Vaihteeksi nukuin taas pitkään, suunnilleen 12 tuntia, koska tänään ei ollut mitään, ei edes terapiaa. Ja silti olo on väsynyt, vaikka olenkin saanut nyt harjoiteltua niihin tuleviin tentteihin.

Sain äidiltäni sähköpostia, hän kyseli, että mitä haluaisin ehkä syntymäpäivälahjaksi, ja sanoi, että voin veljelleni hankkia palapelin (kuulemma sopiva olisi jotain 2000 palaa, muut alkavat olla liian helppoja), mutta että hänelle en saa hankkia mitään ja ainoa asia mitä hän toivoo, että tulisin kotiin joksikin aikaa, jotta voitaisiin jutella. Mutta en minä halua jutella hänen kanssaan! Olen suunnitellut, että menen kotiin ehkä jouluaattona, ja sitten joulupäivänä lähden takaisin. Olen tarkistanut jo juna-aikataulutkin, vaikka junaliput kannattaa varmaan hankkia aika aikaisin varmuuden vuoksi.

Minä pidän joulusta, mutta tuntuu, että joka vuosi minun tekee koko ajan entistä vähemmän mieli mennä kotiin. Joo, siellä on veli ja siellä on se jouluaatto, joka on ollut mennyt samalla kaavalla ties kuinka monta vuotta, mutta en vain halua viettää aikaa siellä. Enkä ainakaan halua jutella yhtään mistään.

Varmaan pitäisi suhtautua paremmin, kaikissa tv-sarjoissa kaikilla tyypeillä on aina huonot välit perheeseen, mutta sitten tulee aina se juonenkäänne, että pitää antaa anteeksi vanhat jutut ja jutella perheen kanssa, jne. jne. Mutta en vain halua. Veljeäni on kiva nähdä, mutta äitini lähinnä ärsyttää minua. Ja isäni näin viimeksi viime jouluna ja siitäkin on ihan liian vähän aikaa. En halua nähdä häntä, tai kuulla tai mitään. Jotenkin on kai ollut kivaa elää omaa elämää täällä, koska on voinut vain unohtaa hänet, kuvitella, että hän on jo kuollut tai jotain. Sitten voisi olla vähemmän kauheaa mennä kotiin jouluksi. Joskus teininä juttelin netissä jonkun tyypin kanssa, jonka isä oli kuollut. Heillä oli ollut huonot välit ja kun minä sanoin, että minä vain vihasin isääni, niin hän vain väitti, että se ei voi olla totta, ja sitten kun isäni kuolee, niin huomaan sen ja kadun sitä, että en ollut väleissä hänen kanssaan enää. Mutta minä vain haluan, että hän kuolisi jo.

Hänellä ei ole edes positiivista vaikutusta mihinkään, mikään ei muuttuisi, jos hän kuolisi. Minä voisin tulla useammin kotiin ja nähdä veljeäni, minun ei tarvitsisi pelätä veljeni puolesta, minun äitini olisi vapaa, vaikka hän ei taatusti näkisi asiaa niin. Hänhän joutuisi sitten opettelemaan avaamaan kurkkupurkit ihan itse. Ja tiedän, että kuulostan taatusti aivan kauhealta, mutta en vain voi sietää sitä miestä, joka elää loisena siellä meidän talossa, eikä ole koskaan kohdellut ketään meidän perheessä hyvin.

Koska kun menen kotiin, vaikka vain päiväksi, se tuntuu kuin palaisi vapaaehtoisesti jonkinlaiseen suljettuun kuutioon, koska en voi olla samassa tilassa muiden kanssa, koska isäni on siellä, ja kun menen nukkumaan, lukitsen oveni, jotta voisin tuntea olevani turvassa. Ja sitten olen vain siellä vanhassa huoneessani, jossa on se sama pinkki tapetti, joka on ollut siellä siitä lähtien, kun olen ollut pieni, siellä on kaikenlaisia tavaroita, vanhoja tavaroita, ja kaikki on kuten aina ennenkin. Ja äitini ei vain tunnut tajuavan, että minun ei ole hyvä olla siellä. Silti hän kiristää minua kotiin, sanomalla, että se on ainoa joululahja, jonka hän toivoo, jne. Samoin kuin joskus aikaisempina jouluina hän on sanonut, että ei toivo mitään muuta kuin että puhuisin isälleni, että toivottaisin hänelle hyvää joulua tai jotain. Mitä enemmän puhun äitini kanssa, sitä enemmän vain tulee sellainen olo, että hän ei vain ymmärrä. Ja minä olen kotona se paha ihminen, joka ei suostu tulemaan toimeen muiden kanssa. Kukaan muu ei näe mitään syytä muuttaa yhtään mitään, vika on vain minussa, koska olen hankala, ja selkeästi laiminlyön velvollisuuteni tyttärenä.

Kun olen vain täällä, tässä kämpässäni, joka on nykyisin oikea kotini, laitan oven makuuhuoneen ja keittiön välillä kiinni vain koska se pitää rottien äänet paremmin poissa. Enkä lukitse sitä, minun ei tarvitse sulkeutua jonnekin yöksi piiloon. Tämä on minun kotini ja minä päätän, miten täällä olen. Kun menen kotiin, olo on kuin muuttuisin takaisin teiniksi, alaikäiseksi, jolla ei ole mitään sanomista siihen, miten talossa ollaan. Äitini edelleen sekaantuu minun asioihini, ja jos menen kotiin, kaikkii on taas sitä. Kaikki mistä hän haluaisi jutella, on jotain, mitä hän haluaa vaatia minulta, hän haluaa väkisin änkeä takaisin päättämään asioistani ja vaikuttamaan minuun, hän haluaa kertoa minulle, mitä minun pitää tehdä ja missä olen taas epäonnistunut ja missä tehnyt väärin.

Jotenkin tänään tuli sellainen olo, että on taas ikävä Jaskaa. Joo, me nähtiin tiistaina, mutta lyhyesti, ja siitä on aikaa, kun ollaan oltu oikeasti yhdessä, siis enemmänkin kuin joku 12 tuntia. Hän tulee tänään illalla kotiin laivalta, jonne hän ei loppujen lopuksi halunnut edes lähteä. Ja huomenna minulla on koulua, ja lauantaina se näyttely, ja sunnuntaina olen taatusti taas ihan väsynyt, koska näköjään edes 12 tunnin yöunet eivät saa oloani merkittävästi pirteämmäksi. Ja maanantaina on taas koulua, tiistaina yksi koe, keskiviikoksi kaikki läksyt ja sitten toinen koe... Ja sitten sitä seuraavalla viikolla vielä kolme koetta lisää. Haluaisin nähdä Jaskaa, oli kiva käpertyä hänen viereensä taas pitkästä aikaa, ja olla hetken ihan rauhassa, ilman että tarvitsee miettiä kaikkea koulujuttua, tai joitain muita velvollisuuksia.

Ja on paljon kaikkea meillä on ollut tarkoituksena tehdä. Nyt kun viime viikolla ensimmäistä kertaa söin siellä yliopiston ruokalassa, ehdotin Jaskalle, että hei mennään joskus sinne syömään, kun molemmilla on opiskelijakortit ja molemmilla on vähän rahaongelmia. Ja ilmeisesti ne Jaskan rahaongelmat ovat pahempia kuin luulin, sillä kuulemma häneltä on parin viime kuukauden aikana jäänyt kirjeitä avaamatta, niin häneltä on kuulemma jäänyt väliin kuukausittaisia velkalyhennyksiä. En edes tiennyt tuosta velasta, eikä se ole se laina, jota hänellä on myös, vaan pelkkää velkaa, ja kun häneltä jäi niitä lyhennyksiä useampi väliin, niin nyt tuli sitten ilmoitus, että pitää maksaa jäljellä olevat 500 euroa nyt sitten kerralla. Ja joitain muita laskuja on mennyt perintään, joten hänen pitäisi jotenkin ihmeellisesti maksaa yli 600 euroa kerralla. Minusta tuntuu tuo sitten pahalta, koska ymmärrän, että tuollainen on kurjaa, mutta toisaalta tiedän myös sen, että hän on itse omalla käytöksellään hankkiutunut noihin ongelmiin, ja sitten sekin vielä tuntuu pahalta, että minulla on rahaa. Joo, olen säästänyt sen itse ja nähnyt paljon vaivaa sen eteen, mutta silti se tuntuu pahalta.

Terapeuttini sanoo tuosta, että teen Jaskan ongelmasta vähän oman ongelmani, vaikka sanoin joskus hänelle siitä sympaattinen/empaattinen jutusta, että en tee niin. Mutta on hankalaa olla reagoimatta mitenkään tuohon, koska se vaikuttaa minuunkin, koska ensinnäkin Jaskalla on kurjempi fiilis, joten yhdessäolo ei ole yhtä kivaa tai sitten hän erakoituu, ja sitten jos me nähdäänkin, niin minun pitää miettiä, että voinko nyt ehdottaa rahavaikeuksissa olevalle, että mennäänkö kahville, mennäänkö leffaan, jne. Ja toisin kuin joku mielenterveysongelma, tähän minulla olisi ratkaisu, minulla on säästössä se, minkä Jaska tarvitsisi. Voisin vain ottaa sen säästöstä, eikä se vaikuttaisi vuokranmaksuuni tai mihinkään, koska käyttörahalle on oma tili. Mutta tiedän, että se ei olisi hyvä ratkaisu, ja Jaskan raha-asiat eivät ole minun ongelmani, eikä Jaska ainakaan oppisi käyttämään rahaa, jos vain auttaisin häntä joka välissä.

Mutta kaksi viikkoa eteenpäin, ja sitten on melkein kaikki koulujutut jo ohi, niin ehkä sitten helpottaa. Paitsi jos suoritan yhden kevään kurssin kirjatenttinä, niin sitten pitäisi varmaan joululomallakin tehdä jotain. En tiedä, miten homma toimii. Tuosta kyllä annoin palautettakin, kun yliopistolta tuli kysely orientoivista opinnoista, niin yhdestä kohtaa loppui tila kesken, kun luettelin kaikkea, mitä meille ei ollut sanottu tai kerrottu, eikä siitä ylipäätään löydy netistäkään mitään tarpeeksi tyhjentävää vastausta. Mutta varmaan laitan tämän kurssin opettajalle sähköpostia ja ystävällisesti yritän kysyä, että kun tämä kurssi näkyy olevan mahdollista suorittaa myös kirjatenttinä, niin mitä se käytännössä tarkoittaa ja mitä minun pitää tehdä.

Toisaalta sitten, kahden viikon päästä kaikki on ohi, ja pitäisi olla osannut vastata tenttikysymyksiin edes jotenkin. Äh, tekisi mieli vain pelata taas.