Minua ärsyttää. Taas. Ja kaiken lisäksi minua ärsyttää vieläpä hyvin paljon. Oikeastaan niin paljon, että minun voisi jo sanoa olevan vihainen. Hyvin vihainen.

En tiedä yhtään, mistä se tuli mieleeni. Tänään makasin hereillä pitkän ajan aamulla sängyssä ennen kuin nousin ylös. Päässä vilisti ajatuksia. Ehkä mietin tulevaa Kylä-miittiä Kuopiossa. Tai ehkä mietin meseä ja mesekeskusteluja. Tai ehkä sitä, miten se yksi netti-ihminen on tuon Kylä-miitin jälkeen tulossa kämppääni yöksi.

Mutta oli mikä oli, minä tulin hyvin vihaiseksi. Olen viimeisenä parina päivänä keskustellut taas sen yhden netti-ihmisen kanssa. Sen nuoremman, en sen matikkatyypin. Matikkatyypin kanssa juttelemisesta on jo tovi aikaa. En ole kauheasti roikkunut mesessä viime aikoina.

Tämä toinen kuitenkin nähtävästi on. Hän tuntee tämän matikkatyypin myös ja tietää, että minä olin Kylä-foorumin kautta jonkinlaisessa yhteydessä häneen. Viime aikoina hänelle on tullut tavaksi kysellä jokaisessa meidän keskustelussamme, että olenko jutellut tämän matikkatyypin kanssa viime aikoina. Olen tietysti vastannut todenmukaisesti, että en. Siitä tämä henkilö pääsee kuitenkin vasta vauhtiin. Hän selittää, miten hän juttelee tälle matikkatyypille koko ajan, joka yö, ihan kaikesta. Hän mainitsi (eilen vai toissapäivänä?), että hän menee hiihtolomalla vierailemaan tämän matikkatyypin luoksekin.

Hän myös sanoi, että tietää hänen nimensä ja asuinpaikkansa: hän tietää myös, että minä olen yrittänyt selvittää niitä useiden tuntien nettitutkimuksilla sen jälkeen, kun tämä matikkatyyppi hakkeroi minun tietoni. Hän sanoi kuitenkin, että ei varmaan voi kertoa niitä minulle, joten ei siksi sano niitä.

Matikkatyyppi on miespuolinen ja minua vuoden vanhempi. Ei sellainen ihminen, johon minä ihastuisin, mutta ihan kiva silti. Ja hänellä on sitä paitsi tyttöystäväkin. Kyselen häneltä aina, että miten hänellä ja hänen tyttöystävällään menee. Ja jos menee hyvin (kuten yleensä menee), olen rehellisen onnellinen hänen puolestaan. Ei se ole edes vaikeaa. Minusta on vain kiva, että hän on löytänyt itselleen jonkun tytön, joka on hänen kanssaan samalla aallonpituudella.

Nyt sitten tulee se oudoin seikka. Vaikka hänen tyttöystävänsä ei häiritse minua, niin minua häiritsee tämän tuttavani ystävyys hänen kanssaan. En ole ihan varma edes miksi. Varmaan se ei häiritsisi niin paljon, jos en joutuisi kuuntelemaan koko ajan tältä toiselta, että miten hyviä kavereita he ovatkaan ja miten tämä tietää tästä matikkatyypistä niin paljon kuin minä koskaan.

Se ärsyttää. Se saa minut vihaiseksi. Olo tuntuu petetyltä. Tuntuu siltä, että tämä tuttavani on kaveerannut matikkatyypin kanssa ihan vain siksi, että hän voisi leuhkia minulle sillä, miten hän on paljon sosiaalisempi ja miten hänestä tulee matikkatyypille paljon tärkeämpi ja läheisempi kaveri kuin minusta. Heti alusta asti, yksäilyn aloittamisesta asti tämä toinen netti-ihminen halusi olla osa kaikkea. Halusi tietää ihan kaiken. Se alkoi armeijaselityksistä. Matikkatyyppi oli armeijassa ja minä halusin armeijaan, joten oli luontevaa kysyä häneltä julkisesti, josko hän voisi kertoa minulle siitä jotain.

Hän sanoi myös julkisesti, että ei viitsi vallata julkista keskustelutilaa sen selittämiseen, vaan että hän laittaa minulle yksityisviestin. Silloin tämä toinen netti-ihminen, joka oli keskustelussa mukana, närkästyi, koska hän halusi myös kuulla kaiken. Tämän jälkeen minusta tuntuu siltä, että hän on tehnyt kaikkensa, jotta pääsisi myös matikkatyypin kaveriksi. Ja nyt kun hän on päässyt, niin minua ärsyttää ja oloni tuntuu petetyltä. Ja vähän vainoharhaiselta.

Mutta koska minulla ei ole mitään luontevaa tapaa purkaa tätä vihaani, kostan sen itselleni. Teknisesti puran sen muihin ihmisiin, mutta koska se sattuu enemmän minuun kuin heihin, niin siten se on pikemminkin kosto minulle itselleni. Kosto siitä, että menin kiintymään ihmisiin, siitä, että minulla oli heidän kanssaan jopa hauskaa.

Ensiksi, aion tuhota välini matikkatyyppiin. Kerran yhden yöllisen keskustelun aikana juttelimme vakoilusta ja hän yritti väkisin keksiä minulle jotain osa-aluetta siitä, jossa olisin hyvä. Lopulta tuo puhe kääntyi siihen, että minusta on äärettömän mielenkiintoista tehdä profilointeja ihmisistä. Hän sitten pyysi, että voisinko minä tehdä profiloinnin hänestä, jonka hän saisi jopa lukea. Jotenkin myönnyin tuohon, vaikka hän ei sovi oikein profiloitavien kuviooni. Hänessä ei ole sitä tiettyä ristiriitaa, jota minä etsin ihmisissä.

No, aion sanoa hänelle, että en ole tehnyt sitä vielä, enkä koskaan teekään, koska en tunne häntä, enkä haluakaan koskaan oppia tuntemaan. Muotoilua pitää vielä hioa hieman. Mutta tuo on juuri sopiva. Ilkeä. Sattuu ajatellakin sitä, että sanoisin noin jollekin. Mutta totta on: en tunne häntä. Luulin, että tuntisin edes vähän, mutta en näköjään tunne. Tämä toinen netti-ihminen tuntee, en minä. Tuo toinen on sitten vale. Ainakin osittain. En halua joutua mihinkään kilpailuun matikkatyypistä tämän toisen netti-ihmisen kanssa. Pääasiassa siksi, koska tietäisin häviäväni. Parempi leikata vain ihmiset kokonaan irti vielä nyt, kun pääsee mahdollisimman vähällä vahingolla kaikkien kannalta.

Toinen ihminen saa epämääräisen: ”Kuule, siitä minun pitikin sanoa... En tiedä, pääsenkö sittenkään siihen miittiin, kun voi olla, että muutankin jo aikaisemmin.” Hän kyllä tajuaa siitä. Ei tuota matikkatyyppi-kuviota, koska hän varmaan tulisi vain tyytyväiseksi, kun olisi voittanut. Ja sitten hän voisi lohduttaa matikkatyyppiä sanoen, että tällainen minä aina olin – arvaamaton ja epälooginen ja ilkeä, ei hänen kannattaisi ottaa henkilökohtaisesti sitä, että minä en osaa olla vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa. Hän kuitenkin tajuaa tuosta, että jokin on pielessä – että hän ei olekaan se ylimahtava sosiaalisten taitojen mestari, joka kykenee ystävystymään vaikka puupölkyn kanssa, jos yrittää.

Ja minä... Minä jään ihan yksin. Mutta ei sillä ole väliä. Minä olen jo yksin. Olen aina ollut, tulen aina olemaan. Minä en osaa, niin miksi yrittää? Miksi aina joutua pettymään? Miksi aina itkeä muiden ihmisten takia, kun minä itse en osaa toimia sillä tavalla kuin haluaisin?

Mutta he eivät saa koskaan tietää tuota. Heidän ei tarvitse tietää tuota. Muuten he voisivat jopa sääliä minua. Nyt he vain vihaavat. Nyt he tulevat ajattelemaan, että minä olen se, joka on selvinnyt naarmuitta, se joka on vain satuttanut heitä. Että he ovat ainoita, joihin tekemiseni sattuvat. Sillä on suurempi vaikutus niin. Tällä tavalla minä en voi koskaan saada heitä enää takaisin.

Nyt minua itkettää hieman. Viha on hieman laantunut, mutta täysin laantunut se on vasta sitten, kun olen toteuttanut tämän suunnitelman. Sitten voin rauhassa vetäytyä taas kuoreen säälimään itseäni. Todella hyvä päivä tästäkin näyttää olevan tulossa.

"All he needed was a gentle heart to lead him through the dark when there is nowhere left to fall."