Huokaus. Vaihteeksi odotin todella innoissani, että töissä toimeksianto vaihtuisi, kun toimitusjohtajat eivät ole kaikkein ystävällisimpiä ihmisiä, mutta näköjään mentiin ojasta allikkoon. Nyt joudutaan soittamaan ihan TAVALLISILLE ihmisille ja täytyy sanoa, että heihin verrattuna toimitusjohtajat ovat ihania ja avoimia ja ystävällisiä pehmoleluotuksia. Heti ensimmäinen ihminen, jonka sain kiinni, raivostui ihan totaalisesti ja huusi minulle minuuttikaupalla.

Ja tämä ihminen siis raivostui siitä, kun sanoin, että täällä on "firmalta x" Amia hei. Koska hänen mukaansa ei saa sanoa niin vaikeita sanoja mummeleille kuin hän, vaan yrityksellä pitäisi olla normaali nimi, kuten vaikka MetsäBotnia (jonka hän itse otti esimerkiksi) tai sitten pitäisi mennä heti asiaan, että teemme tälle kunnalle tällaista kyselyä. Sitten kun yritin selittää, että meitä oli ohjeistettu sanomaan niin ja siitä se nainen sitten raivostui entistä enemmän. Niin ei kuulemma saanut sanoa, koska oma vika se oli, jos sanoo "Blingblingbling" (todellinen siteeraus). Ja sitten kun sain selitettyä lopulta sitä, että millaista tutkimusta me tehdään, niin se nainen halusi kuitenkin vastata.

Uskalsin kysyä ehkä puolet kysymyksistä, kun olin koko ajan ihan varpaillani sen suhteen, että jos sanonkin vahingossa taas jotain, joka saa hänet raivostumaan. Ikähaarukkaankin sai vain vastauksen, että kyseessä on "mummeli". Sitten se nainen muuttui sen haastattelun aikana ihan toiseen ääripäähän. Naureskeli ja kertoi oikeasti suunnilleen kaiken elämästään. Hän myös sanoi, että kun hänen poikansa oli naimisissa sellaisen naisen kanssa, joka sanoi niin ja niin ja oli sellainen ja tuollainen, "niin kuin te nuoret naiset nykyään olette" ja miten se kaikki haittasi hänen poikansa avioliittoakin.

Ja kaikkea muuta. Enkä voinut kuin kuunnella ja pahoitella jatkuvasti ja myötäillä ja ihmetellä oikeissa kohdissa, kun vastapäisenä mökkinaapurina oli joku sveitsiläinen pankinjohtaja ja miten minäkin sitten vanhana ymmmärrän, että miten asiat menevät.

Seuraava ei sitten ollut yhtään parempi tapaus. Hän ei sentään raivonnut minulle, vaan sanoi vain, että perkele olen Milanossa. Sitä seuraava vastaaja oli ihan asiallinen ja fiksu, mutta närkästynyt siitä, kun tässä haastattelua koskevassa kunnassa ei otettu huomioon ihmisiä, jotka halusivat käyttää itsetuotettua aurinkovoimaa. Sitä seuraava ihminen vastasi, mutta kesken esittelyn löi luurin korvaan.

Onneksi sentään Nina2 oli paikalla, niin sai hänelle purettua vähän jotain. Ja hän oikein kesken sen huutopuhelun kääntyi katsomaan, että mikä kamala mökä sieltä minun kuulokkeistani täytyy kuulua, jos hänkin kuulee sen. Ja meni ylitöiksikin, kun viimeinen, jolle soitin (reilu kolmekymppinen mies vielä) innostui myös selittämään oikein hartaasti rahaongelmista ja kaikesta sellaisesta.

Kyllä on tämäkin työ taas avartanut näkemystäni puhelinhaastattelijoiden suhteen. Tuntuu siltä, että jo minulle joskus joku soittaa, niin olen vain hyvin kohtelias (kuten tähänkin asti kyllä). Nina2 tosin sanoi, että hänen kaverinsa, joka on asiakaspalvelussa, on itse päättänyt kostaa olemalla itse asiakkaana tosi kenkku.

Äiti lainasi minulle myös rahaa, sillä muuten olisi jäänyt vuokra maksamatta. Siis kun Kela ei ole vieläkään maksanut syyskuun alun päivärahaa eikä matkakorvauksia, ja kun palkkapäiväkin on kuun 15. päivä, niin nyt on olleet rahat tiukalla. Ja pitäisi maksaa mahdollisimman pian se Oxfordin kurssikin. Innolla odotan luonnollisesti. Hiukan tosin huolettaa se, että jos töissä päättävät tehdä jonkun järjestelyn, että minun tilalleni Nina2:n kanssa samaan huoneeseen meneekin joku muu, joka ei sitten lähdekään sieltä kun palaan.

Olen myös kysellyt uusista rotista, kun Dosku lähtee todennäköisesti ensi viikolla pois, kun se on niin surkeassa kunnossa taas ja kun Tinellikin lähti, niin Consulle ei jää kuin väliaikaiskaveriksi Tolstoi, joka sekin voi heiketä äkisti. Yritän saada jopa jalostuskäyttöisen rotan, niin voisin joskus lähitulevaisuudessa tehdä ensimmäisen rottapoikueeni.

Jotenkin kauheasti tekemistä ja vähän aikaa.