Tänään sitten oli ensimmäiset tanssiharjoitukset, joissa minä olin ja sain parikseni - Herra Friikin. No, hän otti sen ihan hyvin (kuten muutkin), joten tilanne ei ollut ehdottoman paha. No, miten se pisteytys sitten? No, ehkä hän olisi kouluarvosanoilla siitä kutosen ja seiskan tienoilla. Seiska miinus ehkä. Tulimme hyvin toimeen ja minä kaiketi yhdessä vaiheessa hieman nauroinkin. Hänessä on se hyvä puoli, että ne häiritsevät pikkuvirheet, jotka ärsyttävät, voidaan kitkeä edes osittain pois, kun hänelle voin sanoa suoraan, että jos me tehtäis niin ja näin niin se näyttäisi paremmalta. Pitää ensi kerralla kaiketi opettaa hänelle sanan "aistikas" merkitys ja selittää, että me sitten opetellaan myös tanssimaan aistikkaasti (tai muuten..).

NN ei ollut tanssiharjoituksissa, mutta ei ollut moni muukaan. En sitten tiedä, tanssiiko hän ollenkaan. Ja jos ei tanssi, niin sitten siitä saan hyvän avauskeskustelun. Toisaalta, Merry oli niiden joukossa, jolta oli pari pois. Ja hänen lisäkseen oli kolme muuta tyttöä ilman paria, joten jos NN tanssii, niin sen on sitten oltava joku heistä. Kunhan vain ei Merry.

Mutta nyt päätä särkee. En uskaltanut koulussa syödä mitään, kun ahdisti kauheasti. Ja sitten yksi tanssi, jota meidän piti harjoitella, oli sellainen, jossa piti pojan piti yhdessä kohtaa pyörittää tyttöä nopeasti. Ja minun pääni ei kestä pyörimistä. Ei lainkaan. Tyydyin sitten pyörimään vain kaksi kertaa neljän sijaan, ja kun herra Friikki valitti siitä, sanoin, että hän voisi minun puolestani ihan hyvin tanssia sen pyörimis -jutun minun sijastani. Sen jälkeen sain pyöriä sitten sen kaksi kertaa.

Kaikin puolin se meni ihan hyvin. Minusta itse asiassa tuntui yhdessä vaiheessa, että Tiedät-kai-kuka olisi mustasukkainen, kun meillä herra Friikin kanssa oli ajoittain aika hauskaa. En sitten tiedä, miten objektiivisesti pystyin asian tulkitsemaan (eli pistinkö omia kuvitelmia joukkoon), mutta hykerryttää sentään se ajatus. Äidille tanssiparista kertominen ei ollut mitenkään hohdokasta. Kun kerroin, että tanssisin herra Friikin kanssa, äidin leuka loksahti ja hän kysyi, että eikö ollut ketään muuta. Joo, hän ei tiedä, että missasin yhden tanssikerran, enkä aio edes kertoa hänelle.

Kirjotin sitten eilen sille nettipsykologille, jolle kirjoittelin joskus melko tiiviiseen tahtiin. Häneltä tuli sitten nopeasti vastaus jo tänään aamupäivällä. Joo, ei mitään silloin tällöin lähetettyjä päivitysviestejä enää. Hän sanoi, että ehkä minun kannattaisi kirjoitella taas hieman useammin. Tuo ei kuulostanut minun korviini mitenkään kauhean hyvältä; Minä olen melkein ihan terve! Okei, joo, joskus tulee itsemurha-ajatuksia, mutta niin kaikilla (kai).

Lisäksi nettipsykologini kysyi, käynkö jossain IRL psykologilla ja että onko minulla lääkitystä. Ja sitten hän sanoi taas, että lääke voisi olla minulle hyvä apu helpottamaan huonoja olotiloja. Eli vaikka olen luullut, että tilanne on jotenkin parantunut tämän hänen kanssaan pitämäni tauon kanssa, se on edelleen ihan samassa tilassa, jos ei pahemmassakin. No, olen minä ennen leikkinyt sillä kuolema -ajatuksella ja kerran vakavissani harkinnut itsemurhaa, mutta nyt tuntuu, että se on vain yleistynyt.

Minä en viiltele enää. Tai en tiedä, voiko noin sanoa, sillä olen ollut irti viiltelystä jo kokonaiset 142 päivää. Melkein puoli vuotta. Se on kai hyvä, en ole ihan varma. Ja nyt sitten muka pitäisi järkätä itseni lääkkeille. Sinänsä se ajatus ei ole mitenkään vastenmielinen. Kai sitäkin voisi kokeilla, vaikka en oikeastaan usko, että niistäkään olisi apua. Ongelma on vain siitä, että mistä saisin ne lääkkeet ja miten pystyisin ottamaan niitä säännöllisesti niin, että äitini ei huomaisi. No, kaiketi tuo salaa ottaminenkin onnistuisi, mutta tuo lääkityksen hankkiminen on se suuri kompastuskivi. Jotenkin tuntuu isolta, että kävisi salaa ensin jonkin aikaa jossain kallonkutistajalla, jonka jälkeen söisi mahdollisesti lääkkeitä. Ja salaisi kaiken kuitenkin kaikilta.

Nyt on taas sellainen olo, kuin olisin eksynyt pikkutyttö isossa maailmassa, kun isot ihmiset vain pyyhältävät ohi katsomatta minuun lainkaan. En tiedä, mitä pitäisi tehdä. En myöskään tiedä, mitä olisi järkevää tehdä. Olen eksyksissä. Taas.