Jotenkin ahdistaa taas hieman. No, tänään lopultakin tuli sitten taas ymmärtääkseni viimeiset remonttityypit, joten niistä ei tarvitse ehkä stressata nyt sitten enää. Vaikkakin on äärettömän epämiellyttävää kuunnella, kun he tekevät jotain rappukäytävässä samassa kerroksessa kuin minun asuntoni on, ei siksi, että melu ärsyttäisi, vaan siksi että aina kun kuuluu joku kovempi remonttiääni, jotenkin hätkähdän ja mietin että tulevatkohan ne kohta siitä ulko-ovestani (tai seinästä) sisään.

Kävin uimassa tänään, mikä oli ihan jees. Tosin kun oli kävelemässä bussipysäkiltä uimahallille, autoilija melkein törmäsi pyöräilijään, joka oli ajanut suojatien yli päin punaisia. No, sen autoilijan auto sammui siihen keskelle suojatietä ja hän oli ihan raivoissaan, siis raivoissaan. Hän avasi auton ikkunan ja huusi meille kävelijöille, että siinä taas näkee millaisia ihmisiä pyöräilijät ovat ja että ei tarvitse heidän sitten ihmetellä jos tulee sellaisia kuolonkolareita kuin siellä Helsingissä.

Ymmärrän kyllä, että tämä pyöräilijä oli aika idiootti ajaessaan päin punaisia suoraan auton eteen, mutta täytyy sanoa, että oikeastaan kaikki sympatia sitä autoilijaa kohtaan katosi siinä vaiheessa kun hän avasi ikkunansa ja alkoi raivota. Olen seurannut sitä pyöräturman keskustelua netissä ja se on ollut jotenkin masentavaa, koska ihmiset ovat niin vihaisia. Sen mukaan mitä minä olen lukenut, vihaisimpia ovat autoilijat. Ja siis he eivät ole vihaisia siitä, että autoilija tappoi pyöräilijän, vaan he tuntuvat vain vihaavan kaikkia pyöräilijöitä.

Luulin, ennen tätä tapausta, että sellainen silmitön viha liittyy lähinnä poliittisiin aiheisiin ja maahanmuuttajiin ja rahaan, mutta nyt tuntuu siltä, että oikeastaan mikä tahansa aihe riittää tekosyyksi raivoamiselle. Eikä se rajoitu vain nettiin, joten jos jättäisinkin netin käytön pois, niin tarvitsee vain mennä ulos ovesta, niin aina sattuu matkan varrelle joku, joka rupeaa raivoamaan jostain.

Natalia sai tänään potkut. Siitäkin on jotenkin kurja fiilis, etenkin kun hän sanoi, että se tuli ihan yllätyksenä. Hänen pomonsa oli kuulemma vielä sanonut siihen ärsyttävästi, että et kai voi väittää olevasi yllättynyt. En tiedä miten Natalia töitänsä tekee, ja ymmärrän, että joskus on pakko antaa potkuja, etenkin tällaisessa taloustilanteessa, jne. mutta sitä en ymmärrä, että miksi niitä potkuja ei voi antaa edes jotenkin sivistyneesti. Ja Natalian työsopimusta on jäljellä vielä kolme kuukautta, joten miksi pitää vittuilla työntekijälle, kun voisi vain yrittää olla asiallinen ja tulla toimeen sinne työsopimuksen loppuun.

Vielä on huomenna yksi luento kesäkurssilla, jonka jälkeen on enää essee. Nuo luennot ovat olleet ihan kivoja ja ne ovat olleet siis kansainvälisiä kursseja, joten siellä on opiskelijoita ympäri maailmaa. Se on ollut kivaa, melkein tuntuu kuin olisi Lontoossa taas. Ja kaikki tulevat toimeen, eikä kukaan raivoa.

Olen jotenkin miettinyt, että sitten kun saan yliopiston käytyä loppuun, muutan jonnekin muualle, ehkä Britanniaan. Varmaan sielläkin on raivojia, mutta tuntuu, että ei se voi mitenkään olla tätä pahempaa. Sentään nyt kun asun kaupungissa, enkä enää maalaiskyläpahasessa, on hieman parempi, mutta kun vain elää omaa arkea ja raivoajia on joka paikassa, niin alkaa taas tuntua siltä, että en kuulu tänne, tämä ei ole paikka jossa haluan asua - ainakaan kovin pitkään.

Eivät kaikki ole raivoajia, mutta tuntuu, että kaikki muut ovat hiljaa. En kyllä tiedä mitä raivojille voisikaan sanoa, mutta tuntuu, että nykyään on vain jotenkin oikeutettua raivota tuntemattomille, joko netissä tai sitten kaupassa tai kadulla tai jossain. Ja minusta tuntuu pahalta, tuntuu niin kuin näkymätön käsi taas kuristaisi minua. Mietin kylläkin, että pitäisi tehdä joku laskelma, että miten paljon olen tähän mennessä maksanut Suomelle, koska jos muutan pois, niin olen vähintäänkin maanpetturi, koska en jää maksamaan veroja tänne - koska rahahan täällä on ainoa asia, jolla tuntuu olevan mitään merkitystä. Olen suunnitellut, että jos vain mahdollista, yritän tasata tilit, niin että maksan tarpeeksi veroja Suomeen kuitatakseni tämän henkisen velan. Silloin kukaan ei voisi sanoa minulle, että verojako pakoon muutat saatanan epäisänmaallinen paska, etkä jää tukemaan maata, joka on tehnyt hyväksesi niin paljon. Ei se varmaan onnistu, mutta olisi hienoa, jos onnistuisi.

Mutta ehkä vuosi vaihdossa tekee hyvää. Ainakin saan nähdä, millaista oikeasti olisi asua jossain muualla ja että kun palaan Suomeen, niin tuleeko heti se sama tunne, että olen palannut muutoinkin kuin ilmastoltaan kylmään maahan.

Tältä tuntuu nyt. Terapiasta on ollut nyt kaksi viikkoa taukoa, koska terapeuttini on ollut sairaana. Ehkä auttaa, kun alan käydä siellä taas. Maanantaina on yhden kirjoituskilpailun deadline. Olen kirjoittanut jo kirjoituksen sitä varten, mutta en ole vielä lähettänyt sitä. En ole täysin tyytyväinen siihen. Pituusrajoitus on todella tarkka, tai siis maksimipituus on alle sivun. Ja kun teksti on niin lyhyt, niin mielestäni se pitää yrittä hioa sitten mahdollisimman täydelliseksi. Tekstini loppuosa on hyvä, siihen olen erittäin tyytyväinen, mutta muu ei sitten ole niin hyvää. Ehkä yritän liikaa, mutta minun on vaikea saada sitä toimimaan, koska olen asettanut niin paljon sääntöjä itselleni.

Ensinnäkin, haluan pitää kertojan henkilöllisyyden/olemuksen salassa kirjoituksen alussa. Se toimii muuten, mutta kun minun on esiteltävä muut tekstin oleelliset henkilöt mahdollisimman alussa, koska, no, jos esittelen heidät myöhemmin, he jäävät niin pieneen osaan, koska teksti on niin lyhyt. Enkä halua varsinaisesti kirjoittaa suoraan heistä, vaan he ovat tavallaan vain ohikulkumatkalla, eikä heillä ole sinänsä aktiivista roolia tarinassa. He vain tavallaan kiinnittävät sen tarinan todellisuuteen, tavallaan asettavat mittapuun kaikelle muulle.

Jotenkin tuo kilpailujuttu hermostuttaa aikapaljon, koska siitä on todella pitkä aika kun olen edellisen kerran kirjoittanut mitään kenellekään muulle luettavaksi, saati sitten arvosteltavaksi. Ja olen aikaisemmin pärjännyt tuollaisissa aina hyvin, joten nyt jos en pärjääkään, niin jotenkin se olisi tavallaan hirveää. Nyt kun kukaan ei ole oikeasti arvostellut tekstejäni viime aikoina, voin leikitellä mielessäni ajatuksella, että voisin kirjoittaa jonkun tarinan, josta tehtäisiin kirja. Mutta jos osallistun tuohon kilpailuun ja huomaankin, että olenkin surkea, niin kuinka voisin sen jälkeen enää edes haaveilla jonkun tekstin julkaisemisesta?

Enkä ole tyytyväinen nykyiseen tekstiini ja se stressaa, mutta jos saisinkin sen sellaiseen muotoon, että se olisi mielestäni niin täydellinen kuin millaiseksi voin sen saada, eikä se siltikään pärjäisi, silloin se olisi mielestäni kuin yhtäsuuruusmerkki siihen, että minun täydelliseni ei ole objektiivisesti katsottuna läheskään tarpeeksi.

Jotenkin kun sen tekstin pitää olla niin lyhyt, jokainen piste ja välimerkki ja kappaleen pituus - kaikki ovat mielestäni elintärkeitä. Mutta on sinsänsä ollut todella kivaa kirjoittaa jotain muuta vaihteeksi. Ja olisihan aivan todella käsittämättömän upeaa pärjätä jossain tällaisessa oikeassa kilpailussa, mutta tässä vaiheessa en tiedä, että onko tietämättömyys oman osaamisen tasosta sittenkin parempi vaihtoehto.

Minulla on uusi haave, joka on melko ajankohtainenkin. Äitini haluaa uuden tietokoneen sen meidän yli 10 vuotta vanhan tietokoneen tilalle, ja sovittiin sitten, että hän ottaa minun koneeni. Tällöin minä saan tekosyyn hankkia itselleni uuden, ja kun äitini vielä maksaa tästä koneestani minulle hieman, niin minä saan hankittua oikean pelikoneen. Tosin riippuu siitä, että mikä on objektiivisesti katsottuna "oikea pelikone", mutta tämä nykyiseni ei ainakaan sitä ole. Tämä maksoi uutenakin vain noin puolet siitä mitä aion nyt koneeseen sijoittaa. Vähän huolettaa tosin Windows kymppiin päivittäminen, koska olen niin tottunut tähän Windows 7:ään. Minun pitää myös asentaa kaikki ohjelmat uudestaan koneelleni ja niitä jotenkin aina kertyy kauheasti. Mietin myös, että miten ne toimivat sitten siinä kympissä. Suurin ongelma on varmaankin oma kaavoihin kangistumiseni, koska tuntuu, että koska käytän konetta aika paljon, niin se menee jotenkin automaattisesti, niin sitten ärsyttää, kun pitää opetella kaikki perusjututkin uudestaan.

Sää on kyllä ollut nyt ihanan lämmin ja aurinkoinen, mutta jostain syystä olen tänä kesänä ollut alttiimpi palamaan. Luulisi, että tässä vaiheessa kesää ei enää palaisi niin helposti, mutta olin toissapäivänä ulkona istumassa noin tunnin ja paloin hieman. No, pääasiassa vedän päälleni jonkun kevyen pitkähihaisen paidan, mutta se tuntuu jotenkin todella typerältä kun aikaisempina kesinä olen välillä ottanut aurinkoa bikineissäkin, mutta nyt en voi edes istua ulkona t-paidassa hetkeä pidempään. Voisihan sitä käyttää tosin aurinkovoidetta, mutta pari kertaa olen sitä käyttänyt ja en tiedä onko vika ihossani vai siinä uudessa aurinkovoiteessa, kun se jotenkin tuntuu saavan ihoni hilseilemään ja tuntuu jotenkin todella rasvaiselta eikä imeydy. No, ensi kesänä sitten.

Ehkä yritän tänään vielä hioa sitä kirjoitustani, tai ehkä huomenna, kun sitten on se kesäkurssi luentojen osalta ohi.