Tänään oli viimeinen työpäivä nykyisessä työpaikassa. Tai entisessä työpaikassa? Nämä viimeiset pari viikkoa menivät ihan hyvin ja välillä olo oli edelleen innostunut jostain ongelmasta jonka sain ratkaistua, mutta oli aika rauhallista. Ja tänään kun juttelin viimeistä kertaa Intiassa olevan työparini kanssa ja kun työvälineitä palauttaessani istuin hetken kahvilla paikallisen työkaverin kanssa, tuli melkein liikuttunut olo, kun he olivat niin mukavia ja sanoivat kivoja asioita! Ja kai olen sellainen ihminen, jolle eri paikat ja tilat merkitsevät paljon, niin tuli sellainen melankolinen olo, kun pistkästä aikaa kävelin työpaikalle ja kuljin siellä ja mieleen tuli kaikki se rutiini silloin kun olin vielä toimistolla ja samalla kaikenlaiset ihan sattumanvaraiset muistot, jotka eivät sinänsä liittyneet työhön lainkaan, vaan vaikka siihen, kun oli kokous siinä yhdessä kivassa neukkarissa ja talvella sieltä näkyi vain pelkkää mustaa ja kaupungin valoja.

Yritän kuitenkin ajatella, että ehkä välillä asioista luopuminen ja työn vaihtaminen on vain osa eteenpäin menemistä. Tuo ei ole ollut ihannetyöpaikka minulle, niin ehkä toisaalta on hyväkin, että pääsen kokeilemaan jotain muuta? En ole löytänyt vielä uutta paikkaa, mutta eilen lähetin viimeisimmän uuden hakemuksen. Ne paikat joita olen hakenut ovat kyllä ihan lupaavia ja ainakin ymmärrykseni mukaan minulla pitäisi olla ihan hyvät mahdollisuudetkin niihin. Toki tuon viimeisenkin hakemuksen kohdalla stressasi, että mitä jos hakemuksessani onkin jotain todella pielessä, mitä en vain tajua, mutta yritän olla ajattelematta sitä liikaa. Hion sitä kuitenkin yli kolme päivää ja mielestäni se on hyvä hakemus ja etenee loogisesti ja se on täsmälleen yhden sivun mittainen. Olen tehnyt tuota mittaamista ja muokkaamista jokaisessa hakemuksessa niin että jokaisessa on täsmälleen sama määrä rivejä, eikä orposanoja uusilla riveillä, kappaleet ovat järkevän kokoisia ja lauseiden pituus vaihtelee elävyyden tuomiseksi (kuitenkin järkevissä rajoissa).

Välillä kuitenkin tuntuu epätoivoiselta, sillä välillä kirjoittaessani en vain keksi miten voisin kuvata sitä mahdollisimman uskottavasti, että olen hyvä ja työnantajat ovat olleet todella tyytyväisiä minuun ja oikeasti osaan asioita ja opin nopeasti ja heidän kannattaisi palkata minut. Yritän kirjoittaa kaiken epäsuorasti kuvaten niitä tilanteita töissä, joiden kautta olen oppinut jotain tai joissa onnistumalla havainnollistan, että minulla on niitä ominaisuuksia joita he etsivät. Mutta kun mistään ei ole kuulunut yhtään mitään, niin kai on ymmärrettävää, että siinä alkaa huolestua, vaikka itse olenkin kokenut, että kirjoittamani hakemukset ovat olleet hyviä.

Twiningin kanssa on ollut hiljaisempaa, enkä ole nähnyt häntä edellisen blogitekstin jälkeen (eli onko siitä nyt kaksi viikkoa). Tuntuu, että minun kiinnostukseni häntä kohtaan ja innostuneisuus hengaukseen on vähentynyt. Tunnen häntä kohtaan vähemmän. Se mistä me puhuttiin silloin edellisellä tapaamisella on pyörinyt mielessä. Siis se, kun Twining sanoi, ettei hänellä ole tunteita minua kohtaan (vielä ainakaan), mutta haluaisi jatkaa tapailua. Olen edelleen sitä mieltä, että on henoa, että Twining sanoi siitä rehellisesti kun kysyin, eikä minulla ole mitään sitä vastaan, että me tavataan edelleen ja hengataan ilman että väkisin yritetään väkisin jotain romanttista suhdetta. Mutta kai se harmittaa, mitä hän sanoi, ja kyllä mieleen välillä hiipii se ajatus, että ehkä kukaan ei vain pysty oikeasti välittämään minusta ja rakastumaan minuun. Ja kai olen myös vähän loukkaantunut siitä, kun ymmärsin Twiningin puheesta, että hän on siinä käsityksessä, että minä olen ihan 100% varma hänestä ja kai sellainen "tyypillinen nainen", joka haluaa vain suhteeseen jonkun kanssa. Ei hän mitään tuollaista sanonut, mutta vähän siihen vivahtavan käsityksen minä hänen puheistaan sain.

Niin olen ottanut aikani vastatessani hänen viesteihinsä, enkä kerro ihan kaikkea mitä olisin kertonut aikaisemmin. Se ei tunnu vaikealta, vaikka aikaisemmin varmaan olisi tuntunut, vaan tuntuu, että en vain jaksa vastata hänelle niin nopeasti kun on paljon kaikkea muutakin tehtävää. Ei olla tosiaan nähty kahteen viikkoon ja sekään ei sinänsä häiritse ja tuntuu, että osa minun mielestäni on jo valmis unohtamaan, että me ollaan ikinä edes hengattu. Lähetin sille saunajankkaajalle lopetusviestin, tyyliin että olen miettinyt asioita ja että ehkä me ei olla sittenkään hyvä match, mutta hän vaikutti tosi kivalta kun tavattiin ja toivottavasti kaikki menee hyvin tinderissä ja muutenkin elämässä. Sen pianistityypin kanssa olen viestitellyt välillä, mutta sekin on hyvin kaverillista, enkä usko, että hänkään tuntee mitään erityistä minua kohtaan. Hän ei ole ehdottanut tapaamista ja käytännössä me puhutaan vain lähinnä pianojutuista. En ole ollut kauheasti enää Tinderissäkään, kun tuntuu, että mieli on nyt sellainen, että en tässä kohtaa en kaipaa potentiaalisia kumppaneita, vaan tarvitsen aikaa ihan vain itselleni nyt vähän aikaa.

Kai olo on vain sillä lailla vähän sisäänpäinkääntynyt juuri nyt. Varmaan se on osittain stressi uuden työpaikan löytämisestä ja rutiinin puuttumisesta ja sisällä kököttämisestä. Sain viime viikon alussa ilmoituksen koronavilkun kautta mahdollisesta altistumisesta ja koska minulla oli lieviä flunssan oireita, kävin koronatestissäkin. Se oli negatiivinen, mutta olin kiltisti sen 10 päivää omaehtoisessa karanteenissa ja tilasin ruokaostoksetkin vain kotiin. Ärsyttää katsella koronalukemien nousemista taas, kun tuntuu, että ei tämä lopu ikinä, eikä koskaan päästä enää takaisin normaaliin arkeen.

Välillä kun on stressannut liikaa, olen vain ottanut pienen tauon ja mennyt halailemaan rottia kesken työpäivän. Olen huhtikuusta lähtien yrittänyt saada yhdelle tyttörotalle poikasia, mutta tulee vain valeraskautta toisen perään, niin sekin stressaa ja harmittaa, etenkin kun siinä valeraskauden aikana on ehtinyt aina innostumaan, että no nyt sieltä tulee vauvoja, mutta sitten onkin ihan "tiineyden" loppuvaiheessa tullut vain uusi kiima. Mutta se tyttö on tosi kiva, niin tulee vähän parempi fiilis kun menee sinne häkille ja halaa sitä vähän ja haistelee sen turkkia, kun jostain syystä tyttörotat (ainakin osa niistä) tuoksuu tosi hyvältä. Ja onhan se turkki niin siloinen ja pehmeä ja tuo wannabe-emo on saanut valeraskauksien aikana aika paljon pehmikettäkin vartaloon. Tällä hetkellä suurin osa muistakin rotista on halattavia, on vain muutama, jotka laittavat vähän hanttiin. Nekin ovat tosi kilttejä ja sosiaalisia, mutta eivät vain tykkää kun on liian tiukasti lähellä.

Päänsärky on ollut paremmin hallinnassa nyt, joten ihan normaali eläminen ei ole ollut niin tuskallista. Mutta mieli on vain maassa, niin tuntuu, että en ole siitä huolimatta saanut asioita hoidettua. Olen tosin nukkunut taas ihan liian vähän, niin ehkä piristyn kunhan saan taas nukuttua hieman univelkoja pois. Vaikea sanoa, miltä maanantaina tuntuu, kun töitä ei enää olekaan. Toivon mukaan olisi edes hetken lievä lomafiilis ja saisi levättyä ja ladattua akkuja uutta työtä varten, mutta veikkaan, että etenkin jos uutta työtä ei ala pian kuulumaan, iskee taas se tyhjyys, mikä tulee usein lomien aikana. Toivottavasti jostain noista hakemistani paikoista oltaisiin yhteydessä.