Tänään oli todella hyvä päivä, mutta mieli on ihan maassa. UNICEFin työvuoro oli taas tänään ja ensimmäistä kertaa sain sen tavoite 20e/vuoro täyteen. Itse asiassa sain sen jopa tuplattua, sillä keräsin tänään yhteensä 53 euron edestä lahjoituksia. Vuoro oli todella hyvä, sillä toinen feissaaja sai yhteensä 30e, joten yhdessä tiimitavoitekin tuplaantui.

Todella loistavaa, mutta kun tulin kotiin ja tervehdin rottia, minun oli pakko myöntää, että se Goudan patti on kasvanut. Maanantaina olin Goudan kanssa eläinlääkärissä ja se piti oikein nukuttaa tutkimusten ajaksi ja ne siellä kuulemma tökkivät siihen pattiin isoilla piikeillä. Tuli vain verta, ei mätää. Eläinlääkäri kuitenkin sanoi, että todennäköisesti ei ole kasvain, mutta sitä ei voi sulkea täysin pois. Antoi antibioottikuurin ja silleen.

Nyt kuitenkin päivä päivältä olen yhä vakuuttuneempi siitä että se on kasvain. Se on kasvanut, eikä se ole puhjennut tai muutenkaan näyttänyt mitään paiseen merkkejä. Tuntuu eri tavalla kauhealta kuin Doskun ja Tolstoin kuoleman lähestyessä., koska Goudaan minulla on ollut ehkä vähiten yhteyttä. Se on ollut minulla alle puoli vuotta ja se oli alusta asti hieman kyräilevä ja epäilevä, eikä tykännyt rapsutuksista. Tuntuu kuitenkin hienolta, kun tarjosin sille ja Stiltonille kodin ensimmäisen elinvuoden epävakaiden vaihteluiden jälkeen. Nyt sitten kun olen viettänyt sen kanssa pitempiä aikoja kaksistaan ihan antibioottien antamisen takia, niin se on jotenkin alkanut luottamaan minuun paremmin ja tuntuisi kurjalta, jos tämä lopultakin alkuun lähtenyt suhde päättyisi näin lyhyeen.

Rahatilannekin vaihteeksi rasittaa taas, kun viime kuussa tullut 28 euroa ei oikein ole riittänyt korvaamaan sitä 105 euroa, joka on viimeisen viikon aikana kulunut rottien terveydenhuoltoon. Nyt sitten pitäisi varata toiselle eläinlääkärille aika, joka kuulemma osaisi vähän enemmän jyrsijöistä ja toivoa, että hän osaisi sanoa vähän paremmin, että onko leikkaus lainkaan mahdollinen tai edes että miten kauan on odotettavissa aikaa Goudan kanssa.

Eilen olin pitkästä aikaa uimassa ja tänään on ollut joka paikka kipeä. Suomen Huippumalli Haussa -haku on alkanut taas ja minä aion pyrkiä siihen. Kuulemma ovat avoimia pluskokoiselle mallillekin, jos joku sopiva sattuu kohdalle, joten minä voisin ainakin yrittää päästä aloittamaan sellaisena. Kun vain mietinkin koko juttua ja mahdollisuutta päästä malliksi, nousee väkisinkin hymy huulille. Olo tuntuu varmalta, sellaiselta, että minulla olisi oikeasti hyvät mahdollisuudet päästä mukaan siihen kilpailuun.

Nyt onkin ollut jo suunnilleen kuukauden meneillään painonpudotusvaihe. Olen laihtunut jo viisi kiloa, mikä on hyvä ja olen huomannut, että ainakin psyykinen riippuvuus ruokaan on vähentynyt ja vähemmän syöminen on oikeasti mahdollista ja aika helppoakin. Paino ei ikävä kyllä lähde niin kauhean nopeasti, että ihan pian en ole entisellään, mutta toivottavasti pikkuhiljaa.

Toivottavasti tuo Goudan juttu kuitenkin jotenkin satumaisesti järjestyisi ja se tulisi entiselleen ja eläisi vaikka vuoden vielä. Odotan kyllä todellakin viikonloppua, niin saa hetkeksi edes rentoutua.