Jaaha. Näköjään niillä rauhoittavilla pillereillä on sittenkin jotain vaikutusta tai sitten minä olin eilisen jälkeen vain niin ylivoimaisen väsynyt. Minä nukuin 18 tuntia putkeen. Heräsin lyhyesti suunnilleen kahdeltatoista ja mietin pitkään, että onko yö vai päivä. Tarkistin monesta paikasta ja tulin tulokseen, että on päivä. Ajattelin nousta ylös (koska onhan 13 tuntia vähintäänkin riittämiin nukkumista yhdelle yölle), mutta minua pyörrytti ihan kauheasti. Ajattelin, että makaan siinä vielä hetken – tuskin kuitenkaan nukahdan pitkäksi aikaa enää, kun kerran olin nukkunut jo niinkin kauan. Sitten kun seuraavan kerran heräsin, kello oli jo melkein viisi.

Että niin tänään. En nähnyt paljon unia. Aluksi ajattelin, etten ollut nähnyt unia lainkaan, mutta sitten muistin yhden yksityiskohdan yhdestä unesta: jouluverhot. Meillä kotona oli keittiössä jouluverhot ikkunassa. Äiti ei ole moneen vuoteen viitsinyt enää vaihtaa niitä, vaikka minä aina kitisen, että pitäisi. Ja nyt sitten unessa olin ilmeisestikin kotona ja kotona oli ne ihanat punaiset jouluverhot, joissa on kultaisia tähden kuvia. Olisivatpa ne oikeastikin siellä.

Huomenna on laboratoriot ja lääkäri, tiistaina tulee äiti ja keskiviikkona on tentti. Tänään pitäisi kai yrittää jotenkin siivota, vaikka olo on vieläkin kauhean väsynyt. Ja huonovointinenkin hieman. Ei ihan yhtä kipeä kuin eilen, mutta ihan tarpeeksi kipeä kuitenkin. Jokainen lihas tuntuu väsyneeltä. En tehnyt mitään muuta kuin kävin miitissä ja nyt olo on kuin olisi treenannut koko päivän. Vatsa on kipeä ja oksettaa hieman vieläkin. Päätäkin särkee.

Ja tässä välissä säntäsin Tolstoin perään lattialle. Ja nimenomaan säntäsin. Se varasti huulirasvan ja minä yritin napata siitä kiinni ennen kuin se pääsisi lattialle ja sohvan taakse piiloon. Hyökkäsin lattialle polvilleni ja tungin käteni sohvan alle, jotta saisin siitä kiinni. No, en saanut, mutta se teki sen virheen, että se viipotti jääkaapin takaa keittiönurkkaukseen. Keittiönurkkauksessa se ei pääse mihinkään piiloon, niin säntäsin sen kimppuun. Se huusi ihan sietämättömästi, vaikka en takuulla satuttanut sitä. Piti oikein ensimmäisellä kerralla päästää siitä irti, kun pelästyin jo, että se puree minua tai jotain, mutta kun huomasin, ettei ollut purrut, otin uudestaan tiukasti kiinni ja poimin varastetun huulirasvan talteen. Sitten pidin sille tiukan puhuttelun. Ja siinä se episodi. Poikkeuksellista siinä oli vain tuo minun hyökkäämiseni lattialle. Yleensä vain huudan niille, että ei saa ja sitten mahdollisesti jossain vaiheessa menen syvään huokaisten katsomaan, josko niitä löytyisi varastettuine esineineen jostain.

Päivän kohokohta. Kertonee jotain minun elämäni värikkyydestä. Tänään voisi syödä kuitenkin jotain. Koska huomenna on se laboratoriojuttu – ilmeisesti erotamme sipulin DNA:ta – niin varmistaisin ainakin, että en syömättömyyden takia möhläisi siellä mitään. Ja sitten on lääkäri ja saan valittaa siitä, miten kamalia nämä lääkkeet ovat. Ja sitten tulee äiti ja minä pääsen kotiin! Kaipaan jotain tuttua elämääni.

Mutta se siivous. Ymh. Pitäisi pestä hiuksetkin tänään, mutta sekin tuntuu niin rasittavalta. Eipä paljon muuta sanottavaa. Surkea, kipeä ja väsynyt olo edelleen.