Minulla on taas jokin kummallinen tee -kausi meneillään. Nyt sitten juon sitä viimeistä paketillistani lempiteetäni: Twiningsin Prince of Wales Tea -lajiketta lehtiteenä. Pusseina sitä kyllä vielä löytyy, mutta lehtinä ei. Suunnittelen nyt sitten, että tilaisin sitä netistä, kun kerran löysin paikan, jossa sitä myydään, mutta saa nyt nähdä...

En ole varma olostani tänään. Nyt kun olen taas alkanut kirjoittaa sille nettipsykologille, tunnen oloni etäisemmäksi. Tiedättehän, olen itselleni etäinen. Tänäänkin vietin neljä tuntia puoliunessa iltapäivällä ja annoin ajatusten vain ajatella itsekseen. En tiedä, mihin se kaikki aika meni. En tiedä nukuinko, vai enkö. Kun en enää yritä vakuuttaa itselleni, että olen ihan kunnossa, että on ihan normaalia ajatella vetävänsä ranteet auki tai muuta vastaavaa, olen tuntenut oloni enemmän sairaaksi. En sitten tiedä, pitäisikö minun yrittää yhä uskotella itselleni, että kaikki itsetuhoiset ajatukset ovat ihan normaaleja, vai olla rehellisesti taas pölhö.

Koulussa oli ihmeellisen sosiaalinen päivä tänään. Yksi luokkalaiseni, joka ei suunnilleen koskaan sano minulle mitään, tervehti minua aamulla! Olin hetken täysin ihmeissäni ja varmistin, että hän ei tervehtinyt jotakuta muuta, mutta sitten (tultuani tulokseen, että hän oli osoittanut tervehdyksensä minulle) vastasin siihen. Ja sitten toinen luokkalaiseni, joka kyllä silloin tällöin sanoo sanasen jos toisenkin minulle, tervehti hänkin minua ja kysyi, että ajettiinko meidät pihalle (edes lukiolaiset eivät saa olla sisällä yläasteen rakennuksessa välituntisin, ja meillä on siellä tässä jaksossa englantia). Ja koska yksi tyttö oli pois, tein sitten sen parityöt kaksistaan sen minua toisena tervehtineen tytön kanssa. Yleensä me teemme ne parityöt kolmistaan. Se ei ole edes opettajan järjestely, vaan he kysyivät minulta, haluaisinko tehdä parityöt yhdessä heidän kanssaan.

Nania en nähnyt koko päivään, mutta en edes tajunnut sitä vasta kun nyt. Ei se edes häirinnyt lainkaan. No, tänään ahdisti sitten taas eilisenkin edestä, mutta onneksi tänään oli vain kolmen tunnin päivä. Ja lisäksi näin Madonnan. Madonnalla en tarkoita sitä laulajaa, vaan yhtä poikaa, joka oli ennen luokallani. Hän on itse asiassa juuri se elämäni ensimmäinen kaveri. Madonna nimitys tuli siitä, kun hän nimitti yhtä (entistä) kaveriani mini-elvikseksi. Kaverini sitten totesi vain siihen, että jos hän on pienikokoinen mieslaulaja, Elvis, niin tämä poika on sitten pienikokoinen naislaulaja, Madonna.

Ei ole oikeastaan mitään sanottavaa. Olo on unenomainen, eli jotenkin kaikkein huonoin olo, mitä maailmasta löytyy. Sain siitä jo ihan tarpeeksi silloin pari vuotta sitten, kun kuljeskelin yli vuoden jossain oikean maailman ja unimaailman välimaastossa. Pitää ryhdistäytyä, pitää herätä, pitää parantua tästä tuskallisesta angstista.