Kyllä, taas minä postaan. Ylikulutan topikkia taas, kun yritän estää pahan angstin iskemisen. Kirjoitan ja kirjoitan ja itken ja itken, että voisin olla ajattelematta. Tarvitsisin idean johonkin fiktiiviseen kertomukseen, mutta minulla ei ole mitään. Ideavarastoni on ihan tyhjä, enkä keksi mitään, minkä kirjoittamisesta nauttisin. En voi paeta fiktiiviseen tarinaan, minun on paettava faktojen kirjoittamiseen.

Päivän tekstiviestikeskustelu

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Amia: Hei. Luin sun äidistä. Toivottavasti sä jaksat edes jotenkuten.

C: Joo...

 

Siinä se sitten oli. Kaikki mitä osasin tehdä. En pysty nukkumaan taaskaan, kun se itkumöhkäle vain on jumissa sisälläni. Eikä itkeminen onnistu enää. Olen yrittänyt paeta leffoihin, mutta ne pakenemisleffat ovat vähissä. En pysty kirjoittaa enää. Minusta ei ikimaailmassa tule kirjailijaa, koska en osaa enää kirjoittaa mitään. Minä päädyn johonkin perustyöhön tekemään loppuelämäkseni jotain, mistä en pidä.

 

Apua.

 

 

Niin ja tähän lisätään minun yhtäkkiä yltynyt törkeä vainoharhaisuuteni. Tai "vainoharhaisuuteni". Tekee yhtäkkiä mieli vetää kulmat kurttuun ja pahishymyä hymyillen siirtää tämä blogi salasanalle. Sanoa, miten nyt tunnen oloni ihan pahikseksi ja että koska en voi luottaa siihen, että voin tähän blogiin kirjoittaa ajatuksiani, en kirjoita niitä sitten mihinkään. Ja että jos tiedän, että en voi luottaa yhteen, mutten tiedä kuka se on, en sitten luota kehenkään. Tunnen oloni kaikesta huolimatta petetyksi. En pelkästään angstin takia, vaan järkeilyn takia. Hän tietää. Tiesin sen heti ensimmäisestä sanasta. Heti ensimmäisestä hymiön puuttumisesta. Ja viimeistään blogista. Ja miten hän tietää? Miten hän voi tietää jotain, mitä kirjoitin tänne, jos hän kerran ei lue tätä blogia?

 

Joo, miten niin omahyväistä onkaan luottaa siihen, että minä en tehnyt virhettä. Mutta minä en tehnyt. On kai aika ironista, että en luota itsessäni oikeastaan mihinkään muuhun kuin siihen, että osaan valehdella ja teeskennellä. No hyvä on, yhden kolmen merkin ilmaisun voisi laskea lipsahdukseksi, mutta se oli monitulkintainen. Mutta eipä haittaa. Se ei sitä paljastanut. Joku muu teki.

 

Hmm... Ongelma on vain se, että aika ei täsmää. Aikajanan mukaan puuttuva hymiö ei voinut olla todiste. Hyvä on, jos se jätetään pois laskuista ja laitetaan vainoharhaisuuteni piikkiin... Okei okei, venttaas ku mä kelaan (^^).

 

Aika klo. 14:20-18:30. Tuolla välillä pitäisi löytää todisteita. Kuka sanoo, että ei voi oikeassa elämässään tutkia kaikkea ja olla vainoharhainen ja etsiä mitättömiä todisteita? En minä ainakaan löytänyt mitään. Hmph. Mutta joo, kaiketi se olikin odotettavissa, koska Kylässä yksi jos toinen osaa vedättää kanssaihmisiä ihan totaalisen lahjakkaasti. Ah, todisteita en siis taida löytää. Mutta en minä niitä tarvitse tietääkseni. Tulee näköjään taas jaariteltua pitkästi, miten "minä tiedän". Mutta minä tiedän ja haluan tehdä sen selväksi kaikille, jotka tätä tekstiä sattuvat lukemaan. Miksi minä sitten haluan vääntää sen rautalangasta? Miksi minä hoen jatkuvasti ärsyttävään tapaan "minä tiedän"?

 

Joku teistä kertoi hänelle. Joku teistä vaiteliaista otuksista koki asiakseen mennä lörpöttelemään heti hänelle, jolta halusin asian salata. Ai mistä tiedän, että hän ei keksinyt sitä itse? No, jätetään pois se argumentti, että minä en tehnyt virhettä ja keskitytään siihen, mistä minä sen tajusin. Hän sanoo, että "ei saata ottaa asiasta selvää" plaa plaa plaa. Hän siis käytännössä voisi ottaa asiasta selvää. Ja jos se on tämä asia, miten hän saattaisi ottaa siitä selvää? Lukemalla tätä blogia. Ja jos hän ei kerran lue tätä, niin miten hän niin varmasti tietäisi vastauksen löytyvän täältä? Ja aamulla hän ei sitä vielä tiennyt eikä epäillyt, vaan vasta myöhemmin. Ja jos olenkin väärässä, on minulla ainakin hyvät perustelut epäilyksilleni. Melkein kuin Kylän peleissä.

 

Eli jos joku haluaa mahdollisesti kertoa minulle jostain suuresta "urotyöstään", niin siihen minun sähköpostiini sopii postata. Ja jos ei halua, niin minä lupaan ja vannon, että minä saan asian selville ilman sitäkin.

 

Joku täysin ulkopuolinen lukija pitäisi tätä varmaan ihan tajuttoman sekavana hullun raapusteluna. Mutta nyt kun uskon, että on joku, joka on käyttänyt tietojaan minusta tavalla, josta en pidä, saan uutta energiaa. Saan uutta energiaa tehdä taas jonkun itselleni haitallisen hyperpäätöksen. En vain vielä täysin tiedä, kohdistanko tämän hyperpäätöksen yhteen henkilöön vai ihan kaikkiin. Tiedän, että tulen luultavasti katumaan sitä, mutta minulla on oikeus eristäytyä. Minulla on oikeus päättää valehdella muille itseni kustannuksella jos haluan. En väitä, että se olisi oikein, mutta minulla on oikeus tehdä niin. Jos te voisitte lukea kadulla kulkevien ihmisten ajatuksia, menisittekö lörpöttelemään nekin heti eteenpäin?