Minä kiehun raivosta. Kiehun. Kaikki sääli ja sympatia Alfia kohtaan katosi kokonaan viimeistään eilen. Hän on kunnossa - tai siis niin kunnossa kuin hänen kaltaisensa ihmisraakki voi koskaan olla - ja hän elää harhaisessa maailmassa, jossa hän on oikeassa ja hän toimii niin kuin kaikissa seurustelusuhteissa toimitaan, ja että minä olen vain luonnoton ja jäykkä, kun en halua kosketusta, ja jos en halua puhua hänen kanssaan seksistä. Hän otti uudelleen sen hemmetin aiheen puheeksi ja menin sitten möläyttämään, että joo, olen ajatellut joskus, että pitäisikö vain tehdä se hänen kanssaan, mutta en halunnut selittää tarkemmin. Siitä hän sai kuitenkin vain lisää vettä myllyynsä.

Hän kyseli, että miten pitkään minä ajattelin olla vielä neitsyt - sillä eikö se ollut jotenkin outoa, kun olin niin vanhakin jo. Että kaikissa suhteissahan asiat menivät niin kuin meidän suhteessa ja että eihän minun selityksissäni ollut mitään järkeä. Vaikka yritin selittää, että haluan jotain muuta, niin kun hän kysyi mitä ja minä sitten selitin, niin hän sanoi, että ihan oudosti selitetty, ihan tyhmää, ihan samahan se oli mitä hänkin ajatteli.

Eikä hän mitään painostanut, eihän ole painostusta kysyä asioista, minä olen vain kuvitellut kaiken. Lollollollol, Amia, nyt nassu kiinni, kun puhut ihan paskaa.

Hän myös sanoi, että haluaa vain tyttöystävän. Siis se oli niin kuin Odée sanoi jo viikkoja sitten. Alf haluaa vain niin kovasti tyttöystävän, mutta ei kuitenkaan vakavaa tyttöystävää, vaan sellaista, jota voisi kosketella ja käpälöidä, mutta johon kuitenkin voisi luottaa sen verran, ettei tarvitsisi pelätä, että tällä tytöllä olisi toinenkin. Ja kaiken huippu tuli vasta tänään offline-viestien kautta. Joo, tämä menee oikeasti vieläkin pahemmaksi. Tällaisia offline-viestejä sain:

Alf: "voitaisko me kokeilla sitä seksiä joskus"
Alf: "kiinnostais.. ja ku iteki oon ajatellu asiaa"
Alf: "siis sä iteki oot ajatellu asiaa"

Siis oikeasti!!! En voinut uskoa, en vieläkään voi uskoa. Sanoin ajatelleeni joskus, että jos vain harrastaisi seksiä hänen kanssaan. Siis en mitenkään innoissani ole fantasioinut, vaan ajatus kävi mielessäni, kun mietin, miten pitkälle olen valmis menemään. Mutta Alf on sitten ääliö. Täydellinen idiootti, jos luulee, että hänen käytöksensä jälkeen suostuisin sänkyyn hänen kanssaan. Mutta se inhotti ja kuvotti, joten en miettinyt pitemmälle. Ei ollut yhtään hyvä kokemus, ensimmäinen seurustelu. Olen niin vihainen itselleni, olen raivoissani itselleni siitä, että lähdin alun alkaenkaan koko suhteeseen. Ensimmäinen poikaystäväni oli tuollainen idiootti, joka vain vänkää seksiä ja vähättelee tuntemuksiani ja haukkuu minua oudoksi, jos en ole täsmälleen kuten hän ajattelee, että tyttöystävän pitäisi olla. Ja minä uhrasin ensisuudelmani tuollaiselle ihmiselle. Ensisuudelma, se minkä ajattelin tapahtuvan jonkun sellaisen kanssa, josta oikeasti välitti. Mutta se oli silloin pelkkä mielistely-yritys, kompromissi. Ja se tuntui pahalta ja maistui pahalta. Ehkä suudellessa ihmisen todellinen olemus paljastuu: Alfin suu maistui pahalta, hän yritti syödä suunnilleen koko naamani, ja sanoi tunteneensa, että aika oli täydellinen suutelemiseen, että se oli romanttista ja ihanaa, vaikka minusta tuntui pahalta ja ajattelin, että pussataan nyt sitten, kun tuo haluaa, ja kokeillaan miltä tuntuu.

Minä olen vihainen Alfille. Mutta sitäkin enemmän olen vihainen itselleni. Annoin Alfin vain tulla ja ryöstää. Kuvittelin, että ehkä se pikkuhiljaa alkaa sujua ja minullekin herää tunteita ja ehkä Alf vain jännittää seurassani ja siksi keskustelut eivät onnistu, ehkä Alf vain ei ihan ymmärrä näkökulmaani, koska hän sanoo noin ilkeästi ja pilkkaa minun sanojani, ehkä minä selitin sen väärin, ehkä tapani selittää asioita on vain ihan tyhmä, vaikka olen aina pitänyt itseäni ihmisenä, joka nimenomaan osaa selittää jotain tuollaista abstraktia, vaikka vertausten kanssa.

Tänään juttelin taas omahoitajani kanssa osastolla ja kerroin jotain tuosta Alfin käytöksestä. Se oli ensimmäinen kerta, kun ilmaisin siitä mitään ääneen. Ei ole ollut ketään, jolle sanoa, on ollut liikaa kaikkea, enkä ole ehtinyt kirjoittaa edes tänne. Se kaikki on syövyttänyt minua sisältä monta päivää ja tunti tunnilta vihaan itseäni enemmän. Tuntuu melkein kuin olisin taas koulussa, ihan yksin koulussa, ja sitten joku minua vahvempi on päättänyt kiusata minua, kiduttaa minua, murtaa minut ihan kokonaan, jotta en enää koskaan kykenisi rakastamaan elämää.

Melkein itkin, kun kerroin omahoitajalleni jotain Alfista. Kun sanoin, että Alf ei vaikuta olevan kiinnostunut minusta, kun ei halua olla kaverini. Jos en ole tyttöystävä, jos en ole kopeloitava ja hipelöitävä, niin sitten ei ole väliä olenko lainkaan olemassa.

Tuntuu pahalta. Melkein siltä, että tekisi mieli tarttua ensimmäistä kertaa pitkään aikaan taas kynsisaksiin. Nyt on jo syksy. Paidat ovat pitkähihaisia. Kukaan ei näkisi, kukaan ei välittäisi. Ja saisin ehkä purettua tätä raivoa. Saisin ehkä purettua tätä surkeaa oloa. Voisin ehkä hetken olla ajatuksiltani rauhassa, kun olisin jättänyt nahkaani pysyvän jäljen siitä, miten olen ollut tyhmä ja naiivi ja sinisilmäinen.

Tuollaisia miehet vain ovat. Tänään kun olin osastolla, tuli Liv-kanavaltakin jokin treffiohjelma, jossa yhdet ihmiset oli treffeillä. Mies oli vähän niin kuin Alf, yritti kopeloida ja suudella väkisin ja kyseli, että miksi ei saa suudella, miksi muka ei, ja hänen veljensä kommentoi asiaa ruudulta seuraten siten, että hänen veljensä ei ole ainakaan mitään tehnyt väärin, vaan että se nainen on vain outo - varmaan jostain todella uskonnollisesta perheestä, jossa on korostettu liioitellusti moraalisääntöjä.

Minä vihaan sitä. Minä vihaan tuollaisia ihmisiä. En uskonut, että tuollaisia olisi sellaisissa ujonoloisissa ja hiljaisissakin tyypeissä. Seuraavalla kerralla en kyllä anna mahdollisuutta. En. Vetäydyn yhä sisemmälle kuoreeni, että vältän tuollaiset idiootit, jotka ajattelevat väärällä ruumiinosalla. Tekisi mieli vain juoruta Alfista kaikille osastolla, että hän on sellainen, niin että muut saisivat entistä paremman syyn nauraa hänelle. Sitten Alf saisi nähdä, että jaa, miten nuo ovatkin Amian puolella vaikka se onkin niin outo ja vielä neitsytkin.

Alf on ollut nyt sitten poissa osastolta koko viikon, maanantaita lukuunottamatta. Ihan fiksu siirto pysyä poissa lähietäisyydeltä jos meinaa vittuilla minulle. Se nimittäin on yksi niistä harvoista äärettömän hyvistä puolista siinä, kun on pitkä: pystyy näyttämään uhkaavammalta ja mahtavammalta kuin lyhyt. Ja väitän osaavani olla tarpeeksi kovis, jotta joku Alfin kaltainen kloppi ei paljon aukoisi päätään, jos kohtaisi minut kasvoista kasvoihin.

Ärsyttää niin hemmetisti. Tekisi mieli vain hypätä junaan ja kadota vaikka viikoksi Nanin luo. Sitten olisi jossain, mistä Alf ei tavoittaisi ja pääsisin pois tästä kuplamaisesta vankilasta, jossa olen tuntenut olevani koko viikon. Kaikki on vain Alfia, joka hetki, kun huomiotani ei vaadita 100%:sti muualle, käyn mielessäni läpi sitä, mitä on tapahtunut ja mitä hän on sanonut ja mitä voisin mahdollisesti sanoa hänelle seuraavalla kerralla.

Mutta ei. Aion säilyttää malttini ja todeta Alfille, että voidaan jatkaa keskustelua sitten, kun hän kykenee aikuismaiseen keskusteluun. Siinä pääsisi jatkuvasta riitelystä eroon ja saisi vielä näpäytettyäkin häntä. Hmm. Jotenkin oksettava olo nyt. Voi olla, että olen syönyt liian vähän (paino on -4 kiloa jo!), mutta en jaksa kauheasti välittää. Mutta toivottavasti pikkuhiljaa tulisi elämääni taas jotain muutakin kuin tämä epäterve mukaihmissuhde.