Ennen kuin menen TOISARVOISIIN uutisiin, niin ensiksi jotain elämäni valosta: Dostojevskilla on mahdollisesti epilepsia. Eilen, kun juttelin Alfin kanssa mesessä, kuulin yhtäkkiä outoa rytinää rottahäkistä. Katsoin sinne ja näin, miten Dostojevski seisoi kahdella jalalla farkkuriippumatossa ja kouristeli kauttaaltaan. Kauhistuin tietysti, pelkäsin, että se oli ehkä tukehtumassa johonkin ja avasin äkkiä luukun ja kutsuin Dostojevskia. Se ei näyttänyt hallitsevan liikkeitään kuin ihan vähän. Sillä vähällä hallinnalla se yritti kuitenkin ilmeisesti päästä luokseni, sillä se yritti tulla alas riippumatosta, mutta se kouristeli niin, että se tippui laidan yli häkin pohjalle asti. Otin sen heti syliini, ajattelin, että se saisi sen rauhoittumaan ja lopettamaan tärinän, mutta vaikka pitelin Dostojevskia käsissäni, niin sen ruumis kouristeli yhä voimakkaasti ja tärisi. Minä huusin kauhuissani äitiä apuun ja ryntäsin rotta sylissä olohuoneeseen.

Kuitenkin, kun laskin Dostojevskin sohvalle, se ei enää kouristellut. Minä olin yhä kauhean pelästynyt, sillä olin pelännyt, että Dostojevski vain yhtäkkiä kuolee sellaisella kauhealla tavalla ilman mitään varoitusta. Äiti sanoi, että ei Dostojevskissa ollut mitään vikaa. Kysyi sitten, että mikähän sillä mahtoi olla. Menin sitten takaisin ja otin Dostojevskin tarkkailuun tietokonepöydälle. Se näytti kauhean pelästyneeltä ja halusi aluksi olla vain sylissäni ja painaa päänsä jonnekin vaatteen laskokseen.

Olin kauhean järkyttynyt, mutta ajattelin, että sentään Alf oli mesessä, niin olisi joku lohduttamassa. Kerroin Alfille tapahtuneesta ja hän totesi vain lyhyesti, että varmaan kannattaisi pitää Dostojevskia silmällä. Minä sanoin tekeväni jo niin ja selitin, miten pelästyneeltä se vaikutti ja miten kauheaa oli ollut, kun olin luullut sen kuolevan ja että en tiennyt yhtään, mitä se kouristelu olisi voinut olla.

Niin. Tämä on se toinen asia. Olin sanonut tuon edellä mainitun, mutta Alf yllätti minut seuraavalla viestillään. Hän ei kommentoinut mitenkään sanomaani, vaan alkoi selittää, miten oli ostanut sinä päivänä Gigantista leivänpaahtimen ja vedenkeittimen. Aluksi ihmettelin hieman, olin pöllämystynyt ja vastasin jotain mumisevan epämääräistä, jonka jälkeen hän alkoi jauhaa siitä leivänpaahtimestaan. Sitten minä jossain vaiheessa sanoin taas jotain Dostojevskista ja lisäsin siihen loppuun: "Vaikka sinulta ei selkeästikään riitäkään sympatiaa rotille."

No, siitä Alf sitten päätti loukkaantua. Hän loukkaantui, että miten minä saatoin sanoa jotain sellaista ihan suoraan sillä lailla. Minä sitten sanoin, että aika lailla sellaisen kuvan hän antoi, kun vaihtoi aiheen hankkimaansa leivänpaahtimeen, kun minä olin vielä järkyttynyt siitä, että yksi niistä harvoista minua ilahduttavista tekijöistä melkein lakkasi olemasta. Hän sitten selitti jotain, että hän ei ole koskaan tuntenut ketään, jolla olisi kesyrottia, niin eikö se ole ihan luonnollista, että ei ihan aluksi osaa heti suhtautua. Ja kun sanoin, että ei ollut, sillä ei moni muukaan ollut koskaan ennen rottia nähnyt, ennen kuin minä hankin kaksi sellaista. Ja sitten hän sanoi, että eihän hän voi välittää niistä yhtä paljon, koska ne ovat minun lemmikkejäni, eivätkä hänen. Siihen minä sitten pöyristyneenä sanoin, että koska rotat olivat tärkeitä minulle, niin jos olisin tärkeä hänelle, niin rotat olisivat sitä kautta tärkeitä myös hänelle.

Mutta ei. Hän ei tajunnut vaikka minä yritin miten sitä takoa hänen päähänsä. Sitten haukuin häntä "palikaksi" ja hän kirjautui ulos.

Minä vihaan sitä, miten hän ei ymmärrä. Kuinka hän voi olla ymmärtämättä! Kuinka hän voi olla noin välinpitämätön, että leivänpaahdin menee minun mielipahani edelle tärkeysjärjestyksessä! Kuinka hän vain voi olla tajuamatta, kuinka hän voi olla välittämättä, kuinka hän voi olla niin saatanan lapsellinen!

Ja tänään hän ei sitten tullut osastolle. Ihan vain sen takia, koska minä olin muka loukannut häntä. Hän on niin hemmetin lapsellinen, että tekisi mieli hakata hänen päätään seinään, jos vaikka siellä jossain syvällä kuolleessa aivosolukossa jotain alkaisi vihdoin toimia.

Hän voi lohduttaa minua tavalla, joka saa minut itkemään kahta kauheammin, mutta NN antoi minulle pakit tavalla, joka sai minut tuntemaan suunnatonta kiitollisuutta häntä kohtaan - vaikka hän oli siis juuri torjunut minut! En voi käsittää! Minun piti tavata Nan tänään, mutta hän on sairas, joten suunnitelmat peruuntuivat. Enkä osastolla puhunut melkein kenenkään kanssa. En sanonut, että rotta kouristeli. En sanonut, että Alf ei välittänyt. Omahoitajani ei kysynyt, tiesinkö missä Alf oli, joten minä en sanonut. En sanonut mitään. Istuin vain yksikseni ja suljin muun maailman pois ja mietin sitä, että mitenköhän kauhea seuraava päivä sitten olisi. Välillä joku hoitaja kysyi jotain, jolloin minä - keskellä suomenkielistä keskustelua istuneena - jouduin kysymään, että mitä hän kysymyksellä edes tarkoitti, koska minulla ei ollut aavistustakaan siitä, mistä he puhuivat.

Vihaan vihaan vihaan vihaan! Miksei minulla voi olla ketään?