Hemmetti. Hemmetin hemmetti.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Tänään oli taas NN-suunnitelma –päivä. Maanantaina päätin, että tänään minä kerron. Päätin jopa sen, mitä sanon. Tänään oli englanninkoe, ja koska NN:lle oli sama koe, siinä olisi ollut täydellinen keino väijyttää hänet.

 

Mutta. Kun tein koetta, tajusin yhtäkkiä, että en minä voi sanoa NN:lle sitä, mitä olin suunnitellut. Se olisi ollut ihan absurdia eikä olisi toiminut. Kuvitelmissa se toimi hyvin, mutta kokeen aikana tajusin, että se ei ikinä toimisi käytännössä. Kello oli silloin yhdeksän ja kokeesta saisi lähteä heti kymmeneltä. Ajattelin, että varmaan minä keksin jotain siinä samalla kun teen kokeen loppuun. Köh, olenko ainoa, jolle tuo kuulostaa jotenkin koomiselta? Pääasia on NN-suunnitelma, mutta koe hoituu jossain muun suunnittelemisen ohessa?

 

No, ajattelin, että sanon vain jotain. Sanon sen, että en tiedä yhtään, mitä minun pitäisi sanoa. Sain kokeen valmiiksi viittä vaille kymmenen. NN näytti vielä tekevän koetta aika ahkerasti, joten ryhdyin tarkastamaan tehtäviä. ”Tarkastin” sitä koepaperia suunnilleen vartin. NN sattui istumaan juuri sopivassa paikassa, että saatoin vilkuilla häneen huomaamattomasti ja olin koko ajan valmis tunkemaan kynän ja kumin penaaliin ja penaalin reppuun, jos NN näyttäisi valmiilta. Loppuvaiheessa hän alkoi jo näyttää siltä, että olisi kohta valmis, joten minä ajattelin, että lähden jo nyt, mutta jos tarve vaatii, puen takin päälleni kuin hidastetussa filmissä.

 

No, minä palautin koepaperin ja häivyin luokasta. Aloin pukea niin hitaasti kuin saatoin, mutta en kuitenkaan niin hitaasti, että se olisi ollut epäilyttävää. Käytävä oli ihan tyhjä ja koko ajan hoin mielessäni: ”Tule NN, tule! Tule jo!” Sitten englannin luokan ovi aukesi. (Miten niin minä dramatisoin tätä taas?) Minä taas sanoin mielessäni: ”Ole NN.” Sitten oven aukaissut henkilö tuli käytävään. Se oli – NN.

 

Minä oikeasti melkein kirosin ääneen, kun tajusin, että se oli sittenkin ihan oikeasti NN. Koko käytävä oli tyhjä ja me oltiin sillä kaksistaan ehkä kahden metrin päässä toisistamme. Ajattelin, että siinä se on: täydellinen tilaisuus kertoa hänelle. Toista yhtä täydellistä tilannetta ei ollut koskaan aikaisemmin ollut, eikä taatusti enää koskaan tulisikaan.

 

Enkä minä sanonut mitään. Eikä hän sanonut mitään. Mutta minä voin puolustautua! Minä voin heittää joillekin ihmisille jotain ja olisin voinut sanoa NN:llekin jotain. Mutta kaikissa tapauksissa, ihan kaikissa, puhuakseni minä tarvitsen sen, että toinen näyttää myös siltä, että ei laittaisi paria sanaa pahakseen. NN ei näyttänyt olevan juttelutuulella. Hänen takkinsa oli muutaman metrin päässä minusta (ja olin jo melkein pukenut oman takkini ja kaulahuivini ylleni), mutta sen sijaan, että hän olisi tavalliseen tapaansa pukenut sen päälleen naulakoilla, hän vain nappasi sen ja häipyi niin nopeasti kuin saattoi. Aivan niin kuin tyyppi olisi melkein pelännyt, että minä sanon jotain ja että hänen olisi pitänyt päästä pakoon.

 

Niin että mitä pirua tyyppi oikein meinaa?! Ensin on vaihe, kun tyyppi puhuu minulle. Sitten on vaihe, kun tyyppi katsoo ja koskee minuun jatkuvasti. Sitten yhtäkkiä tulee vaihe, kun tyyppi ei katso minuun. Ja sitten tulee vaihe, kun hän melkein juoksee pakoon, kun satutaan samalle käytävälle? WTF?

 

Mutta oli miten oli, ei varmaan tarvitse kauheasti tuotakaan ylianalysoida voidakseen sanoa, että kovin lupaavalta tuo ei ainakaan vaikuta. Selkeästi hän reagoi minuun erilailla kuin muut pojat, mutta en silti sanoisi, että tämäkään olisi niin kauhean hyvä asia. Ja jos tyyppi reagoi noin, niin miten hitossa minä saan ikinä sanottua hänelle yhtään mitään? Ja ehkä se on juuri hänen tarkoituksensa. Hemmetin idiootti.

 

Meinaan häipyä koululle vielä syömään. Nan syö joka päivä koululla, koska hän toimii kokeissa täsmälleen päinvastaisesti kuin minä ja NN, jotka säntäämme ensimmäisten joukossa pois kokeesta kuin kokeesta. Nan tekee kaikkia kokeita yleensä sen maksimiajan. En käsitä, miten hän pystyy siihen. Okei, olen minäkin joskus ykkösellä jumittanut kokeessa kaiken mahdollisen ajan, mutta kuitenkin. No joo, ehkä ero näkyy sitten siinä, että Nan vetelee vain ysejä ja kymppejä ja minä saan astetta epätyydyttävämpiä numeroita. Mutta olen kokeiden suhteen jotenkin kärsimätön. Turha niiden kanssa on jumittaa kauhean pitkään.

 

Mutta kuitenkin. Pyöräilen takaisin koululle mennäkseni syömään. Jotenkin epätoivoista? Minun oli alun perin tarkoitus tehdä se siksi, että voisin kerta Nanille, mitä NN sanoi (koska minun oli tarkoitus oikeastioikeasti kertoa hänelle!), mutta nyt menen, jotta saisin sitä yhtä hyvää salaattia, jota meillä on. Ja jotta voisin valittaa Nanille tuosta NN-tilanteesta ja siitä, miten NN pakeni niin nopeasti kuin saattoi. Hmph.

 

Mutta minulla on ylpeyteni. Jos joku käyttäytyy minua kohtaan noin, niin en kai minä ole niin idiootti, että yrittäisin aloittaa jonkin sortin keskustelun? NN-suunnitelmien kompastuskivi. Toisaalta, tuohon NN:n käytökseen voisi olla yksi toinenkin vaihtoehto kuin suoranainen haluttomuus puhua kanssani. Olen miettinyt sitä aika paljon ja siksikin lykännyt näitä suunnitelmiani. Tyyppi on törkeän yliylpeä ja itsepäinen. Joten, jos hän pitäisikin minusta, niin hän voisi haluta tehdä jonkin sortin ”aloitteen” ihan itse ja omalla tavallaan, ei olla kohteena, kun minä teen aloitteen hänelle. En toisaalta ole varma, onko tuo yhtään hiukkaa parempi kuin tuo vastenmielisyyskään.

 

Minäkään en halua olla kohde koko aikaa. Joten jos minulla joskus on oikea fiilis tehdä jotain erityistä ja onnistun vielä sen toteuttamisessakin, niin joskus tuntuu, että NN yrittää ”laittaa paremmaksi”. Aivan niin kuin tämä olisi jokin kauhea kilpailu ja hänen täytyisi olla siinä parempi ja että hänen täytyisi olla se, joka on puikoissa. Kärsiikö tyypin ego oikeasti niin kauhean paljon, jos hän ei pystykään olemaan niin dominoiva kaiken suhteen? Okei, saattaa ehkä mahdollisesti olla, että minullakin on taipumus dominointiyrityksiin silloin tällöin, mutta sehän on luonnollista! Minä satun olemaan naispuolinen, niin se menee muuten vain kauhean helposti niin, että jos en pidä puoliani, niin sitten joku pyörittää minua niin kuin itse haluaa.

 

Mutta joo. Oli miten oli, tämä alfa vs. alfa ei tunnu oikein toimivan. Minä vieläkin veikkaisin, että hän pitää minusta. Kaikesta huolimatta minä veikkaisin vieläkin niin. Mutta miksi hitossa tämän tilanteen ratkaisunkin pitää olla näin kauhean monimutkainen? Mikä olisi keino kertoa hänelle, mutta niin, että molempien ylpeydet säilyvät pahemmitta kolhuitta? Tämä on niitä asioita, joista minä pidän NN:ssä – tuo ylpeys ja itsepäisyys – mutta joka käytännössä on vain jotain, joka luo lisää ongelmia.

 

Tulee ihan mieleen yksi juttu, jonka kuulin viikko sitten koulussa, kun kuuntelin korttia pelaavien poikien jutustelua. Onko se oikeasti niin, että tyypit käyttää urheilutermejä puhuessaan parisuhdeasioista? Herra Entti otti esiin ”lentopalloaiheisen” kysymyksen, joka häneltä oli kysytty: ”Isketkö itse, vai syötätkö ja annat toisen iskeä?” Periaatteessa hän sanoi, että on yleinen käsitys, että jos ”syöttää ja antaa toisen iskeä”, ei ole niin paljon mies  kuin jos ”iskee” pelkästään itse koko ajan. Sanonko vain, että on hemmetin kapeakatseista toimintaa.

 

Ärsyttää, mutta olo on jo parempi kuin eilen. En tiedä miksi. Hyvä kai. Ja voisi pian lähteä koululle päin. Onneksi on törkeä myötätuuli. Kun tulin kotiin, se oli tietysti vastainen ja kun vielä sataa suunnilleen vaakasuoraan sellaisia pikkuisia teräviä lumikiteitä, niin ei ole kauhean miellyttävää ajaa pyörällä vastatuuleen, kun tuskin pääsee edes eteenpäin. Paitsi että kun pyöräilen koululle, niin minun on pyöräiltävä sieltä kotiin toistamiseen. Mutta se salaatti. Salaatti. Ihana pastasalaatti, jossa on kinkkua ja suolakurkkua... Harvoin kuulette minun puhuvan mistään ruoasta niin kuin tuosta taivaallisesta pastasalaatista.

 

Vastaisi Nan nyt vain viestiini (paitsi jos hän jumittaa edelleen jossain kokeessa), jotta tietäisin, voinko lähteä kouluun. Koska jos Nan ei meinaa tulla syömään, niin en kai minäkään nyt yksin ruokalaan aio mennä oleskelemaan, oli se pastasalaatti sitten kuinka hyvää tahansa.

 

Hemmetin hemmetin hemmetti.