Minähän sanoin, että Erica on hyvis! Jotenkin olen pikkuhiljaa onnistunut jotenkin suhtautumaan siihen viime viikon tapaukseen, kun minut jätettiin ulkopuolelle ja pystynyt puhumaan taas niille muille ihmisille osastolla. Ja eilen sitten Erica teki jotain, mitä en ehkä ihan odottanut, mutta joka ei kuitenkaan tullut kovin suurena yllätyksenä. Hänen lisäkseen pöydässä olin minä ja Mira. Hän alkoi puhua siitä, että olisi kiva järjestää joku osaston ihmisten yhteinen pikkujoulujuttu -  vaikka hänen luonaan. Miran mielestä se oli hieno idea ja ehdotti, että juotaisiin viinaa. Erica ei ottanut oikein kantaa siihen, mutta kysyi sitten ihan suoraan minulta, että haluaisinko tulla myös. Ja tietysti minä halusin! Todella hienoa! Minä tiesin, että hänestä kannattaa ajatella positiivisesti, tiesinhän!

Ja tänään sitten tapahtui jotain, mikä todellakin tuli yllätyksenä. Istuin taas vaihteeksi keittiön pöydässä, tällä kertaa siinä istuivat minun lisäkseni Erica ja Nina. He olivat jutelleet aikaisemmin sinä päivänä siitä, miten Nina on tulossa Erican luo huomenna iltapäivällä ja on yötäkin. Ajattelin, että se on ihan okei, eihän se ollut lainkaan sama asia, kun sinne ei oltu kutsuttu kaikkia paitsi minua. Mutta sitten myöhemmin tänään Nina sitten kysyi minulta, että mitä aioin tehdä viikonloppuna ja että oliko minulla suunnitelmia.

Tuo on aina inhottava kysymys, koska en melkein koskaan tiedä, mitä siihen vastaisin. En tee viikonloppuna mitään paitsi äärettömän harvoin. Mutta olisi tylsää sanoa aina: "En mitään." Ja koska olin kuullut, että he olivat Erican kanssa suunnitelleet keskenään jotain, niin en siksikään tiennyt oikein, että miten suhtautuisin, koska mietin, että pitäisikö minun sitten kysyä vuorostani häneltä, oliko hänellä jotain suunnitelmia (vaikka oli aika ilmeistä, että olin kuullut että on), vai pitäisikö minun olettaa, että hän tiedustelee minulta suunnitelmiani sen varalta että aikoo pyytää minut mukaan, vai sen takia, että se on todella hyvä small talkin aihe silloin, kun koko pöytä on muuten hiljaa.

Päätin sitten reagoida kuin se olisi small talkia, mutta perus small talk -tyylistäni poiketen en kysynyt hänen viikonlopunsuunnitelmistaan. Siis selitin, että ei ole mitään suunnitelmia, mutta että varmaan käyttäisin ainakin aikaa lepäämiseen, kun viikko oli ollut taas aika raskas ja olin vieläpä nukkunut liian vähän useana yönä. Joo, teidän pieni Amianne osaa nykyään jo hieman small talkia, heh. No, mutta Nina sitten suureksi yllätyksekseni kysyi Ericaan vilkuillen, että mietti, että haluaisinko minäkin tulla istumaan iltaa hänen ja Erican kanssa. Erica sitten sanoi jotain, joka vahvisti sen, että asia sopi hänellekin. Ja minä sanoin, että se olisi tosi kivaa. Tai jotain. Tuossa minä en ole vielä hyvä, vaikka kai sekin small talkiksi lasketaan. Kukaan ei ole vain koskaan pyytänyt minua mihinkään tuollaiseen.

Joten olen siis menossa huomenna Erican ja hänen miehensä luo. On myös ensimmäinen kerta, kun menen jonkun sellaisen ihmisen luo, joka on naimisissa. En oikein tiedä yhtään, mitä odottaa. Onko se mies myös osa "illanistujaisia", vai pysytteleekö hän vain jossain omissa oloissaan? Ja miten minun pitää suhtautua siihen hänen mieheensä? Pitääköhän minun esitellä itseni tai kysyä häneltä jotain epämääräistä ja siten small talkata hänenkin kanssaan.

Olen innostunut, vaikka vähän pelottaakin. Tuntuu siltä, että nyt on kauheat paineet "onnistua". Siis jotenkin olla hauska ja kiinnostava ja sellainen, että he tuntevat, että he ovat minusta kivoja ja että minusta on ihan oikeasti kivaa tulla johonkin tuollaiseen. Nyt minulla on siis Ayan lisäksi myös Erican puhelinnumero, jotta sitten huomenna voitaisiin sopia, minne Erica tulee minua vastaan, koska en osaa sinne heidän asunnolleen. Ja Erica laittoi minulle tekstiviestin, jossa antoi siis oman numeronsa ja sanoi vielä, että hänestä oli kivaa, että olin tulossa. Ja hänenhän ei olisi ollut mikään pakko kirjoittaa tuota, eihän?

Joo, ei varmaan kovin moni pystyisi innostumaan ja hermostumaan jostain tällaisesta asiasta niin, että syväanalysoi kaikkea asiaan liittyvää. Melkein niin kuin NN:n kanssa lukiossa. Paitsi että tässä tapauksessa näiden analysoitavien ihmisten suhtautuminen minuun on vastaanottavaisempaa kuin NN:n tapauksessa. Mutta melkein samanlainen into selittää asiasta, vaikka en siis ole yhtään ihastunut heistä kehenkään.

Mutta joillekin voi ilmeisesti tuollainen pieneltä vaikuttava asiakin olla suuri. Enkä puhu vain itsestäni, vaan myös Anna-lehdessä olleesta jutusta. Joo, osastolle tulee Anna, niin sitä on kiva lukea. Ja siellä oli juttu epäsosiaalisuudesta. Ja tulin itse tulokseen, että en siis sen jutun mittapuulla ole epäsosiaalinen. Hyvä on, ehkä käyttäydyn samoin kuin epäsosiaalinen, mutta ero on siinä, että minä käyttäydy tällä tavoin siksi, että oikeasti haluaisin olla yksin ja välttää muita ihmisiä. Jutussa joku kertoi, miten joku hänen tuttunsa mietti etukäteen sellaisiakin asioita kuin kampaajalle menoa ihan eri valossa kuin normaalit ihmiset. Tämä tuttu mietti, että voisikohan hän paksua romaania lukemalla saada hyvän tekosyyn olla jutustelematta sen parturin kanssa. Ja itse kävin läpi täsmälleen jotain samanlaista wanhojen aikaan. Kammosin sitä tilannetta small talkin takia ja yritin keksiä keinoja joilla välttyä siltä. En sitten kuitenkaan keksinyt, joten olin aika hiljainen ja varmaan sen kampaajan mielestä tympeä.

Mutta tuntuu, että kyllä minä opin koko ajan. Hitaasti ehkä, mutta ehkä se opittu asia sitten pysyy myös tallessa pitkään. Olen minä varmaan joskus osannut hieman small talkiakin ja tuollaisia spontaaneja kutsuja ja spontaaneihin kutsuihin vastaamista, mutta viimeistään yläasteen aikana se kaikki kuihtui pois. Siksi minusta tuntuukin jotenkin siltä, että en ole oppimassa jotain uutta ja ihmeellistä, vaan jotain, jonka osasin kyllä jo ajat sitten, mutta kämmäsin ja nyt minun on opeteltava se uudestaan. Kunpa vain voisi selittää asian noin kaikille ihmisille, jotta he eivät tekisi vääriä johtopäätöksiä minusta sen takia, koska en osaa välttämättä aina jutustella hyvin ja kiinnostavasti ja pitkästi.

Ehkä seuraavalla kerralla kun kirjoitan tänne blogiini, olen taas yhtä kokemusta kokeneempi. Niin ja toivottavasti hyvää kokemusta kokeneempi.