On laiva valmiina lähtöön
Se kaukomaille käy, missä taivaalla illan tullen ei pohjantähteä näy

Kun nousee purjeet purren ja köydet irrotetaan
Tänne ystävä armas surren sua jäämme me kaipailemaan

Ja ellet sä luoksemme tulla vois milloinkaan uudestaan
Niin kuitenkin sydämissämme sua vain aina muistellaan

Me kanssasi riemuita saimme ja katsella maailmaa
Monta ihmettä näytit sä meille jotka meitä nyt lohduttaa saa

Me tiedämme että sä lähdet vain koska muuta et voi
Ja toivomme että nyt sulle pian taas laulu onnesta soi


***

Tänään on ollut todella kamala päivä. Eilen lähdin takaisin tänne Tampereelle vähän kurjalla fiiliksellä, sillä minulta meni muutamaan otteeseen hermot ihan totaalisesti kotona. En täällä ole saanut mitään kilareita, mutta kotona sitten jos äitini tekee jotain, joka ärsyttää minua, jotenkin olen todella räjähdysaltis. Ja näin sitten Naninkin rautatieasemalla, kun hän oli saattamassa poikaystäväänsä. Ja kaikilla oli joku saattamassa, minulla vain äiti, jolle en halunnut puhua, koska olin edelleen vihainen.

Erican luona oli kiva käydä. Hän saattaa jopa olla saamassa lopultakin toimivan keinon masennukseensa. Kun hänellä oli se aivokalvontulehdus, niin aluksi ei kuulemma tiedetty yhtään, että mikä olisi vikana, joten koska se kuume oli todella korkea, niin hänelle tehtiin ihan kaikenlaisia kokeita. Samalla kun löytyi se aivokalvontulehdus, löytyi myös jotain muuta. Erica sai lähetteen lisätutkimuksiin, sillä hänellä voi olla Cushingin oireyhtymä. Se liittyy jotenkin lisämunuaisiin ja kortisolin tuotantoon, ja tämä liikatuotanto aiheuttaa muunmuassa ylipainoisuutta että masennusta - masennuksen lisäksi vielä mainittiin epätodellisuudentunteet. Tuntui välillä, että Erica yritti olla itkemättä, jotta minulla olisi kivaa ja se ei tuntunut niin kivalta. Jotenkin tilanne oli niin erilainen kuin osastolla nähtäessä.

Dostojevski lähti tänään pois. Aluksi suhtauduin siihen todella hyvin, mutta ei se sitten kuitenkaan mennyt ilman kyyneliä. Yritin ajatella, että se on vain rotta ja että ei se tiedä mistään minun masennuksestani tai siitä, että se oli minulle silloin Kuopion aikana todella tärkeä ja tietysti jälkeenkin.

Ensin pikku-Dosku sai ensimmäisen pistoksen, jonka oli tarkoitus nukuttaa vain lievästi. Se vinkaisi hieman, mutta ei mitenkään erityisen pahasti. Olen kuullu paljon pahempia vinkunoita vaikka miten usein. Annoin sille naminkin, jota se alkoi syömään, mutta jonka se sitten jätti kesken ja alkoi liikehdellä levottomasti. Yritin rauhoitella sitä ja silitellä, ja lopulta se lepäsikin suhteellisen rauhallisesti pää minun käteni päällä. Odotin koko ajan, että se nukahtaisi. Sitten mietin, että se näyttää oudolta, koska sen silmät olivat niin mollottavat. Kysyin siitä sitten lääkäriltä ja hän sanoi, että kaikki kissaa pienemmät kuolee oikeasti silmät auki. Olisi ollut helpompaa, jos silmät olisivat olleet kiinni.

Ja sitten se sai lisää piikkejä ja lääkäri selitti koko ajan mitä hän teki. Siinä vaiheessa se oli kyllä aika tarpeetonta, kun Dosku oli saanut jo syväunipiikin ja se lääkäri sanoi, että vielä yksi barbituraatti-juttu ruiskullinen suoraan sydämeen tai vatsaonteloon. Tuntui jotenkin kauhealta ajatella että pikku-Doskun minipikkuiseen sydämeen iskettin vain kauhea ruiskullinen ainetta. Sen jälkeen kun sen hengitys oli jo loppunut, et alkoi kouristella hieman. Vähän niin kuin se olisi vain saanut herneen väärään kurkkuun, eikä sen takia saisi henkeä. Sitten vain lähdin ja jätin sen sinne. Lisäksi maksoin koko jutusta vielä 80 euroa, joka on tällä hetkellä rahapulassa ollessa todella iso raha.

Oli niin kauheaa tulla takaisin kotiin. Ja huomenna pitäisi mennä töihin ja tänään siivota kämppä. Ja nukkumaankin pitäisi mennä, sillä sähkömies voi soittaa jo ennen seitsemää aamulla, sllä muu aika ei sovi hänelle niiden kämppäni sähköhommien korjaamiseksi.

On kamalan ikävä Doskua ja tuntuu todella pahalta ajatella koko juttua. Muitakaan rottia ei huvita edes katsoa, kun tulee mieleen Dostojevski ja se, miten hyvä ja fiksu rotta se oli, ja miten on niin epäreilua, että se (ja rotat yleensä) elävät niin mitättömän vähän aikaa. Pikku Dosku...

pikkudosku.jpg