Tänään aamulla matkalla osastolle ajauduin huomaamattani ajatuksiin, jotka saivat olon rauhalliseksi ja toiveikkaaksi. Sellainen olo tulee aina välillä ja sen huomaa etenkin silloin, kun tulee jokin äkillinen tekijä, joka havahduttaa todellisuuteen. Sitten kun häiriötekijä on ohi, tulee vähän pöllämystynyt olo, kun miettii, että äsken tuntui kyllä niin kivalta ja hyvältä - taisin ajatella jotain kivaa, mitähän se oli? Minulla tulee tuollainen todella usein ja sitten on työn ja tuskan takana yrittää muistaa se ajatusmaailma, johon oli uppoutuneena. Yleensä sen sitten löytää, kun alkaa jäljittää niitä ajatuksiaan ja tapahtumia ja seurata sitten välillä ihan käsittämättömän hulluakin ajatusketjua.
Tämän aamun ajatusketju alkoi ihan kodin lähellä, kun käännyttiin isommalle tielle. Siitä risteyksestä pääsee myös suoraan ja silloin se vie meidän pienen paikkakunnan keskustaan. Yleensä aamuisin kaikki autot kääntyvät kuitenkin sille isolle tielle, joten tänään kiinnitin huomiota siihen, että vieressä oli auto, joka menikin suoraan. Aloin sitten miettimään, että miksi useimmat sitten tosiaan kääntyvät sille isolle tielle.
Päättelin, että koska keskusta on meidän kodin alueelta katsottuna aika lähellä, niin useat sellaiset, jotka menevät sinne keskustaan, käyttävät auton sijaan pyörää, mistä seuraa puolestaan se, että useimmat autot kääntyvät isolle tielle, koska ne ovat menossa kauemmas. Sitten ajattelin, että se on ympäristönkin kannalta hyvä ja varmaan ne ihmiset ajattelevat ympäristöä myös. Sitten mieleeni tuli, että toisaalta tulihan lukiossakin esimerkiksi NN autolla kouluun siitä lähtien kun hän sai ajokortin.
Siitä mieleeni tuli puolestaan se, että olikohan NN huolissaan ilmastosta. Muistelin epämääräisesti, että hän olisi joskus käyttäytynyt piittaamattomasti ilmastonmuutosta ja luonnonsuojelua kohtaan, mutta mieleeni ei tullut kuitenkaan yhtään tiettyä tilannetta, jossa hän olisi sanonut niin suoraan. Sitten mieleeni tuli Nan ja se, miten hän kavereineen oli lukion aikana tunnettu lähinnä siitä, että he vetivät kaikenlaisia ilmastotempauksia, ja kerrankin he kävivät keskellä päivää jakamassa jokaisen parkkipaikalla olevan auton tuulilasiin sellaisen lentolehtistyyppisen paperin, jossa kerrottiin autoilun vaikutuksesta ilmastonmuutokseen. Siitä tuli paljon keskustelua ja esimerkiksi "Takiaisakka", neiti EH, puhui käytävällä kovaan ääneen siitä, että kiellettäisiinkö piereskelykin kohta, kun siitä kerran vapautui haitallisia aineita.
Muistaakseni NN oli silloin myös tilanteessa, mutta hän ei kuitenkaan osoittanut lainkaan mieltään, eikä reagoinut edes neiti EH:n sanomisiin. Siitä sitten ajattelin, että ehkäpä NN oli silloin niin hienotunteinen, koska tiesi, että yksi niistä ilmastotyypeistä oli Nan, jonka hän tiesi olevan minun kaverini. Siis että hän olisi suhtautunut Naniin keskimääräistä paremmin ihan vain sen takia, että ei halunnut loukata minua puhumalla pahaa kaveristani.
Sitten mieleeni tuli kuitenkin Nanin kertomus siitä, miten meillä oli kerran ollut heidän jälkeensä englantia ja NN oli kävellyt Nania vastaan käytävällä ja kuulemma katsonut häntä niin vihaisesti, että Nan oli tuntenut olonsa ihan kauhean pieneksi. Hän sitten oli kehitellyt teorioita, että NN olisi hänelle vihainen siitä, että hän oli juuri se syy, joka sai minut lukion kakkosella lähtemään ruokalaan ja jättämään NN:n sinne sohvalle yksikseen.
Sitten minä mietin siinä auton surruttaessa eteenpäin, että sittenhän se äsken kehittelemäni teoria, että NN olisi Nania kohtaan hienotunteinen vain minun takiani, ei toiminutkaan. Mietin sitten sitä vaihtoehtoa, että NN ei ollutkaan hienotunteinen minua kohtaan, vaan olin hänelle kuin kaikki muutkin. Sitten mieleeni tuli kuitenkin se yksi kaikkien aikojen ihanimmista hetkistä, kun minä istuin siinä hänen tuolissaan ja hänen kaverinsa pelasivat korttia pyöreässä pöydässä ja NN yritti sitten äärettömän inhoavalla ja vihaa tihkuvalla katseella saada sitä herra MR:n reppua siirtymään pois tuolilta, johon hän halusi istua. Ja sitten kun se ei toiminut, hän nosti sen katseensa, jolloin se kohtasi minun katseeni. Ja se vihainen katse suli sillä hetkellä. Se oli se tapaus, josta käytin ja käytän yhä nimitystä "November dressed in May on your face". Se on Nightwishin hienosta biisistä ja kuvaa mielestäni todella hyvin sitä hetkeä, kun se kylmä ja vihainen ilme, sellainen marraskuisen hyinen ilme, muuttui silmänräpäyksessä sellaiseksi suht lämpimän toukokuun ilmeeksi.
Se on yksi vahvimmista aihetodisteistani NN:n tuntemuksista minua kohtaan. Eikä hän koskaan katsonut minua sillä vihaisella katseella, jolla hän katsoi suunnilleen kaikkia muita. Ei koskaan, eikä hänen katseensa tuntunut välinpitämättömältä tai viileältä, vaan siitä tuli aina sellainen jännä tunne - kuin meillä olisi yhdessä jokin salaisuus, jota kukaan muu ei tiedä.
Tuosta tuli niin ihana olo ja tajusin, että en ole kuunnellut taas mitään musiikkia vain kuunnellakseni. En ole soittanut pianoakaan törkeän pitkään aikaan ja se on ihan pölyssä.
Mutta nyt pitääkin tiivistää vähän, kun kirjoitan tätä osastolta ja omahoitajani kävi juuri kysymässä, että onko minulla jotain kesken vai voidaanko jutella. Sanoin, että on hieman kesken, jolloin hän sanoi, että jutellaan sitten kun saan asiani valmiiksi. Joo.
Mutta polvi on siedettävässä kunnossa. Olin kolmisen tuntia keskussairaalan päivystyksessä silloin viime torstaina ja jalkaani käänneltiin ja väänneltiin ja ultrattiin. Ei veritulppaa ja buranaresepti vain käteen. Nyt sitten se turvotus on laantunut aika hyvin, mutta etenkin nilkka on vielä jonkin verran turvonnut ja polvi on jonkin verran kipeä. Tänään fysioterapeutti antoi sitten vinkin, että kannattaa polkea polkupyörällä, jotta se jalka ei rasitu, mutta jotta sen liikelaajuus säilyy.
Ja eilen olin kammotussa hampaiden tarkistuksessa. Ja ensimmäistä kertaa suunnilleen kymmeneen vuoteen minulla ei ollut yhtään ainutta reikää! Se hammaslääkäri oli sama kuin viimeksi ja hän sanoi, että oli pelännyt jo, että minut naulataan seinälle varoittavaksi esimerkiksi sellaisille, jotka eivät pidä huolta hampaistaan. Mutta niin ei käynytkään, vaan suuni oli kuulemma ihan kuin jonkun toisen ihmisen suu. Hän sanoi, että näki hampaistani ja ikenistäni, että olin ihan oikeasti tehnyt paljon työtä. Jos nyt ei olisi niin kiire saada tätä kirjoitusta loppuun, varmaan olisin selittänyt tarkemmin, miten eri tavoilla se hammaslääkäri kehui minua, mutta nyt riittää pelkästään sen sanominen, että sain paljon kehuja, eikä minun tarvitse mennä sinne ennen kuin sitten puolen vuoden tai vuoden päästä seuraavaan tarkistukseen.
Mutta nyt on niin jännän hyvä tunne keuhkoissa. Sellainen vaaleanpunaisen kukkaishengityksen tunne. Se on NN ajattelusta, mutta se on ihan okei, koska nyt uskallan sentään ajatella edes jotain ja kokea edes jotain tunteita.
Ja nyt tekisi mieli kirjoittaa dramaattisesti tähän loppuun lainaus Nightwishin biisistä: "And I will always love you." Mutta ehkä se saa jäädä. Heh. (Ja oli muuten vaihteeksi törkeän kova työ saada tämä kirjoitus siirrettyä NotePadista tänne, kun kone lykkäsi koko ajan virheilmoitusta ja "sovellus suljetaan, lähetetäänkö virheraportti", mutta lopulta voitin sen oveluudessa!)
