan mitään yhteistä.

En tiedä, tuntuu että en halua puhua tuosta enempää ja ehkä sen muustakaan. Terapeuttini sanoi myös, että selkeästikään en ole missään vaiheessa luottanut Lesteriin täysin varauksettomasti ja että olen pitänyt mielessäni että on mahdollista että hänellä on tyttöystävä. Sitten hän sanoi, että vaikuttaa siltä, että vielä käsittelen mielessäni koko parisuhde-konseptia ja että se mielikuvitus-Lesterini on toiminut siinä vähän niin kuin harjoitteena, jonka avulla olen peilannut millaisia ominaisuuksia etsin sellaisessa ihmisessä, jonka kanssa ehkä haluaisin suhteeseen. Mutta että vaikuttaa, että se on minulla vielä työn alla.

Ja se on, koska nyt ajatus parisuhteesta tuntuu taas vain jotenkin tylsältä ja minun on vaikea muodostaa käsitystä siitä, mitä muut ihmiset saavat siitä irti, miltä se tuntuu, mikä saa heidät pysymään suhteessa yhden ihmisen kanssa, kun tuntuuhan se tylsältä, että tuijottelisi saman ihmisen naamaa loputtomiin. Vai että onkohan se niin kuin yläasteella, kun kaikilla piti olla se "bestis", jotta oli joku, jonka kanssa tehdä asioita eikä tarvinnut olla yksin ja näyttää tyhmältä? Vai onko se käytännön järjestely, että on joku, jonka kanssa voi tehdä lapsia ja jakaa sen hoitovastuun?

Koska kun olen yrittänyt tämän mielikuvitus-Lesterinkin suhteen miettiä sitä, että jos kaikki menisi juuri niin kuin haluaisin, niin millaista se olisi. En milloinkaan ole pystynyt kuvittelemaan kenenkään kanssa, että se kestäisi kauaa ja että se tuntuisi jotenkin oikealta. Aina jos olen käynyt läpi mielessäni sitä tapahtumaketjua, että aletaan seurustella, millaista se on, miltä se tuntuu ja sen voin kyllä kuvitella. Mutta sen jälkeen en tiedä mitä tapahtuu. Tiedän mitä minun ja Jaskan suhteessa tapahtui; totuin häneen ja siihen meidän suhteeseen, mutta ei se tuntunut oikein miltään ja jälkeenpäin olen ajatellut, että nyt on paljon parempi. Mutta kai se tuntuu eriltä muille? Tuntuuko se niin erityiseltä se rakkaus, vai onko se vain hetken ja sitten katoaa, vai sekoittaako sen vain tottumukseen?

Tuntuu, että minulta varmaan puuttuu joku kyky siihen ja että ainoa tapa minulle kokea kiintymystä toiseen ihmiseen on vain mielikuvituksen tasolla. Että todellisessa maailmassa tämä ei tule koskaan osumaan minun kohdalleni, enkä ikinä saa kokea sitä, miltä tuntuu voida luottaa johonkuhun oikeasti ja rakastaa jotakuta.

Pitää yrittää saada koko maailma käymään jotenkin järkeen taas. Tuntuu että olen tavallaan kuin "alustanut" yksitellen läpi kaikkia niitä muistojani viimeisen parin vuoden ajalta. Olen poistanut mielikuvitus-Lesterin niistä ja jättänyt jäljelle vain sen lihaa ja verta olevan avoliitossa elävän Lesterin ja sen faktan, että en tunne häntä, enkä ole missään vaiheessa tuntenutkaan. Kaikki muu saa mennä, kaikista muistoista voi heittää kaiken muun pois kuin sen, mikä on todistetusti faktaa. Pitää vain jotenkin yrittää saada se jokapäiväiseksi käytännön jutuksi myös. Olen korvannut kaiken haaveilun ja muiden ihmisten ajattelun melkein pakonomaisella pianonsoitolla ja sen minun ikuisuustarinani miettimisellä ja sen juonenkäänteiden suunnittelulla. Ne tuntuvat turvalliselta nyt, kun tuntuu, että niitä kukaan ei ole ottamassa ehkä kovin pian pois.