Tänään oli taas terapia. Minulla on ollut nyt edellisviikon tapaan maanantain jälkeen koko alkuviikko vapaata ja huomenna on vielä yksi vapaapäivä töistä. Olen keskittynyt kaikkeen epätärkeään. Äiti kävi viime perjantaina ja en ole varma miten se meni. Hän sanoi myyvänsä sen ostamansa asunnon, jos minulle ei käy se että hän muuttaisi sinne yksin. Sanoin ettei käy. Mietin kyllä että kysyisin että miksi hän muka sinne yksin muuttaisi, mutta en kysynyt. Myöhemmin hän sanoi että laittaa mökin myyntiin keväällä, koska "se on kaiken pahan alku ja juuri". En tiedä mitä hän tarkoitti, enkä kysynyt. Terapeuttini kysyi, että olisiko mahdollista, että äitini on eroamassa isästäni. Se kävi minunkin mielessäni silloin kun äiti oli täällä, mutta pakotin sen pois mielestäni, koska en oikeastaan uskalla edes toivoa sitä.

Tai siis, äitini täytti tänä vuonna 67 vuotta, joten luulisi että jos hän olisi eroajatyyppiä, hän olisi tehnyt sen jo aikaisemmin, esimerkiksi sillon kun koiran purtua minua kuudennen kerran isäni sanoi äidilleni että jos koira lähtee niin hänkin lähtee. Sehän olisi ollut sellainen ihan viimeinen paikka missä tehdä se, mutta äitini valitsi koiran ja miehensä minun sijaan. Sen jälkeen en ole enää uskonut siihen, että äitini tulisi ikinä eroamaan. Ja äitini ei ole avannut kurkkupurkkiakaan itse viimeisen 20 vuoden aikana, koska se on miesten hommia. Joten vaikka tämä koko erojuttu on vain tulkintaa äitini sanoista jotka ovat voineet tarkoittaa mitä tahansa, niin... en tiedä. En tiedä mitä ajatella siitä asunnon myynnistäkään. Pitäisi kai olla iloinen, mutta sekin tuntuu siltä, että olen jotenkin kohtuuttomasti saanut taas oman tahtoni läpi.

En ylipäätään halua edes ajatella tätä koko juttua. Olen aloittanut sen hölmön tarinani kirjoittamisen vaihteeksi alusta, tällä kertaa englanniksi, joten siihen on mennyt aika paljon aikaa. Mutta se on ollut ihan mukavaa. Se on sinänsä jännä, koska se muuttuu enemmän tai vähemmän joka kerta.