Jos nyt aloittaisi vaikka (elisen) Päivän keskustelulla taas vaihteeksi, kun ei ollut edes matikkaa. Se keskustelu ei ole mitenkään hauska, vaan enemmänkin informatiivinen, koska minä olen miettinyt sitä sen jälkeen jokseenkin paljon.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Päivän keskustelu

 

Amia: ”Kylläpäs tää ruokala näyttää nyt tyhjältä.”

Nan: ”Niin, ku melkein kaikki on jo syöny.”

Amia: ”Niin ja kolmosilla on aika monella nyt kaksi hyppytuntia, niin voi olla että ne on menny kotiin. Niin kun esimerkiksi NN.”

Nan: ”Ai niin joo, NN:stä tulikin mieleen yksi juttu, joka mun piti sanoa sulle jo aamulla!”

Amia: ...

Nan: ”Musta tuntuu että se arvelee jotakin.”

Amia: ...

Nan: ”Mä oon nyt vähän seurannut sen käyttäytymistä ja huomannu, että se kattoo meitä kahta joskus sillä lailla... *yrittää keksiä sopivaa sanaa*”

Amia: ”Positiivisesti? Negatiivisesti? Ja jos se on ihastunu suhun, niin teidän molempien käy hyvin huonosti.”

Nan: ”Ei, ei mitenkään noin! *nauraa* Ei negatiivisesti ainakaan, mutta ei ehkä ihan positiivisestikaan, vaan sillä lailla... *miettii*”

Amia: ”Toteavasti?”

Nan: ”No ehkä jotenkin vähän sillä lailla. Ei ihan, mutta niin kun esimerkiksi tänään aamulla, kun se tuli, niin kun mä oon ryhtyny kiinnittämään siihen enemmän huomiota, jotta mä näkisin kattooko se sua –”

Amia: *kiusaantunut*

Nan: ”- niin kauheen usein kun mä tarkistan sen, niin se kattoo meihin päin. Musta tuntuu, että se oikeesti arvelee jotain.”

Amia: ...

 

***

 

Joo, ilmiselvästi loistan keskustelutaidoillani. Tuo oli vain kauhean kummallinen tilanne, kun me ei Nanin kanssa puhuta kauheasti NN:stä. Silloin tällöin jotain, mutta Nan suhtautuu häneen hyvin samoin kuin politiikkaan: hän varoo hyvin tarkkaan sanomasta mitään, jos hänellä ei ole ihan selkeästi jotain mielipidettä asiasta. Hän kyllä viime keväänä sanoi, että alkaa syksyllä sitten tarkkailla, miten NN minua kohtaan oikein käyttäytyy, mutta en ajatellut, että hän olisi tarkoittanut sitä tosissaan.

 

Mutta. Nyt sitten mietin noita Nanin sanoja loppupäivän. Minä en ole oikeastaan huomannut mitään tuollaista (joo, tässä vaiheessa varmaan kannattaa taas miettiä, että miten paljon minun NN-tekstini sitten kertovat yhtään mistään), enkä saanut selville, että suhtautuuko NN siihen aavistelemaansa asiaan positiivisesti vai negatiivisesti. Nanin mukaan ei negatiivisesti, mutta ei kuitenkaan positiivisestikaan. Mitä se sitten tarkoittaa?

 

Se tuli kuitenkin selväksi, että Nan uskoo, että NN aavistelee, että minä pidän hänestä. Hah, todellinen tiedonkulkukaavio: Henkilö x aavistelee, että henkilö y aavistelee, että henkilö z ajattelee näin. Melkein niin kuin jokin malliesimerkki jostain virheellisen tiedonkulun ketjusta. Vähän niin kuin urbaanilegendatkin: kaverin kaverin kaverille on aina sattunut jotain. Kukaan ei tiedä ikinä suoraan sitä henkilöä, vaan se on aina jonkun tutun tuttu tai vastaava. Suhtaudumme siis terveellä epäilyksellä tähän päätelmään, mutta otamme sen kuitenkin huomioon, koska Nan hyvin harvoin sanoo mitään, mitä ei itse pitäisi aika varmana asiana.

 

Eli periaatteessa nyt on suurehko todennäköisyys, että NN ainakin arvelee melko vahvasti, että minä olen kiinnostunut hänestä. Mutta miten minä voin näin subjektiivisena ihmisenä ikinä päästä arvelemaan edes lievästi, että hän olisi kiinnostunut minusta (jos hän siis edes olisi)? Miten hän sen keksi? Päätteli ihan itse?

 

Enkä minä tiedä, onko se hyvä vai paha asia, että hän arvelee minun pitävän hänestä. Voisin ainakin tulla torjutuksi. Toisaalta tässä tulee mieleeni yksi mietelause: ”Parempi rakastaa ja menettää, kuin olla koskaan rakastamatta.” (Älkääkä taaskaan ottako tuota r-sanaa kirjaimellisesti, sitä vain tungetaan liikaa joka paikkaan, niin sitä on vaikea välttää.) Vaikka minulla ei ole pienintäkään halua tulla torjutuksi, niin tiedän, että minua harmittaisi paljon enemmän se, että salaisin vain taas kaikki tunteeni, eikä hän saisi ikinä tietää niistä, eikä siten ainakaan olisi minkäänlaista mahdollisuutta, että hän voisi vastata niihin.

 

Ja jos hän Nanin mukaan arvelee minun pitävän hänestä, niin ainakaan hän ei ole (vielä) ollut mitenkään avoimen torjuva. Eikä kyllä kuitenkaan myöskään mitenkään yli-innostunut. Siis sillä lailla, että hän piirittäisi minua ja yrittäisi puhua minulle joka välissä tai sellaista. Minun mahdollisimman objektiivisen mutta luultavasti kuitenkin äärettömän subjektiivisen havaintoni mukaan hän vaikuttaa jotenkin... Uteliaalta sen suhteen, että pidänkö minä hänestä oikeasti. Voisi kai olla pahemminkin (jos nyt sitten tulkitsen oikein)? Paitsi että, kun hän on koko päivän tuntunut jopa epätavallisen uteliaalta minun suhteeni (jopa ennen kuin Nan mainitsi asiasta, joten kyse ei ole minun vainoharhailustani, joka aiheutui Nanin kommentista), niin minä en ole liiemmin uskaltanut katsoa häneen (eilen tuli katsottua kyllä vähän liikaakin, niin parempi vain välillä rajoittaa sitä).

 

Minä olen sitten varmaan maailman huonoin ihminen tällaisissa asioissa. Yleensähän sanotaan, että naiset ovat todella hyviä ihmissuhdeasioissa, mutta minä en ainakaan tajua niistä hönkäsen pöläystä. Ainakaan siis niistä ihmissuhdeasioista, jotka liittyvät minuun itseeni. Tuosta pitäisi olla jokin ohjekirja, jota seurata. Oikein sellainen palikoille suunnattu rautalankaversio.

 

Jos nyt olisi lukion ensimmäinen vuosi, niin en ikimaailmassa olisi tehnyt mitään näin ilmiselvää (no, ei tätäkään voisi yleisen ilmiselväksi sanoa, mutta ainakin puoliavoimen vihjailevaksi). Minä en pidä muutoksista ja uusista asioista, ja tämä tilanteen muuttaminen on sellainen. Minä pyrin kauhean ahkerasti välttämään kaikkia muutoksia, sillä minä tunnen, että asiani ovat vähän niin kun yhdessä TSH:n kohdassa: ”The quest stands upon the edge of knife. Stray but a little and it will fail to the ruin of all.”

 

Minusta on tuntunut, että olen ollut viime viikkoina (ja ehkä jopa viimeisen kuukauden ajan) sillä lailla ihan lopussa. Minulla oli niitä kauheita angst jaksoja jatkuvasti vähän aikaa sitten ja nyt en pysty syömään taaskaan melkein yhtään, jne. Tuntuu sitten, että jos tapahtuu pienikin muutos väärään suuntaan, niin sitten siitä alkaa taas jokin syöksyketju suoraan alaspäin.

 

Mutta minä en vain voi olla tekemättä mitään, minä en voi vain istua aloillani edes yrittämättä ja menettää hänet kuten kaikki muutkin ihmiset. Minä en vain voi. Minä en ole koskaan tavannut sellaista ihmistä kuin hän, enkä luultavasti tule tapaamaan koskaan myöhemminkään. Ja tilanne on muutenkin sellainen, että voin tavallaan vain voittaa: Jos hän pitää minusta, niin se on luonnollisesti äärettömän hyvä asia. Jos hän ei pidä minusta, niin se on sitten sillä selvä, eikä minun tarvitse myöhemmin tuskailla, että jos olisinkin tehnyt jotain toisin. Tietysti se sattuu, jos hän ei pidä minusta, mutta minä olen valmis ottamaan sen riskin.

 

Eilen oli ihan okei päivä. Oli ensimmäinen kerta YMT:tä eli yleistä musiikkitietoa. Siellä on minun lisäkseni neljä muuta. Kaikki ne muut ovat 15-vuotiaita, joten jotenkin minä erotun joukosta. Mutta oli silti ihan kivaa. En oikein tullut erityisen hyvin toimeen niiden tyttöjen kanssa (en siis huonostikaan, mutta en hyvinkään), mutta sen ainoan pojan kanssa oli hauskaa. Ja se poika sattui vielä olemaan Nanin pikkuveli, joten se luultavasti selittää jotain, mutta eipä haittaa.

 

Hauskaa sitten, kun se opettaja (sama joka johtaa kuoroa) pyysi meitä valitsemaan suosikkibiisimme, vain yhden biisin, ja miettimään sitten, kuunneltaisiinko sitä aktiivisesti vielä 400 vuoden päästä. Kaikkien vastaus oli ei. Sitten se opettaja käski meidän miettiä joitain säveltäjiä 400 vuoden takaa. Niitä tuli kauhea lista. Sitten se opettaja ei enää sanonut mitään, vaan jatkoi seuraavaan aiheeseen. Nanin pikkuveli (Late) sitten kuitenkin kysyi, että tarkoittiko se opettaja sitten sitä, että meidän kuuntelemamme musiikki on sitten sellaista jotenkin kuolevaa musiikkia. Siihen se opettaja tokaisi: ”En minä niin ole sanonut, vaan te itse.” Hauskaa.

 

Yksi YMT-tunti kestää puolitoista tuntia. Me tehdään muistiinpanoja tietokoneilla ja koska ne koneet on koulun koneita, niin niistä katoaa kaikki tiedot kun ne sammuu, joten meidän piti sitten tallentaa kaikki muistiinpanot kirjoittamisen jälkeen sähköpostiin. Kiva sitten, kun tuntia oli jäljellä kymmenen minuuttia, niin yhtäkkiä kaikki koneet ja lamput pimenivät, kun sähköt meni hetkeksi poikki. Ja kun koneet sammuivat, niin kaikki tiedot katosivat, eikä kukaan tietenkään ollut siinä vaiheessa vielä tajunnut tallentaa sähköpostiin yhtään mitään.

 

Mutta YMT:n tarkoituksena on opettajan mukaan saada meidät oppimaan yleistä musiikista, joka ei koskaan kuole. Meidän on tarkoitus oppia tunnistamaan kaikki orkesterin soittimet (yli 20 kpl) sekä ulkonäön että äänen perusteella, oppia niiden paikat orkesterissa, tutustua musiikin aikakausiin, ja oppia tunnistamaan ne eri aikakausien ja säveltäjien musiikit. Kurssin loppukokeessa on kuulemma sellainen osio, että meille soitetaan joitain kappaleita ja sitten meidän pitää niiden aikana kirjoittaa muistiin, mikä on kappaleen nimi, kuka sen on säveltänyt ja mitä tyylilajia se edustaa. Ja meillä sitten oletettavasti kuunnellaan hyvin paljon kaikenlaista klassista musiikkia, mikä ei ole minun mielestäni niin kovin kauheaa. Kurssi kuulostaa kaikin puolin kauhean mielenkiintoiselta ja uskon pärjääväni ihan hyvin, sillä meillä oli ala-asteella paljon tuollaista samanlaista (kun meillä oli musiikkipainotteinen ala-aste).

 

Joo, Amian tyypillinen perjantai-ilta: Istun perjantai-iltoina tästä lähtien puolitoistatuntia minua kolme vuotta nuorempien tyyppien kanssa koulussa ja opettelen tunnistamaan klassisen musiikin soittimia, säveltäjiä ja aikakausia.

 

Olen taas yksin kotona ja pitäisi nyt vihdoin ja viimein saada aivoihin se derivointi, kun maanantaina minulla on viimeinen mahdollisuus saada se joksikin muuksi numeroksi kuin neloseksi, mikä se nyt on (yhden uusintayrityksen jälkeenkin). Ei ole yhtään mitään väliä, mikä numero tulee, kunhan vain pääsen sen läpi. Minun pitäisi päästä, koska olinhan sillä matikkakurssillakin, mutta minulla on siitä kauhea stressi, kun en tiedä, että mitä sitten, jos se jää neloseksi? Se on pakollinen kurssi, joten tarkoittaako se sitten, että en saa kirjoittaa pitkää matikkaa ennen kuin olen saanut sen jollain konstilla läpi? Pakko vain päntätä koko viikonloppu, niin kyllä se menee sitten vaikka väkisin läpi.

 

Ja olen aloittanut lukemaan sitä Sonja O. kävi täällä –kirjaa. Mitä nyt olen lukenut, niin se on aika miesvastainen. Se on siinä saamassamme kirjaluettelossakin alaotsikon ”Vahvoja naiskuvia” alla. Ja minä olen periaatteessa pitänyt vahvoista naisista, joten tämän pitäisi sitten sopia minulle. Ainakin tämän kirjan voi aina sitten lukemisen jälkeen mainita esimerkkinä, kun sanotaan, että minä suhtaudun miespuolisiin ihmisiin jotenkin kielteisesti. Sonja O. suhtautuu ainakin miljoona kertaa kielteisemmin. En kuitenkaan oikein usko, että tämä kirja olisi sellainen kirja, josta haluaisin pitää esitelmän neiti M:n ja R:n kanssa koko luokan edessä. Tai sellainen kaunis kirja, joista yleensä pidän. Voisin itse asiassa lainata sen takakannen tekstin:

 

”Nuoren kirjoittajan häkellyttävä, rumankaunis, sykkeinen esikoisromaani. Suorasukaisin kirja, mitä suomalainen nainen on kirjoittanut. Vahvasti eroottinen, älyllinen, herkänkarkea tutkielma lahjakkaan tytön naiseksi kehittymisen kriiseistä, seksuaalisesta kypsymisestä, miehen ja naisen välisestä suhteesta, aikamme tabuista ja kaksinaismoraalista.

- - -

”Sonja O. kävi täällä” on muistutus siitä, että naisenkin on saatava etsiä, kokeilla, erehtyä, vaeltaa, luoda, rakastaa vapaasti. Syvimmillään Anja Kaurasen esikoisromaani on kirja ihmisen sisäisestä vapautumisesta, siitä, miten meidän on uskallettava hypätä läpi ahdistustemme ja pelkojemme tulirenkaiden, jotta tuntisimme omat ääriviivamme ja olisimme vapaita koskettamaan avoimesti ja rauhassa itseämme ja toisiamme.”

 

Tuo nyt ei lupaa mitään erityisen hyvää kirjaa, mutta ensimmäinen luku oli silti vielä tuotakin epäilyttävämpi. Ensimmäisessä luvussa oli ”kiitokset” joillekin ihmisille, jotka tätä kuvitteellista Sonja O:ta olivat ”auttaneet”. En nyt viitsi lainata mitään siitä ensimmäisestä luvusta, koska en halua tunkea tänne mitään K-18 sanoja, jos voin sitä vain jotenkin välttää. Ei mitään nättiä, yhtään naista ei mainita koko luvussa (koska siihen on listattu haukkumistyylillä vain kaikki mahdolliset negatiiviset miestyypit sanoja yhtään säästellen). Minä olen aika tyrmistynyt, että tällainen kirja on edes päässyt julkaistuksi (vieläpä yli 25 vuotta sitten!)

 

Mutta kirjan alussa on kuitenkin kaksi runoa, jotka ovat todella kauniita ja koskettavia. Toivottavasti se kirjakin sisältää edes jossain vaiheessa jotain sellaista nättiä, eikä pelkästään sitä samaa, mitä ensimmäisessä luvussa. Toisaalta olisi myös helposti kuviteltavissa, että ei, sillä neiti M:n ja R:n tuntien he voisivat pitää esitelmän ihan millaisesta aiheesta tahansa. Hyvänä esimerkkinä viime vuoden mainosanalyysi yhdestä rantamainoksesta, jossa oli katsojalle virnistävä nainen ja kauempana taustalla mies jonka päälle oli kirjoitettu: ”Ainahan se on mielessä”. Ja sillä siis viitattiin lomaan. Tai pitäisikö sanoa pikemminkin myös lomaan. Oli sitten todella mielenkiintoista esitellä tuo, kun minulle osui juuri tuon kohdan selittäminen. Tämä on yksi selkeä huono puoli neiti M:n ja R:n kanssa työskentelyssä.

 

Mutta mitä nyt olen seurannut, niin ei muillakaan niin tavisaiheita ole. Yksi tyttöryhmä tekee esitelmänsä Anna-Leena Härkösen Akvaariorakkaudesta, joka on kuulemma ”upea poseeraavan naisseksuaalisuuden kuvaus”. Yksi poikien ryhmä tekee esitelmän kirjasta ”Talvisota”. Eh, miten tuo on minun mielestäni kauhean huvittavaa? Tytöt valitsevat kauhean rohkeita aiheita, mutta pojat tekevät esitelmän jostain sotakirjasta. Odotan kyllä kauhean mielenkiintoisena tuota esitelmien esittämistä, kun aiheet ovat aika laidasta laitaan.

 

Mitäs vielä? Ei kai mitään, paitsi että odotan nyt yli-innokkaasti päivää 3.9. kun ainakin joidenkin huhujen mukaan Alfred J. Kwak alkaa silloin YLEllä uusintana, kun sitä on toivottu niin paljon. Minäkin lähetin YLE:lle toivomuksen siitä, että sitä näytettäisiin uudestaan, kun se vähäkin, mitä minä siitä muistan, oli minun mielestäni kauhean mahtavaa.