Nähtiin Jaskan kanssa eilen ensimmäistä kertaa vähän niin kuin deittailumerkeissä. Tai parisuhdemerkeissä. En oikein tiedä vielä. Se oli aluksi vähän hankalaa, jotenkin sen edellisen kerran jälkeen, kun Jaska sanoi, että olin niin ihana, tunsin ahdistusta siitä, että mitä jos en olisikaan ihana tällä kertaa. Mutta oltiin sovittu alunperin että nähtäisiin ensi viikolla, mutta Jaska oli kärsimätön ja sanoi, että haluaisi nähdä jo aikaisemmin, niin koska minulla ei sinänsä ollut mitään sitä vastaan, niin nähtiin sitten eilen.

Olen miettinyt paljon kaikkea viimeisen vuorokauden aikana. Tuntuu, että mitä rutiineja minulla elämässäni onkaan, niin niitä on todella vaikea muuttaa. Huomasin, että olen jo todella tottunut olemaan yksin, joten yhtäkkiä oli jotenkin todella vaikeaa viettää aikaa Jaskan kanssa. Ensiksi nähtiin baarissa, pelattiin jotain pelejä, sitten tultin minun kämpälleni ja Jaska jäi yöksikin. Jaskaa väsytti aikaisemmin, joten hän nukkui ja minä pelasin. Välillä hän heräsi ja seurasi minun pelaamistani jonkin aikaa, kunnes sitten nukahti taas uudestaan. Lopulta minäkin menin nukkumaan ja heräsin useaan otteeseen ihan pieneksi hetkeksi. Ensimmäisillä heräämiskerroilla en heti aluksi edes muistanut, että Jaska on siinä toisella puolella.

Aamulla oli vähän outoa. Minulla oli etenkin nyt tänään hieman stressaantunut olo. Kuvittelisin, että tuo on jotain sellaista, mitä Jaska tunsi aikaisemmin. Katsoin kun Jaska söi aamupalaa ja olin hermostunut. Sanoin Jaskallekin, että mietin, että mitähän minun pitäisi tehdä. Tarkoitin, että miten reagoida, miten käyttäytyä juuri sillä hetkellä Jaskan kanssa, mutta Jaska otti sen kuitenkin sellaisena yleisenä kommenttina, että mietin joitain askareita, joita minun pitäisi sinä päivänä tehdä. En korjannut häntä. Yritin kysyä häneltä, että mitäs hän miettii. Yritin jotenkin saada jotenkin mahdollisimman epäsuorasti tiedusteltua, että missä vaiheessa hän olisi lähtemässä kotiin. Jotenkin tuntui todella vahvasti siltä, että vain odotin, että Jaska lähtisi. En halunnut sanoa hänelle sitä, mutta jotenkin oli rasittunut olo. Käytän näköjään jopa Jaskan sanojakin, äh.

Jotenkin sitten kun Jaska lähti, mietin kuitenkin, että olikohan Jaskasta tuntunut samalta. Ei puhuttu lainkaan siitä, koska nähtäisiin seuraavan kerran. Jotenkin yritän osittain asennoitua siihen nyt, että jokaisella tapaamiskerralla yritän asennoitus myös siihen, että seuraavaa ei välttämättä koskaan tule.

Jotenkin se aikaisempi, se keväinen kaikki, tuntuu yhtäkkiä todella etäiseltä muistolta. Olen muuttunut, sen kyllä tiesin jo aikaisemminkin, mutta nyt vasta alan itse miettimään sitä, että mitä jos en vain pysty seurusteluun enää. Terapeuttini sanoi tällä viikolla, että saattaa olla, että koska minua on satutettu todella paljon, niin nykyään teen kaikkeni välttääkseni sitä, että minua satutettaisiin taas. Toisaalta sitten, ehkä minun pitäisi antaa itselleni hieman aikaa, koska ollaan Jaskan kanssa tavattu nyt vasta neljä kertaa, ja oikeastaan vasta tällä viikolla Jaska ainakin vaikutti sitoutuvan siihen, että yritetään suhteen jatkamista. Ja minä en vieläkään ole siitä varma, olen epäileväinen, en voi olla varma, ettei Jaska taas muutaman päivän päästä muuta mielipidettään. Ja hän ei ole ollut tuon jälkeen kertaakaan terapiassakaan, niin siellä varmaan hän sitten päättää taas, että ei tule mitään tästä suhteesta, kun nyt tämäkin tapaaminen oli vähän vaikea.

Tuntuu vähän siltä kuin rakentaisi korttitaloa, ja koko ajan hermoilee sitä, että mitä jos se romahtaakin. Jos laittaa yhden kortin huonosti tai jos kerran käsi vähän tärähtää, koko roska voi vain luhistua maan tasalle. Toisaalta mietin, että pitää yrittää kaikkensa nyt, kun Jaskan kanssa edes joku mahdollisuus tuntuu olevan, mutta toisaalta sitten varmaan paras keino on olla vain oma itseni. Sitten tausta-ajatuksena on myös se, että en halua vain myöntyä kaikkeen, en halua, että Jaska sanelee sen, koska nähdään, missä nähdään, jne.

Jotenkin vain olen vähän yllättynyt siitä, miten erilaiselta tuo Jaskan kanssa hengaaminen tuntui tällä kertaa. Pelkään osittain, että hän ajattelee samoin, koska vaikka tämä oli jotenkin vaikeaa tällä kertaa, ainakin osan ajasta, niin en haluaisi heittää kaikkea pois heti ensimetreillä. Tai "ensimetreillä" osa kolme. Olen yrittänyt miettiä, mikä voisi olla jotenkin stressittömämpi paikka, jossa voisi käydä yhdessä, vaikka keilaamassa tai jotain. Toisaalta sitten nyt kun oltiin baarissa niin siellä tulee aika usein jossain vaiheessa vastaan se, että tekisi mieli halailla ja kosketella, jne., ja sitä varten tarvitsee sitten hengata jomman kumman kämpällä.

Mutta niin, eihän mikään ihmissuhde ole aina niin yksinkertainen, saati sitten joku seurustelujuttu. En tiedä, jotenkin on vain eristäytymisfiilis. Tänäänkin sitten päivä alkoi niin, että Jaska nukkui ja minä pelasin. Jaska lähti vasta joskus kuudelta illalla, joten jos hänellä olisi ollut ihan kauhea fiilis, niin hän olisi lähtenyt ehkä aikaisemmin? Jotenkin koen todella vahvasti tarvetta miettiä ja analysoida, mitä Jaska mahdollisesti ajatteli siitä, että miten tämä vuorokausi, joka oltiin yhdessä, oikein sujui. En oikein uskalla sanoa sitä, että jotenkin vain pelkään, että Jaskalta tulee taas joku viesti, tai että hän sanoo, ettei jatketa suhdetta. On hankalaa tavallaan päästää hänet taas osaksi elämääni, ilman että häntä kuitenkaan päästää osaksi elämääni. Tuntuu, että suojelen itseäni pitämällä Jaskaa vähän kauempana, joten on todella vaikeaa yrittää yhtään päästää tuosta ajattelutavasta.

En tykkää sanoa tuollaista, täällä tai terapiassa tai missään muuallakaan, koska sitten ihmiset voisivat sanoa, että mitäs he sanoivat siitä aikaisemmin, miten muka voit luottaa Jaskaan tuon kaiken jälkeen, miten mikään suhde voisi muka edes onnistua enää, mikä estäisi sen, että kehittäisin entistä vahvemman jätetyksi tulemisen pelon, kun se tuntui aikaisemminkin olevan jo todella paljon mielessäni?

Tuntuu todella hankalalta koko asia, ja tuntuu, että pääni sekoilee, siellä menee jotkut hermoyhteydet väärin ja sen takia reagoin toisin kuin haluaisin. Minä todella pidän Jaskasta. Ehkä pitäisi yrittää vain ottaa rauhallisemmin eikä analysoida kaikkea liikaa. Me nyt vain tapaillaan Jaskan kanssa, nähdään silloin tällöin, ei siitä tarvitsisi ottaa niin suurta stressiä.

Unirytmi on ollut todella sekaisin koko viikon, mutta nyt tuntuu lupaavalta, kun väsyttää edes tässä vaiheessa iltaa/yötä jo niin paljon että voisi ruveta jo nukkumaan.