Hajosinpas taas tänään. En yhtä pahasti kuin edellisellä kerralla, mutta vaihteeksi itkin vuorossa. Tuntuu että kaikki kaatuu taas niskaan. Tajusin vasta tällä viikolla, että hei eihän minun kannata mitään joululomasta murehtia, kun tämän toisen työni määräaikainen sopimus päättyy vuoden lopussa, eivätkä he todennäköisesti sitä jatka, kun kerran yrittivät jo aikaisemminkin päästä minusta eroon. Se on kuitenkin ihan tyhmää, koska normaalisti pärjään ihan hyvin.

Lisäksi kun laskin tänään päivätyössä tätä kuuta, niin jos aion pitää keskiviikot jatkossakin vapaana - mikä on pari viikkoa ollut ainoa asia, joka on pitänyt minut edes jotenkin kasassa - minulta jää n. 30 tuntia töitä tekemättä, joten palkkaa saisin (nettona) alle 800 euroa, vaikka siis yli 120 tuntia tässä kuussa teenkin puhelintöitä. Sitten kun olin vuuorossa, kävi huono tuuri, kukaan ei edes avannut, mutta muut repivät lappuja joka paikasta. Sitten vain hajosin. En voinut olla itkemättä.

Päätin tehdä jotain epätavallista tällaisessa olotilassa ja soitin kaverilleni. En oikein tiennyt, mitä sanoisin tai miten edes aloittaisin, kun tein kaikkeni, jotta ääneni pysyisi edes suunnilleen normaalina. Se oli jännä, miten se auttoi. Työkaverit olivat yrittäneet lohduttaa, mutta sellainen tavallinen lohdutus ei vain auta. Siis tavallisessa lohdutuksessa sanotaan jotain, että kyllä asiat tästä järjestyvät, eihän sulla vaikeaa ole, hyvinhän sulla menee. Se on vain yhtä tyhjän kansssa. Siis jos ei mene hyvin ja vaikka miten tekisi parhaansa ja kaikkensa ja ylikin, ei sekään tarkoita, että asiaat välttämättä järjestyisivät. Elämä on vaan niin paskaa välillä, että kaikki kaatuu yhden niskaan.

Mutta se kaverini puhelimessa sanoi, että ei ole väliä, vaikka vetäisin nollatulosta seuraavat kaksi kuukautta, kun se työsopimukseni kestää silti sinne loppuun. Siihen sanoin, että sitten sopimustani ei jatketa, mihin kaverini sanoi, että hyvin todennäköisesti sitä ei jatketa kuitenkaan, mutta että olisiko se edes hyvä, että sitä jatkettaisiin, kun se työ on välillä todella paskaa ja muussa työssä voisin tienata paljon enemmän ja vielä helpommin.

Sitten hän sanoi, että keskity varpaisiin, ovatko varpaat kuivat, onko varpailla kiva olla. Entäs sitten korvat, onko korviin kylmä, jne. Kun lopetin puhelun, ajattelin, että olin puhunut varmaan melkein puoli tuntia. Tietysti paniikki hieman iski ensimmäisten kyynelien aikaan, kun vuoroa oli jäljellä vielä vaikka kuinka ja itkien sitä ei voisi tehdä ja oli kaksi nollapäivää alla, jne. Mutta puhelu kesti suunnilleen yhdeksän minuuttia. Kai siinä paniikissa tunsin, että aika hidastui niin, että jokainen hetki tuntui tuskastuttavan pitkältä.

Sen jälkeen oli vielä nieleskeltävä ja koska näytin niin selkeästi itkeneeltä sittenkin, kun olin pyyhkinyt räät naamastani, niin sain oikein ylimääräisen tauon. Odottelin yksin, kun muut kävivät aluetta läpi. Lauloin pienellä äänellä Tarja Turusen biisiä "I walk alone", koska se on biisi, joka minulla yleensä tulee automaattisesti vahvalla äänellä, joten tuossakin tilanteessa sain kurkustani irti jotain. Se rentoutti.

Sitten kun kävin läpi ensimmäistä rivitaloa itkukohtauksen jälkeen, mietin, että mieluummin olen tällainen, että välillä purskahdan itkuun, kuin että pidän kaiken sisälläni ja salaan kaiken ihan kaikilta ja kotiin päästyäni tyynesti itsevihassa viillän ranteen auki.

Ja minä pidän toisen työn pikkujoulut. Minä en ole ikinä pitänyt mitään bileitä.Vaikka työsopimusta ei jatkettaisikaan, niin saan sentään yhdet bileet pidettyä.Ja varmaan jotain lisätyötä saan. Katsoin jopa tänään freelance kääntäjän mahdollisuutta, kun tuon tuntimäärän alittumisen takia mietin lisätyömahdollisuuksia, mutta tajusin vasta nyt, että jos ja todennäköisesti kun kaikki rotat menevät kaupaksi, saan niistä lähes 200 euroa ja joulukuussa tulee reilun neljänsadan veronpalautus. Mutta jotenkin vaadin itseltäni silti liikaa tuossakin, kun pitäisi saada rahaa säästöön, jne.

Ja rottavauvat ja rottamami syövät ihan hulluna! Yhden yön aikana ne söivät kokonaisen purkillisen koiranruokalihaa, vaikka normaalisti kolme kolmen rotan laumaa syövät yhteensä tuon purkillisen yön aikana. Mutta kalapuikoista kelpaa vain sisus, se kuori räävitään ympäri häkkiä ja jätetään sinne. Ne saavat jatkuvasti kaikkea hyvää, mutta itse en ole tehnyt itselleni ruokaa koko viikkoon, vaan syönyt vain jotain, mitä sattuu olemaan.

Tuon lisäksi kun töissä ensin Markus selitti, miten he ovat kavereidensa kanssa vuokranneet jonkun supermökin viikonlopuksi poreammeineen ja kaikkineen, minkä lisäksi Natalia selitti, miten hän varaa huomenna hiihtolomamatkan Barcelonaan, jne. Minulla on täsmälleen 200 euroa säästössä, eikä mitään lomailua tiedossa. Pelkkää työtä ja koulua. Ei edes mitään vähän kivaa, joten tuokin tuntui niin epäreilulta, kun tuollaiset yksinkertaisesti paremmista lähtökohdista olevat jankuttavat noista omista lomistaan. Markuskin on koko viikon jankuttanut tuosta viikonlopusta. Tänään sitten vielä vuoron lopuksi sanoi että ihan kiva tosiaan, että tuli tuo 22 euroa, kun tuli tavoitekin täyteen, kun sehän on aika paska, jos ei tule, nyt tuli vielä kaksi euroa ylikin.

Tänään suoraan sanottuna ensimmäistä kertaa ihan tosissaan teki mieli iskeä häntä nyrkillä. Hän tuli vuoroon ja valitti, miten hänen autonsa on rikki ja hän joutuu alentumaan kulkemaan bussilla. Sitten meidän piti odottaa joku vartti, kun alueelle päästyämme Markuksen piti käydä grillillä ostamassa jotain, koska hän oli herännyt kolmelta iltapäivällä, eikä ollut ehtinyt syödä mitään. Melkein sanoin ääneen, että vittu syö omalla ajallasi niin kuin muutkin, mä olen ollut jo 8 tuntia töissä ja haluan kyllä mahdollisimman aikaisin aloittamaan työt, että päästään vähän aikaisemmin kotiinkin.

Markus ottaa välillä todella paljon päähän ja tuntuu, että jos minulla menee huonosti ja hänellä hyvin, niin sitten hän oikein hieroo suolaa haavoihin.

Jos menisi tekemään jotain illallistakin taas, jotta ehtisi nukkuakin, jotta huomenna menisi vuorossa hyvin.