Väsyttää ihan liikaa. Viilsin uuden haavan. Ihan sama. Väsyttää. Uuvuttaa. Tulisi jo viikonloppu. Paitsi että viikonloppuna on Kylän miitti Helsingissä ja aion luultavasti mennä. Ei saa silloinkaan levätä. Ja viikonlopun jälkeen tulee aina seuraava viikko.

Rotat ovat yliaktiivisia ja kinaavat keskenään, välillä todella häijyn kuuloisestikin ja silloin ryntään repimään niitä irti toisistaan. Olen yrittänyt aktivoida, mutta olen liian väsynyt. Ja huomiseksi rotille kasvattamani ohrat ovat kitukasvuisia, koska pikkuvarpuset istuivat keskelle istutusta sen ollessa ulkona ja nokkivat siemeniä mullasta.

Liian väsy. Nan lähetti tänään tekstiviestin - jos olisi menty tänään kävelylle. Oli sauna, sanoin, että ei käy. Torstaina ehkä nähdään. Ihan sama. On niin väsynyt olo. Tuskallinen. Unettaakin. Tämä haava on kipeämpi kuin se edellinen. Ei nyt ollut itsevihakohtausta. Minä vain halusin viiltää sellaisen. Näyttää kauniilta, nätiltä. Tulee arpia, paljon uusia arpia ja sitten kun niitä on tosi paljon, niin sitten kaikki tietävät, että en minä ole vain leikisti masentunut. En minä ole mikään angstaava teini, joka tökkii ihosta ilmoille muutaman veripisaran vain jotta voisi sanoa "viillelleensä".

Olen liian väsynyt. Enkä pysty kuitenkaan nukkumaan. En jaksa kirjoittaa vaikka tekisi mieli. En jaksa tehdä mitään. Sitä unkarilaista opiskelijaa siellä osastolla on vähän ikävä. Tänään oli taas kuvaterapia. Ihan sama. En ole hyvä tiivistämään. Joko sanon kaikenlaista mitä mielessä liikkuu ja kuvailen sitä, tai sitten en sano mitään. Ihan sama.

Rotat mellastavat häkissään. Voi kumpa saisin pidettyä ne onnellisina. Voi kun ne eivät tappelisi, vaan pitäisivät toisistaan. Voi kun ne tutisuttaisivat silmiään, kun minä rapsutan niitä. Kumpa ne tulisivat koko ajan syliin, koska pitäisivät minusta niin paljon. Kumpa ne eivät ikinä kuolisi. Kumpa ne oppisivat yhtäkkiä puhumaan ja sanoisivat minulle: "Amia, me rakastamme sinua, pidät meistä todella hyvää huolta ja puhut meille rauhoittavasti ja se on todella kivaa ja me rakastamme sinua."

On pimeä. Silmät vaipuvat melkein väkisin kiinni. Huvittaa nukkua. Huvittaisi vain nukkua päivät läpensä. Ja sitten pitää yrittää osastolla koko ajan miettiä, että mikä on olo ja mikä on mieliala jua miksi on huonompi ja millä lailla ja mitkä asiat siihen voisivat vaikuttaa ja toimiiko lääke ja miten niin et huomaa mitään.

Liian väsynyt... Tekisi aamuisin vain niin kauheasti mieli jäädä yksinkertaisesti kotiin. Olla menemättä osastolle ja jäädä kotiin nukkumaan. Huomenna laitetaan ruokaa. Thai-ruokaa. Voi ei.

Niin väsynyt... Ja käteenkin sattuu. Toivottavasti siitä tulee hieno arpi (kyllä siitä tulee, niistä tulee aina hienoja).