Tänään oli viimeinen varsinainen koulupäivä. NN-suunnitelmat alkavat ottaa jo epätoivoisia muotoja, kun mainitsin asiasta Nanillekin. Tietenkään en niin kuin täällä, mutta vitsailin, että ehkä minä lähtisin seuraamaan hänen autoaan huomenna pyörällä, jotta saisin tietää missä hän asuu. Tai suunnitelma nro. 2: Minä jäisin kytikselle siihen asti, mihin tietäisin hänen menevän, ottaisin kiikarit mukaan ja lähtisin vasta siitä seuraamaan häntä, kun hän ajaa ohi. Hah hah, onpas hauskaa. Pakko oli kuitenkin jotenkin puhua jollekin tuosta, joten tuollainen surkea vitsailu taitaa olla ainoa keinoni siihen.

NN ei ollut tänään koulussa. Nan tarjoutui jäämään odottamaan kanssani joksikin aikaa, jos NN vaikka tulisi. Eikä tullut. Vitsailin siitäkin Nanille tyyliin: "Nyt mä meen sitten suoraan sen talolle, hakkaan ovea ja karjun sisään: 'Mitä pirua sä täällä teet?!? %&#(¤/& Sun olis pitänyt tulla kouluun, ku mä kyttäsin siellä, että sä tulisit! Prkl!'" Todellisuudessa se sattui jonkin verran. Minä halusin vain nähdä hänet, ja huomenna siihen on sitten viimeinen mahdollisuus ennen lomaa. Eikä sekään ole oikea näkeminen, koska minulla on silloin hame ja tukkani on auki. Hmph.

En tunne oloani oikein kotoisaksi poikkeavassa asussa, ja vedän itseeni poikkeuksetta törkeästi huomiota, kun pukeudun normaalisti aina samantyyppisesti (mustat farkut, musta paita) ja hiukseni ovat aina samalla tavalla (käännettynä ylös ja laitettuna kiinni niin, että hiukset ulottuvat vain niskaan). Sitten kun räväytän ja laitan tukkani auki ja puen ylleni hameen, niin kaikki huomauttelevat minulle siitä. Silloin tekee mieli sanoa aina, että luuletko, että saat muka oloni paremmaksi, kun arvostelet minun ulkonäköäni. Se on hyvin epämiellyttävää. Ihmiset eivät luultavasti kaikki edes tiedä, että minulla on näin pitkä tukka, koska pidän sitä aina kiinni. Ja lisäksi ihmiset näkisivät minun jalkani. Tai eivät näkisi, koska minulla olisi polvisukat, mutta kuitenkin. En minä pidä siitä, että muut tietävät, miltä minun sääreni näyttävät. Tuntuu vain, että kaikki tekisivät omia arvioitaan minusta enkä usko, että päätyisin kovinkaan korkealle minkään ruumiinosani perusteella. Plus, hameet saavat minut näyttämään törkeän lihavalta. Ja minun käteni näkyisivät.

Joo, minua ei voi todellakaan sanoa sellaiseksi itsensäpaljastelijatyypiksi, sellaiseksi, mitä useimmat lukiolais- ja yläastelaistytöt tuntuvat tavoittelevan. Kaula-aukko on paidoissa niin laaja, että siitä näkyy suunnilleen kaikki ja vähän päälle, keväisin ja syksyisin lämpiminä päivinä laitetaan ylle vain niin pieni toppi, mitä löytyy ja hame, joka ylettyy puoleen reiteen. Yh. Ei siinä mitään, tällaiset ihmiset näyttävät ihan kauniilta, mutta minä en käsitä, miten he pystyvät pukeutumaan niin. Tai siis, minulle jo pelkkä tavallisen t-paidan laittaminen julkiselle paikalle on kova pala, koska en pidä siitä, että ihmiset näkevät minun ihoani. En minä usko, että minun ihossani on mitään vikaa tms. mutta minä en vain pidä siitä, että muut näkevät sitä. Ja jotenkin tuntuu, että näytän lihavammalta, kun minulla on vähemmän vaatteita. Ei pysty peittämään mitään eikä käyttämään värien aiheuttamia pieniä illuusioita, jotka saavat näyttämään laihemmalta.

Ja nyt olen laittamassa polvipituisen hameen ja polvisukat, ja sama olisi, jos menisin ilman sukkiakin. Yhtä paha. Ja polveni näkyvät kun istun. Minulla on kauheat polvet. Sellaiset lihavan ihmisen polvet. Niiden kuuluisi olla sellaiset sirot ja luiset, mutta ne ovat vain isot, kummalliset ja muhkuraiset. Eivätkä hiuksenikaan ole niin siistit. Etuhiukseni pilaavat koko kampauksen, mutta minun on pakko pitää etuhiuksia, koska otsani on niin oudon muotoinen. Muuten voisin uskotella itselleni, että nämä ovat TSH haltiahiukset tai edes Éowyn-hiukset, mutta eivät ne ole. Kun kiharran ne, ne saattavat näyttää takaa jonkin verran edellämainituista, mutta edestä, jossa etuhiukset ovat, ne ovat vain niin rumat, enkä minä kuitenkaan voi tehdä asialle mitään.

Miksi sitten laitan sellaiset vaatteet ja hiukset sillä lailla? Minä haluan kai näyttää, että minussakin on muuta kuin pelkästään se ikuinen farkkutyttö, joka pitää hiuksia aina samalla tavalla. Kai minä yritän epätoivoisesti tavoitella jotain, mitä pidetään peruskauniina: hame, pitkä vaalea kihara tukka aukinaisena... Se T-paita, joka ei ole enää se, mitä aluksi ajattelin (siinä oli liian lyhyet hihat), on sitten enemmän sitä, mitä minä olen.

Vähän surullinen olo taas. En mitenkään haluaisi, että kesäloma alkaa. Sain tänään loput kokeet takaisin (äidinkieli 9+ (mikä hyperyllätys, olen jumittanut koko jakson siinä samassa!), englanti 9 (ei taaskaan kymppiä) ja ruotsi 8 (yllättävän hyvä, ottaen huomioon, että minusta tuntui, että se meni ihan penkin alle)) ja lisäksi pääsin eroon 46 eurosta, kun ilmoittauduin syksyn kirjoituksiin. Plääh, siitäkin pitää maksaa niin paljon. Sain lisäksi biologianopettajalta kasan kirjoja, kartastoja ja ison nipun vanhoja YO-tehtäviä esimerkkivastauksineen. Olen ilmeisesti ainoa koko lukiostamme, joka kirjoittaa maantiedon syksyllä, joten opettaja syyti minulle kaikenlaista tavaraa toistellen "ei näitä kesällä täällä kukaan tarvitse, niin sinä voit ottaa ne lainaan". Sain nyt sitten kaksi törkeän isoa ja painavaa kartastoa, neljä kirjaa (kahden eri kustantamon oppikirjat samasta aiheesta, minulla on itselläni vielä kolmannet versiot) ja 17 kirjoituksien kysymykset. Tuskastuttaa vähän jo nyt ja alkaa mietityttää, että mihin soppaan olen taas itseni hankkinut.

Nanille tulee kesällä ikäiseni tyttö vaihto-oppilaaksi italiasta. Ja lisäksi täällä syksyllä ollut saksalainen vaihto-oppilas tulee niin ikään joskus juhannuksen tienoilla. Hän oli ainakin ihan kiva. Hän tuli joskus minunkin tunneilleni, kun Nan halusi, että hän olisi vähän erilaisissa luokissa, ja jos Nanilla oli jotain erityistä tehtävänä (kuten Nanilla törkeän usein on), tämä tyttö oli minun kanssani. Joo, minäkin puhun saksaa, mutta en vain maininnut sitä, joten selostin hänelle kaiken englanniksi. Nan sanoi, että voitaisiin järjestää joku juttu niin, että mekin näkisimme toisemme. Ja tietysti Nan haluaa esitellä sen italialaisenkin vaihto-oppilaan minulle, joten ainakin on tulossa kansainvälinen loma.

Soitan nykyisin jatkuvasti tuota otsikon biisiä. Se on siitä Améliesta yksi nätti biisi ja olen vihdoinkin oppinut soittamaan sen ihan sujuvasti alusta loppuun. En tosin tiedä, mitä sen nimi tarkoittaa. Ranskaa kaksi vuotta lukeneena tiedän, että siinä puhutaan jotain kesästä ja iltapäivästä, mutta siihen se sitten jääkin. Nätti biisi jokatapauksessa. Siitä tulee mieleen kesä ja se on jotenkin vähän haikea. Se saa minut vähän surulliseksi. En vain kestä ajatusta, että jumitan koko kesän taas tässä talossa näiden kaikkien ihmisten kanssa. Kärsin päänsäryistä jatkuvasti, en uskalla liikkua, koska päivisin minun pitää pysyä jossain toisessa huoneessa, koska koira liikkuu vapaana, ja jos en keksi koneella mitään tekemistä, niin minulle jää ihan tuhottomasti aikaa ajatella sitä, miten minulla on ikävä NN:ää. Joo, pyöräyttäkää silmiänne, Amia ruikuttaa taas jostain pojasta. Nyyh nyyh.

Joo, en viitsi kirjoittaa enempää, kun ei tästä oikein tule mitään. Palaan vain soittamaan tuota biisiä taas ja olemaan surullinen, niin kuin aina ennenkin.