Eilen illalla meinasi taas epätoivo iskeä pahemman kerran. Luin matikkaa sängyssä ja selasin kirjaa ja yritin lukea sitä, enkä saanut mitään irti. En aina stressaa jostain matikasta, tms., mutta nyt se tuntui kauhealta. Ajattelin, että seuraavana päivänä kokeessa saisin paperin eteeni ja joutuisin katsomaan sitä samalla lailla kuin liian monta kertaa aikaisemmin. Siis sillä lailla, että ei tietäisi yhtään mitä tehdä tai mitä ajatella, kun katsoo sitä paperia eikä osaa laskea yhtään ainutta laskua.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

No, tänään aamulla sitten oli edessä se koe ja tuli tuo tunne. Yleensä tulee sellainen olo, että tietää, että joku lasku lasketaan jollain tietyllä systeemillä, mutta ei vain osaa sitä systeemiä, mutta nyt ei tullut edes sitä. Ennen koetta olin kuunnellut muiden tuntemuksia ennen koetta, joten olo oli hieman rauhallisempi, koska muillakaan ei tuntunut olevan homma kovin hyvin hanskassa.

 

Kovaääninen neiti AK: ”Ja tää kirja on ihan p*rseestä! Mä yritin eilen lukea sitä, mutta ei siinä sanota yhtään mitään miten joku lasketaan! Todetaan vaan, että ’siten’ ja ’täten’ ja ’helposti huomataan’ ja ’kuten kaaviosta nähdään’.”

 

Noin se itse asiassa juuri oli. Eikä neiti AK edes maininnut sitä ärsyttävintä seikkaa. Paitsi että siellä sanotaan noin, kuten hän sanoi (esimerkiksi: ”Helposti huomataan, että yhtälö x saadaan muotoon y. Siten yhtälö voidaan sijoittaa tähän ja tähän kaavaan.”), niin sitten jos oli vaikka puolisuunnikasmenetelmä, niin siitä annettiin monimutkainen kaava, mutta mitään esimerkkiä sen käytöstä ei annettu. Sen sijaan kerrottiin, miten sen saa ohjelmoitua laskimeen. Joo, ei sillä, onhan laskimen ohjelmoinnin auttaminenkin ihan kiva, mutta kun meidän koulussa ei ainakaan yhtään kenelläkään ole sellaista laskinta, jolle se ohjelmointiohje on kirjoitettu! Eli yhtä tyhjän kanssa. Ja sitten tulee esimerkkejä, joiden ratkaisu on laskettu kokonaan laskimella ja annetaan vain syöttöohjeita.

 

Sain kuitenkin laskettua sitten jotain. Laskin kolmea tehtävää, niistä veikkaisin saaneeni yhteensä... 10 pistettä. Sillä pääsee jo läpi. Yksi noista laskemistani tehtävistä oli sellainen, mitä olin juuri ennen koetta katsonut, mutta en tietenkään ollut tajunnut siitä mitään. Minä sitten loin matemaattisen vitsin tuosta laskusta. Odottakaas niin minä kerron sen teille...

 

Ratkaise yhtälö: z⁴ = -16

 

z⁴ = -16

z = ⁴√-16

z = ⁴√16x(-1)

z = 2√-1

z = 2√i²

z = 2i

 

Hah hah hah haa! Eikö olekin hauska juttu? Joo okei, vähän väkisin väännetty vitsi, kun siinä on tuo varsinainenkin virhe (jonka muuten tajusin vasta juuri äsken), mutta kuitenkin. Joo, tästä tehtävästä en sitten odota yhtään ainutta pistettä, mutta olipas ainakin itselläni hauskaa.

 

Tuon lisäksi laskin Newtonin menetelmällä yhden laskun ja melkein pimahdin sen kanssa, kun ensiksi laskin sitä iät ja ajat. Minun laskimeni ei pysty ottamaan niitä numeroita muistiin, joten minä jouduin sijoittamaan ne joka kerta uudestaan siihen yhtälöön. Siinä oli törkeä näpytteleminen ja piti vielä katsoa ylitarkkaan, ettei tule yhtään virhettä. Ja minun laskimeni näyttää käsittääkseni suunnilleen kymmenen numeroa siinä näytöllä yhtä aikaa, joten kun yhteen lausekkeeseen piti syöttää se kymmenennumeroinen luku viiteen eri paikaan, niin oli siinä tekemistä. Sitten vielä huomasin, että minulla on merkki vaihtunut vahingossa ihan alkuvaiheessa. Olin miinustanut, vaikka oli pitänyt plussata. Joten meni uusiksi kokonaan. Sitten kun olin taas laskenut iät ja ajat, huomasin, että olin laittanut vahingossa ihan väärän arvon toiseen lausekkeeseen yhteen kohtaan. Ja taas uusiksi. Mutta sain vastauksen ja toiveissa olisi, että jos siitä vaikka sen kuusi pistettä saisi.

 

Lähdin kokeesta heti kun sai, samaan aikaan joidenkin meidän luokassamme olevien lyhytmatikkalaisten ja herra MO:n kanssa. Matikanopettaja sanoi meille, että miten häpeällistä – me lähdetään kokeesta samaan aikaan lyhytmatikkalaisten kanssa. Minä en jäänyt koululle notkumaan, vaan päätin suunnata heti kirjakauppaan. Takkia päälleni pukiessani manailin itsekseni sitä, että en taaskaan ollut nähnyt sen enempää Nania kuin NN:ääkään. Mutta kuin ihmeen kaupalla – minä näin kuin näinkin NN:n tänään. Tai no, näin ja näin, mutta kuitenkin. Minä olin lampsinut jo pihalle ja suuntasin kohti pyörääni, kun lukiolaisten parkkipaikalta kurvasi NN:n auto. Jee. En uskaltanut vilkaista kuin kerran nopeasti. Lasketaanko se näkemiseksi? Monen kymmenen metrin päästä vilkaisee ehkä sekunnin autoon, jonne ei edes näe kunnolla?

 

No jaa... Kirjakaupassa ei ollut vielä kaikkia kirjoja ja kertauskirjoja ei kuulemma tulekaan kaikkiin aineisiin. Satuttiin sinnekin herra MO:n kanssa samaan aikaan ja yhdessä ihmeteltiin, että missä hitossa yhteiskuntaopin kirja oli. Lopulta se myyjä tuli näyttämään meille sellaisen riemunkirjavan kirjan, joka oli ihan eri kustantajaltakin kuin meidän edellinen. Herra MO on ihan okei, vaikka ei erityisemmin kuulukaan suosikkihenkilöihini meidän luokalla. Hän kuitenkin suhtautuu minuun aina melkein tasa-arvoisesti eikä ihmisten yleisen käyttäytymismallin mukaan käyttäydy kuin minua ei olisikaan. Ei nyt erityisesti huomioikaan, mutta ei mitenkään ignooraakaan.

 

Huomenna alkaa taas uusi jakso. Äiti huomauttikin, että koko koulun viimeinen jakso. Minä pimahdin hänelle. Hänellä tuntuu olevan jokin kauhea pakkomielle koko ajan huomauttaa, että koulu loppuu pian. Mutta kuitenkin. Seuraava jakso siis alkaa. Todella viehättävä päivä: koulu alkaa 7:40, jolloin on tunti englantia, minkä jälkeen minulla on kaksi hyppytuntia. Tosi kiva.

 

Tämä koeviikko on kuitenkin tuntunut sellaiselta, että pelottaa oikein saada niitä kokeita takaisin. Mikään koe ei tunnu sellaiselta, että olisi mennyt erityisen hyvin. Ja kirjoitukset on tulossa ihan pian ja minä vain olen putoamassa kaikista aineista. Ei vain tule mitään. Vaikka miten yrittäisin, niin energia tuntuu olevan vain nollassa, enkä jaksa tehdä mitään. Mutta jos nyt yrittäisi jaksaa edes jotenkin.

 

Huomenna on sentään taas koulupäivä, niin näkee ihmisiäkin. Niitä on ollut ikävä.