Ah, vanha kunnon sinkkuuskriisi. Tällä kertaa ei vain minun. Laitoin Harjoittelupaikkarohmulle viestiä ja jutustelin niitä näitä, mutta ilmeisesti Harjoittelupaikkarohmulla on kriisi oman sinkkuutensa suhteen. Tyyliin "kukaan ei ikinä tule rakastamaan minua". Käy niin sääliksi, kun Harjoittelupaikkarohmu on niin upea, että tuntuu ihan hirveän pahalta, että hän ei itse näe sitä. Ja vähän ärsyttää, koska Harjoittelupaikkarohmu näyttää oikein haluavan rypeä itsesäälissä, mutta toisaalta, kuka minä olen tuomitsemaan häntä siitä, kun itse teen samaa?

Toisaalta haluan tukea häntä ja sanoa, että hän on upea, jne. mutta toisaalta jos hän oli ihastunut minuun ja hän purkautuu minulle tästä nyt sen takia, että minä en vastannut hänen tunteisiinsa, niin en halua antaa myöskään väärää kuvaa.

Joo, eihän siinä mennyt kuin kaksi tuntia, että yritin lohduttaa Harjoittelupaikkarohmua. Hän ei vain selkeästikään halunnut tulla lohdutetuksi, minkä toisaalta ymmärrän, koska tiedän tuon tunteen niin hyvin ja se on niin kokonaisvaltainen, että silloin kaikki on vain paskaa. Kuitenkin tosi ikävää, kun en voi itse mitenkään auttaa häntä tuossa olotilassa, etenkään jos hän on osittainkin tuskastunut siitä, että minä olen Lesterin perään, enkä hänen peräänsä. Toisaalta joo, ehkä ei pitäisi puhua hänelle Lesteristä, mutta hän oli se minun liittolaiseni muuta maailmaa kohtaan ja hän on tällä hetkellä ainoa ihminen, jolle voin Lesteristä puhua.

No, huomenna on terapia, niin ehkä pitää puhua taas miehistä siellä. Kun selkeästi minun suhteeni miehiin on jotain, jossa olisi jotain toivomisen varaa. Sekä platonisessa, että romanttisessa mielessä. Äh, ja ne latinan kotitehtävät...