Olen miettinyt melkein pääni puhki ja onneksi tänään oli terapia. Olen nähnyt painajaisia, joista en ole pystynyt heräämään ja kun mietin minun ja Jaskan suhdetta, tuntuu että minussa herää aivan uudenlainen kauhistus, paniikki, pakokauhu. Mietin, että pystynkö sittenkään suhteeseen Jaskan kanssa, onko tämä liikaa, haluan pakoon.

Terapiassa lähinnä minä puhuin. Tuo oli hyvin poikkeuksellinen terapiakerta. Yleensä mietin ja pidän välillä pitkiä taukoja, mutta nyt vain papatin paljon normaalia nopeammin, koska halusin saada kaiken ulos päästäni. Mainitsin sen minua eniten vaivaavan seikan: sen, että Jaskan mielestä meidän välillä ei ole intohimoa, taikaa. Terapeuttini ei kuitenkaan nähnyt tuota kysymystä kovin merkittävänä. Hän kysyi, että no jos Jaska ei tunne intohimoa tai taikaa minua kohtaan, niin miksi hän sitten "vakoilisi" minua keskuksella, miksi hän ikävöisi minua niin? Kun mainitsin siitä Jaskan sanomasta, että sitä taikaa oli silloin ennen kuin hän oppi tuntemaan minua, terapeuttini sanoi taas, että kuulostaa siltä, että aikaisemmin Jaska ei tuntenut sitä taikaa itsensä ja minun välillä, vaan se suuren ja kipristelevän ihastuksen kohde oli mielikuva siitä, millainen minä saattaisin olla. Mutta sen jälkeen minusta tuli oikea ihminen, joka ei ole aina samaa mieltä ja joka ei aina toimi niin kuin Jaska haluaisi.

Tuntuu, että tänään olen jotenkin ratkaissut tuon seurustelu/ei-seurustelu -yhtälön. Mietin aikaisemmin, että se on joko julkinen Oikea suhde tai sitten ei mitään, mutta kun minä itsekään en tunnu olevan varma siitä mitä minä oikein haluan, niin... Mietin terapiassa sitäkin, että olisi helppoa, jos se minun ja Jaskan välinen suhde olisi jokin selkeä, seurustelu tai ei-seurustelu, jonka voisi sitten sanoa ihmisille, että sen voisi selittää heille. Terapeuttini sitten kysyi, että miksi minun pitäisi selittää muille ihmisille minun ja Jaskan suhdetta. Se oli taas hyvä pointti, jotenkin mietin todella paljon sitä, mitä muut ajattelevat, että se välillä liikaa ajaa toimintaani.

Terapeuttini kysyi myös, että mitähän Jaska sitten tarkoittaa sillä, että ollaan yhdessä eikä tapailla muita ihmisiä, mutta ei silti seurustella, kun tuo kuulostaa lähinnä suhteen määritelmältä. Sitten vasta mielessäni avautui suunnilleen sellainen universumillinen erilaisia toimintatapoja. Nyt tuntuu, että haluan tapailla Jaskaa, ei olla superkiinteästi yhdessä, ei niin kuin ennen, vaan sovitaan vaikka se, että ei tapailla muita ja sitten nähdään aina välillä. Ja kun Jaska mainitsi sen on/off -suhteilun, niin nyt jotenkin vasta käsitän jotain, mitä Jaskakaan ei ehkä ole käsittänyt: ei se suhde ole mikään pankkisopimus, jonka vain joko allekirjoittaa tai ei, ja on loputtomiin sidottu toimiaan sen mukaan, vaan että jos Jaska haluaa aikalisän, niin eikö sellaisen voisi sitten ottaa? Jos edetään hitaasti, rauhassa, molemmat ovat osapuolia siinä suhteessa, ei niin, että se on jotain, jonka sisällön toinen määrää ja toinen suostuu tai ei suostu. Asioista voi ja pitää puhua, neuvotella.

Tuntuu, että tuo on jotenkin ihmeellistä, tuon tajuaminen. Nyt kun tiedän, että mitä seikkoja minä toivon suhteelta ja tiedostan nyt, että jos palattaisiin yhteen Jaskan kanssa, se ei olisi välttämättä aluksi ainakaan "Facebook-julkinen" suhde, vaan aloitettaisiin siitä, mikä jäi viimeksi väliin. Tapailtaisiin, nähtäisiin silloin tällöin ja katsottaisiin, miten homma etenee. MUTTA. Ja tuo on todella iso mutta. Jaska ei ehkä hahmota asiaa samoin. Ja kun annoin jotenkin punaista valia sille hänen ehdotukselleen, että ollaan yhdessä mutta ei olla yhdessä, tai on/off, niin ehkä hän nyt sitten näkee, että eron lisäksi toinen ainoa vaihtoehto on todella tiivis, kahlitseva, virallinen, velvoittava parisuhde.

Enkä minä halua selittää hänelle tuota, koska sitten minä taas sanelisin jotain, johon Jaska suostuu, tai sitten jollain tapaa kuitenkin vaikuttaisin hänen päätökseen. Ja minusta edelleen tuntuu, että hänen on tehtävä se päätös, ja hänen on tehtävä se päätös ilman että minä yritän myydä hänelle jompaa kumpaa vaihtoehtoa. Okei, silloin heti eron jälkeen kun tavattiin, minä anelin häntä suunnilleen takaisin, mutta näköjään olen päässyt edes johonkin suuntaan siitä, kun nyt pystyn jopa vastustamaan haluani sanoa edes tuollaisia yleisiä juttuja, millainen tuleva suhteemme voisi olla. Mietin tuota joku päivä ja mieleeni tuli Täydelliset Naiset -tv-sarja. Jos Jaska tietäisi, että vertaan tätä käytöstäni täykkäreihin, hän varmaan pimahtaisi siitä, että "yritän imitoida täykkärit-sarjan naisten käytöstä". En yritä imitoida, mutta huomasin seikan, joka tuli mieleeni, kun mietin tätä päätösjuttua.

Jossain jaksossa Carlos uhkaa Gabya avioliiton mitätöinnillä, jos Gaby ei lupaa yrittää lasta hänen kanssaan. Gaby sanoo ehkä, mutta Carlos haluaa lupauksen siitä, hän haluaa lapsen, hän tarvitsee lapsen ja yrittää kiristää Gabriellen siihen. Sitten Gaby yhdessä vaiheessa sanoo, että valitse, joko lapsi tai minä. Carlos valitsee Gabyn, joka sitten kertoo, että haluaakin lapsen. Siis ollessaan valmis luopumaan jostain itselleen tärkeästä asiasta hän juuri sai sen. Tuosta on joku sanontakin tai jotain, että jos haluaa saada jotain, on pystyttävä päästämään siitä irti.

Ei liittynyt mitenkään mihinkään oikein, mutta jotenkin tunnen, että voisin antaa Jaskalle sen, mitä hän suhteelta haluaa, olisin valmis kompromisseihin, aikalisiin, epävirallisuuteen, hitaaseen etenemiseen, mutta hän ei ehkä tiedä sitä, vaan ajattelee, että jos hän tekee päätöksen, että haluaa olla kanssani, nuo hänen toivomansa asiat tavallaan poistuvat mahdollisuuksista. Siinä mielessä tuo on vähän sama, kuin tuossa täykkärien jutussa. Ei Jaska minua mitenkään kyllä kiristä, mutta kuitenkin tavallaan kieltäytyy päättämästä. Eikä tuo täykkärit-vertaus tullut mieleeni vasta nyt, vaan aikaisemminkin, ja ylipäätään tuo tunne, joka minulla on, että en halua vaikuttaa Jaskan päätökseen, vaan että hänen on valittava itse, on tavallaan vähän kuin jonkinlainen "testi". Tai ehkä se on väärä sana, mutta koen, että tässä vaiheessa, kahden vähän-niin-kuin eron jälkeen, on molempien aika tehdä päätös sen suhteen, että haluaako tähän suhteeseen investoida vai ei. Ehkä kysymys on luottamuksesta. Ei niinkään, että luotanko minä Jaskaan, vaan että pystyykö hän luottamaan minuun.

Jaska on huomannut ainakin tuon fiilikseni, hän kiinnitti huomiota siihen, että minä tietyllä tapaa käyttäydyn kuin tietäisin vastauksen johonkin, mutta nauttisin siitä, että laitan hänet tuskailemaan itse asian kanssa ja selvittämään sitä vastausta. Toisaalta se on tottakin, ja välillä minun tekee vain niin kovasti mieli selittää tuo kaikki Jaskalle. Yleensä en ole pystynyt tällaisia asioita omana tietonani pitämään, mutta nyt kai kyse on kuitenkin niin merkittävästä asiasta, että pystyn pitämään suuni kiinni. Tuntuu, että melkein mistä tahansa muusta asiassa olen tässä minun ja Jaskan suhteessa joustamaan (paitsi en uskollisuudesta, se on toinen ehdoton), paitsi siitä, että jotta suhde voisi jatkaa oloa missä olomuodossa tahansa, Jaskan on valittava, että haluaa sen suhteen. Koska jos niin käy, se on jotain, mitä ei ennen ollut, se on tavallaan ns. "takuu" minulle, että pystyn yrittämään löytää sellaisen suhteen, joka minulle ja Jaskalle sopii, valmis kaikkiin kompromisseihin ja puoliin, joista en mahdollisesti pidä niin paljon.

Sitten se ei olisi vain sitä, että minä sanelen vain ehdot, ja Jaska on pelkästään mukana, vaan että siinä olisi kaksi aikuista ihmistä, tasavertaisina, jotka molemmat haluavat olla siinä suhteessa. Kuulostaa hyvältä, eikö? Ei, en ole unohtanut sitä järjettömän suurta kuoppaa tässä skenaariossa: mitä jos Jaska valitseekin, että ei halua olla suhteessa? En tiedä, mitä hän valitsee. Monissa asioissa olen huomannut, että pystyn jollain tapaa hahmottamaan, mitä hänen päässään liikkuu, tai mitä hän ehkä ei itse ajatuksissaan edes huomaa, mutta tämä on jotain, josta en vain osaa sanoa. Näen, että tuossa vastakkain ovat Jaskan pelko ja ahdistus suhteessa olemisessa, ja toisella puolella sitten pelko siitä surusta ja ikävästä, jonka lopullinen ero minusta aiheuttaisi. Luulen, että Jaskassa on aika vahvoilla se, että hän haluaa juosta pakoon, karkuun, jonnekin, missä ei tarvitse olla ahdistunut, mutta että hän pelkää, että tulee katumaan päätöstään, ja että häntä jää vaivaamaan se, että hän itse päätti tehdä tämän mahdollisesti väärän päätöksen. Ehkä hän on itsekin vähän yllättynyt siitä, että ero minusta on ollut vaikeaa.

Jaska yrittää löytää tämän blogini. Ilmeisesti hän on yrittänyt sitä jo jonkun aikaa, eikä vain muutamaa kertaa huvikseen, vaan oikeasti yrittänyt. Ehkä hän on niin epätoivoinen halutessaan tietää sen, minkä minä vaikutan tästä meidän suhteen tilanteesta tietävän, mutta hän ei. Sen pitäisi ehkä kauhistuttaa minua, mutta jotenkin otin sen haasteena. Olen yrittänyt välttää tiettyjen sanojen käyttämistä, tarkkojen termien, koulujen, paikkojen, yms. käyttämistä, poistin joskus muutama vuosi taaksepäin itse kaikista kirjoituksistani työpaikkani nimen ja korvasin sen termillä Järjestö. Olen poistanut itseni blogilistalta, uusista päivityksistäni ei mene tietoa mihinkään, olen jopa nimennyt uudelleen blogini sivun selaimen suosikeissani. Marion löysi blogini (blogilistan kautta), joten sen jälkeen olen nähnyt kovasti vaivaa estääkseni vastaavat uudet tapahtumat.

Oikeastaan olen tavallaan ylpeä tuosta kaikesta vainoharhailustani ja Jaskan yrityksestä löytää blogini, koska nyt se ei ole ollut turhaan. Jaska yritti jo kouluhakua, tuosta nykyisestä, sillä oikealla termillä, jota en ole käyttänyt, mutta kun tilanne oli jokin aikaa sitten päinvastoin, tämän blogin lukija yritti yhdistää pisteitä todelliseen maailmaan, mainitsin Jaskalle yhden käyttämäni valetermin, jota muutin hieman oikeasta, ja jolla Jaska on ilmeisesti yrittänyt blogiani löytää. Ja hän sai epähuomiossa huijattua minulta vihjeen, että minun EI tarvitse hyväksyä kavereikseni (tms) niitä, jotka pääsevät blogiani lukemaan. Hän on varmaan päätellyt, että käytän LiveJournalia, koska olen kerran kirjautunut sinne hänen koneellaan. Ei minulla mitään siellä ole, mutta silloin kaverillani oli siellä blogi, jota pääsivät lukemaan vain kirjautuneet ja kavereiksi merkityt. En kyllä pitäisi siitä, jos Jaska tämän löytäisi, mutta toisaalta jännitys ja tämä "kilpailu"momentti siitä, että olenko peittänyt jälkeni tarpeeksi hyvin, on jotenkin... kivaa.

Kuinka voi olla pitämättä tyypistä, joka osaa yhdistää noita pisteitä ja muistaa mainitsemiani valetermejä, ja saa minulta vielä huijattua vihjeitä? Tuo on yksi asia, josta pidän Jaskassa. En osaa oikein muuten kuvailla tuota ominaisuutta, mutta se esiintyy muunmuassa noin. Ylipäätään tuntuu, että Jaskassa melkein kaikki sellaiset hienoimmat ominaisuudet ovat sellaisia, joita en osaa kuvailla. Tuntuisi todella kurjalta menettää hänet, mutta tuntuu, että olen nyt paremmin valmis molempiin vaihtoehtoihin, vaikkakin tietysti toivon, että hän valitsisi saman vaihtoehdon kuin minä. Hermostuttaa vähän kysellä siitä tulevasta tapaamisestakaan, kun vähän niin kuin olisi tekemisissä jonkun villieläimen kanssa, joka voi villiintyä ja hätääntyä jos tekee yhdenkin liian äkkinäisen liikkeen. Tai vaikka ei tekisikään.

Toivottavasti nyt terapiassa käymisen jälkeen nuo painajaiset vähän edes hellittäisivät. Ja toivottavasti yliopistolla ei ole mitään liian haasteellista tällä viikolla, kun tuntuu, että keskittymiskykyni on kärsinyt hieman entisestään. No, ainakin olen saanut siivottua ja hoidettua muita vastaavia asioita, kun ennen tuota terapiaa olin vain niin ahdistunut, etten voinut pysyä paikallani, vaan kuljin ympäriinsä ja jopa siivosin. Siitä näkee, että tilanne on ollut vakava, että olen siivonnut ihan vapaaehtoisesti.